"Eteinen on läpikulkupaikka, johon on mahdutettava valtava määrä tavaraa", sanoo ammattijärjestäjä ja kulttuurihistorioitsija Ilana Aalto.
Suomalaisten eteisiä kuormittavat vuodenajat. Jokaisella perheenjäsenellä on omat kesä-, talvi- ja välikausivaatteensa sekä -kenkänsä. Ja usein vielä erikseen urheilu- tai vaikkapa pihavaatteet.
"Kaudetkin ovat muuttuneet. Kylmä kesä voi aiheuttaa sen, että kesävaatteet tuodaan varastosta jo eteiseen, mutta siellä lojuvat samalla myös kevät- ja ehkä talvivaatteetkin", Aalto sanoo.
Kun mukaan lisätään vielä nykyinen yltäkylläinen elämäntyyli, eteinen on melkoinen sekasotku.
"Perhe-elämä on välillä hektistä. Lapselle saatetaan ostaa alesta välikausihousut jo valmiiksi seuraavaa syksyä varten, mutta ne unohtuvat ja sitten onkin jo ehditty ostaa uudet. Ei ihme, että tavaran määrä vain kasvaa."
Mitkä ovat ammattijärjestäjän vinkit eteisen siistinä pitämiseen?
1. Ota mallia päiväkodista
Missä on kaikkein toimivin eteinen? Ainakin yksi malliesimerkki on päiväkoti, jossa monen lapsen tavarat on selkeästi nimikoitu ja jokaiselle tavaralle on paikkansa.
"Kotona eteiselle on usein esteettisempiä vaatimuksia, mutta päiväkodin eteisestä voi myös ottaa mallia: ainakin jokaiselle perheenjäsenelle olisi hyvä olla oma säilytyslaatikkonsa", Ilana Aalto sanoo.
2. Etsi inspiraatiokuvia
"Neljään vuodenaikaan suhteutettuna suomalaiset eteiset ovat käsittämättömän pieniä ja ahtaita", Aalto sanoo.
Toisaalta nykyisiin uusiin omakotitaloihin rakennetaan usein erillinen, kätevä kuraeteinen. Taloa tai remonttia suunnittelevalle löytyy täsmäideoita vaikkapa Pinterestistä, Aalto vinkkaa.
"Olen itse löytänyt moneen asiaan ratkaisun Pinterestin kuvia selailemalla."
3. Karsi, karsi ja karsi
Moni meistä asuu 1950- tai 60-luvun asunnossa, jossa eteinen on ahdas. Aikoinaan nämä samat eteiset kuitenkin toimivat perheiden arjessa. On helppo vetää johtopäätös, että meillä on liikaa tavaraa.
"Kaikki toimivat eteiset, joissa olen vieraillut, perustuvat siihen, että tavaraa on rajoitetusti. Jos pipoja on 20 per lapsi, on selvää, ettei pipojen joukosta löydä villasukkia", Ilana Aalto sanoo.
4. Jätä vähän tyhjää tilaa
Senkin Aalto on huomannut, että usein vieraalle joudutaan raivaamaan eteisessä tyhjä henkari. Tämäkin viittaa siihen, että eteisessä on jo valmiiksi liikaa tavaraa – sinne ei yksinkertaisesti mahdu mitään uutta.
"Ylipäätänsä olen sitä mieltä, että henkari on monelle liian vaikea käyttää. Kotiin tullessa on kuuma ja päällysvaatteen haluaa nopeasti pois. Siksi takki jää lojumaan väärään paikkaan."
5. Mieti sälän paikka
Jos eteisessä säilytettäisiin vain vaatteita ja kenkiä, se saattaisi jopa pysyä siistinä.
"Mutta usein siellä seilaavat myös avaimet, lompakot, aurinkolasit, sateenvarjot, pyöräilykypärät, ostoskassit, taskulamput ja niin edelleen. Lisäksi eteiseen on usein mahdutettu sanomalehtikierrätys tai siellä joudutaan säilyttämään lastenrattaita tai pyöriä. Ei ihme, että eteisessä on valtava ruuhka!", Aalto sanoo.
Tavaran on tietenkin hyvä olla käyttöpaikan lähellä, mutta joskus on hyvä pysähtyä miettimään, onko esimerkiksi sen taskulampun paikka välttämättä juuri eteinen.
Usein eteisessä seilaavat avaimet, lompakot, aurinkolasit, sateenvarjot, pyöräilykypärät, ostoskassit ja taskulamput.
6. Peitä sotku liukuovella tai verholla
Ammattijärjestäjän omassa kodissa eteisessä on liukuovellinen kaappi.
"Vaikkakin suurimman osan ajasta ovi on aina auki, on ovi kätevä siitä, että eteisen saa tarvittaessa nopeasti siistiksi ja harmoniseksi", Ilana Aalto kertoo.
7. Hanki järjestelmä, joka ei ole liian vaikea
Vaikka liukuovet ovet kätevät nopeaan siistimiseen, ovet tekevät ihmisen laiskaksi, Aalto muistuttaa.
"Jos säilytys vaatii jonkin asian avaamista, lisääntyy riski, että kengät jäävät lojumaan eteiseen ja takki heitetäänkin rennosti ovenkahvaan tai eteisen tuolille. Erityisesti lasten tapauksessa on usein parasta, että kengät saa suurin piirtein potkaisemalla paikoilleen ja pipot heitettyä koriin."
Juttu on julkaistu alun perin 17. elokuuta 2017.