Kotivinkki

”Puuhastelijat ovat selvinneet pandemiasta parhaiten” – kolumnisti Outi Kaartamo tietää, mitä tekee, kun koronapandemia on selätetty

”Puuhastelijat ovat selvinneet pandemiasta parhaiten” – kolumnisti Outi Kaartamo tietää, mitä tekee, kun koronapandemia on selätetty
Jos ministeri neuloo villapaitaa ja suunnittelee keittiöremonttia, ei maailma olekaan suistumassa raiteiltaan, Kotivinkin kolumnisti Outi Kaartamo kirjoittaa.
Julkaistu: 17.5.2021

Kun pitää kädet näkyvillä, niillä ei tule tehtyä tuhmia asioita. Tätä olen mietiskellyt, kun salaliittoteoriat jylläävät ja viranomaisvastaisuus leviää. Käsitöissä kiinni olevat kädet eivät jouda näppäilemään someen kotitekoisia epidemiologisia ennusteita tai luomaan kaaosta. Aina on ristipisto tehtävänä, puutyö kesken tai kädet taikinassa.

Uskon, että puuhastelijat ovat selvinneet pandemiasta henkisesti parhaiten, koska heillä on sekä tekemistä että tähtäin. Omissa käsissä syntyy jotain konkreettista, joka on tulevaisuuden käyttöä varten. Villapaita ensi talven alppimatkalle, iso ruokapöytä patiolle kesävieraita ajatellen, ryijy mökin seinälle, kun sinne kohta päästään.

On erityisen lohdullista, kun koronapandemiaa hoitavat ministerit jakavat sosiaaliseen mediaan kuvia käsitöistään. Jos sosiaali- ja terveysministeri tekee vaaleanpunaista villapaitaa ja suunnittelee keittiöremonttia, voi arvata, ettei maailma olekaan suistumassa raiteiltaan.

Huonoja aikoja jaksaa paremmin, kun kaukaisuudessa häämöttää mahdollisuuksia.

Ihmisille, joilla on aina jokin tulevaisuusprojekti päällä, muljautellaan vähän silmiä. Vähätellään sitku- eli sitten kun -eläjiksi, jotka eivät osaa elää tässä hetkessä vaan kuvitteellisessa tulevaisuudessa. Että ei vasta sitten kun on enemmän aikaa, kun on lapset ovat isoja tai kun on sopivampi koti. Ei pitäisi suunnitella vaan elää, kun ei tätä elämää ole tuhlattavaksi.

Unelmat kuitenkin kestävät vähän kauemmin, kun niiden toteuttamista säännöstelee. Mielestäni sitku on tulevaisuudenuskoa ja myös selviytymisstrategia. Huonoja aikoja jaksaa paremmin, kun jossain kaukaisuudessa häämöttää mahdollisuuksia, valinnanvaraa, tekemistä. Sitku kertoo, että elämällä on mahdollisuus kohentua.

Kun ihmiset voivat tulla kylään, tarjoan heille tomaatteja tulevasta kasvihuoneestani.

Joten: Sitku on kesä ja hellekausi, ja ihmiset voivat tulla kylään, tarjoan heille tomaatteja, jotka olen itse kasvattanut kasvihuoneessa, jonka olen tehnyt itse vanhoista ikkunoista – ja jota ei vielä ole. Se tulee tuohon olohuoneen ikkunan alle. Tällä pienen maailman tulevaisuusvisiolla mennään nyt viikko kerrallaan.

Varmasti kaikki, jotka ovat kokeneet henkilökohtaisessa elämässään kriisin, tunnistavat miten erikoista on, kun pallo jatkaa pyörimistään ja kasvit kasvamistaan, vaikka itse on menettänyt jotain tärkeää. Se kuitenkin auttaa jaksamaan. Haluaisin vierailla puutarhoilla, jossa siemenet jo itävät, tai tuotantolaitoksilla, joissa tehdään lankaa, lankkuja tai kivimurskaa. Nähdä, miten tehtaan hihnalta valuu asioita, joista ihmiset jatkojalostavat suosikki­asioitaan pesäpuuhikseen.

Kevään puutarha- ja kesämökkiohjelmat alkoivat juuri sopivasti, kun Suomi suljettiin jo toisen kerran vuoden sisään. Miten ihanan kepeää elämää ihmiset joskus viettävätkään, ja miten ikävä sitä on.

Kuka hoitaa lapset, etäkoulun ja tiskit, kun maajussi sekoittelee betonilattian väriseoksia?

Samalla pandemian aika on tuonut huolia, joista emme ehkä toivu enää kokonaan huolettomiksi. Yksinäisyys ja eriarvoisuus ovat lisääntyneet, perheet voivat huonosti, sukupuoliroolit ovat vahvistuneet. Hyvää on, että pandemia on tuonut näitä rakenteita päivänvaloon.

Huomasin ärsyyntyväni tanskalaisesta maanviljelijäperheestä kertovasta ohjelmasta. Perheen elämä on yhtä ihanaa puuhamaata – mutta en voi olla enää ajattelematta, kuka hoitaa lapset, etäkoulun ja tiskit sillä välin, kun itse jussi sekoittelee väriseoksia navetan betonilattian juuri oikeaa pigmenttiä varten. Vuosi sitten en olisi edes huomannut koko asiaa.

Kirjoittaja on toimittaja, jonka kotipihalla ei mahdu enää liikkumaan.

Kommentoi »