Kotivinkki

”Elämisen tapansa voi päivittää niin kauan kuin sielu ja ruumis pihisevät” – Outi Kaartamo ymmärsi, mitä 2000-luvun nuorilta kannattaa oppia

”Elämisen tapansa voi päivittää niin kauan kuin sielu ja ruumis pihisevät” – Outi Kaartamo ymmärsi, mitä 2000-luvun nuorilta kannattaa oppia
Olen alkanut ajatella niitä vanhoja naisia, jotka kuvailevat, kuinka heidän on vaikea tunnistaa omaa peilikuvaansa, Kotivinkin kolumnisti Outi Kaartamo kirjoittaa.
Julkaistu: 19.1.2022

Päivät kuluvat hitaasti mutta vuodet nopeasti. Aika lentää ja kuluu siivillä – tai toisaalta matelee. Ja muita ajankulun kliseitä, jotka huomasin viime kesänä todeksi.

Vietin perheeni kanssa päivää hiekkarannalla, jossa kohtasin monta seuruetta ja todellisuutta. Näin, miten tusina kauniita ja elinvoimaisia nuoria aikuisia nautti nuoruudestaan: mölisi, isotteli ja joi kuplivaa suoraan magnumpullon suusta. He olivat täydellisiä, ja me heille luultavasti täydellisen näkymättömiä.

Tunsin hämärää tarvetta mennä puolustamaan ikääni ja elämän­tilannettani: minä olin eilen, kuulitteko eilen, ihan saman­lainen kuin te! Ymmärrättekö, että emme ole niin kaukana toisistamme kuin te luulette! Ja he tuskin luulivat tai edes huomasivat mitään.

Oma lepattava ydin on silti sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten.

Tämäkin on klisee: viimeistään nelikymppisenä muistaa kuoleman, joka on nuoruudessa omalla kohdalla vain kaukainen uhka. Sen lähestymisen huomaa ajan kiihtyvästä laukasta. Kuinka lapsuus ja nuoruus tuntuivat pitkiltä silloin kun niitä eli, mutta kuinka nuoruuden loppumisesta on samalla vain hetki. Miten kokemukset ovat kasvattaneet ja itseään sietää kenties paremmin, mutta kuinka oma lepattava ydin on silti jotenkin ihan sama kuin kaksi­kymmentä vuotta sitten.

Olen alkanut ajatella niitä vanhoja naisia, jotka kuvailevat, kuinka heidän on vaikea tunnistaa omaa peilikuvaansa; miten tämä tyttö näyttää tuolta?

Tämä kokemus taitaa olla edessä myös itselläni, ja juuri niin nopeasti kuin arvaan.

Jos taaksepäin on lyhyt matka, niin luultavasti myös eteenpäin.

Jaettu kohtalo auttaa samaistumaan sekä itseä nuorempiin että vanhempiin. Tässä jos jossain todella olemme samassa veneessä.

Huomaathan, että ainut­laatuinen elämäsi kestää ajanjakson, joka tuntuu jälkikäteen kevyeltä tuulahdukselta.

Lapseni täytti jouluna viisi vuotta. Hänen nuoriin vuosiinsa on mahtunut valtava määrä ihmeellistä tiedollista ja fyysistä kehitystä, erilaisia ihmis­suhteita ja vaikutteita, oman identiteetin rakentumista. Lapseni on vaikea käsittää, että hän on ollut joskus ihmiskunnan muinaisessa historiassa vauva.

Itse olen viiden viime vuoden aikana tehnyt vähän uraa, sisustellut ja hankkinut kahdet uudet farkut.

Juuri lapsuuden ja nuoruuden tiheät kokemukset ja toisaalta siihen verrattava aikuisuuden tasainen ja tapahtumaköyhä matto selittävät, miksi käsitys ajasta muuttuu vanhetessa.

Ajan kulumisen käsitystä voi siis muuttaa ”elämällä vähän enemmän”.

Ehkä oman kuoleman muistaminen on myös kuoleman eräänlainen ensilahja: huomaathan, että ainut­laatuinen elämäsi kestää ajanjakson, joka tuntuu jälkikäteen kevyeltä tuulahdukselta.

Onnellisilla nykynuorilla sen sijaan on käytössään valtava identiteetti- ja elämäntapavarasto, josta poimia itselleen sopivimmat herkut.

On vaikea ottaa vastuuta omasta elämisen laadusta, koska aina on niin monta seikkaa, joita syyttää (ja moneen asiaan ne totta vieköön ovatkin syyllisiä).

Itse syytän happamasta naamastani mielelläni kasvuvuosieni normatiivista yhteiskuntaa, joka puristi muottiin ja rankaisi rikkureitaan. Onnellisilla nykynuorilla sen sijaan on käytössään valtava identiteetti- ja elämäntapavarasto, josta poimia itselleen sopivimmat herkut ilman, että kellään on siihen sanomista.

Kuolema muistuttaa, että nuorten sukupolvien norminpurkutalkoot ovat lahja ihan kaikille, myös vanhoille. Niin kauan kuin sielu ja ruumis pihisevät, elämisen tapansa voi päivittää vastaamaan todellisia tarpeitaan. Uusiksi voi laittaa omat rajat, harrastukset, arjen, asuinpaikan, ammatin, ystäväpiirin tai parisuhteen.

Jos nuoruus käsitetään siis vapaudeksi valita, on ”nuoruus” kiinnostava tavoite myös nuoruudesta eteenpäin.

Kirjoittaja on toimittaja, feministi, äiti, vaimo ja talonomistaja.

Kommentoi »