Päätös syntyi heti, kun olin astunut eteiseen. Olohuoneen isot ikkunat avautuivat takapihalle, ja parkettilattia tuntui jatkuvan loputtomiin. Näin jo itseni hääräämässä tupakeittiössä.
Olimme lähteneet märkänä syysiltana ”ihan vain vilkaisemaan” lähellä sijainnutta taloa, sillä oikeastaan olimme jo luovuttaneet. Yhtään mielenkiintoista asuntoa ei ollut tullut eteen pitkään aikaan, ja siksi oloni oli turhautunut. Ajattelin, että meidän pitäisi asua loppuelämämme niukoissa neliöissä.
Sitten pöllähdimme näyttöön ja olin myyty. Kohde oli ihan tavallinen 1990-luvun talo, mutta jokin siinä kolahti. Viikon kuluttua vanha asuntomme oli myynnissä.
Moni uutta kotia etsinyt tunnistaa sen tunteen, kun oikean asunnon löydettyään melkein liitelee ilmassa.
Arkkitehti ja lääketieteen kandidaatti Noora Pihlajarinne on selvittänyt tuoreessa väitöskirjassaan, mitkä tekijät vaikuttavat asunnon hankkimispäätökseen.
Pihlajarinteen tutkimuksen mukaan huomaamme tiedostamattakin asuntokaupoilla esteettisiä asioita. Ne myös mitä ilmeisimmin ohjaavat valintaa vahvasti.
Kodin esteettisyys ei ole pikkujuttu, sillä ympäristöllä on tutkitusti valtava vaikutus hyvinvointiin.
Pihlajarinteen mukaan ihmiset näyttävät pitävän isoista ikkunoista, korkeista huoneista, symmetriasta ja tiloista, joissa on kiinnostavaa katsottavaa.
”Minut yllätti se, että nähtävästi pidämme hämmästyttävän samanlaisista asioista. Niihin eivät juuri näytä vaikuttavan kulttuuri, sukupuoli tai ikä.”
Pihlajarinne halusi tutkia ilmiötä, koska hän törmäsi jokin aika sitten samaan kuin moni muukin asuntoesittelyssä: päätöstä ohjasi vahva tunne.
Pihlajarinne ja hänen miehensä olivat päättäneet etsiä asunnon läheltä työ- ja opiskelupaikkojaan. Sitten pariskunta päätyi katsomaan asuntoa, joka sijaitsi väärällä puolella kaupunkia ja jonka hinta ylitti budjetin.
”Luulin, että arkkitehtinä osaisin ajatella järkevästi, millainen tulevan asuntomme pitää olla, mutta heti kun tulin ovesta sisään, ajattelin, että tämä on pakko saada.”
Pihlajarinteen huomion kiinnitti asunnon iso eteishalli. Järki sanoi, että eteisen neliöt ovat hukkatilaa, mutta näkymä häikäisi. Tila oli symmetrisyydessään arvokkaan ja rauhallisen näköinen.
Ostopäätös ei ole kaduttanut Pihlajarinnettä kertaakaan.
Mieltymys symmetriaan, klassisiin mittasuhteisiin ja runsaisiin yksityiskohtiin voi Pihlajarinteen mukaan selittyä evoluutiolla. Meille on ilmeisesti kertynyt tiedostamatonta perimätietoa siitä, millainen ympäristö on meille hyväksi.
Eräiden teorioiden mukaan parhaita olisivat ympäristöt, jotka ovat yhtä aikaa helppoja hahmottaa ja tarjoavat paljon tutkimiseen kannustavia virikkeitä. Pidämme toisin sanoen tiloista, joissa emme eksy, mutta jotka eivät tunnu tylsiltä.
Nykyihmiselle se siis tarkoittaa vaikka tilaa, jossa ikkuna on keskellä huonetta ja jossa on leikitelty väreillä tai pintamateriaaleilla.
Moni kuvaa, että hyvä päätös tuntuu lämpimältä, rauhalliselta, levolliselta, selkeältä.
Jos asia olisi näin yksiselitteinen, kaikkien kodit näyttäisivät samalta. Miksi toiset suosivat modernia arkkitehtuuria ja toiset eivät suostu asumaan muualla kuin vanhoissa puutaloissa?
Pohjalla on biologia, mutta erot selittyvät kulttuurisilla, opituilla asioilla.
”Jokin voi muistuttaa omasta lapsuudenkodista tai näyttää hienolta siksi, että samanlaisen on nähnyt sisustuslehdessä”, Pihlajarinne sanoo.
”Puhutaan myös exposure-efektistä: kun altistuu samalle visuaaliselle ärsykkeelle useasti, sitä alkaa pitää miellyttävänä.”
Kodin esteettisyys ei ole pikkujuttu, sillä ympäristöllä on tutkitusti valtava vaikutus hyvinvointiin. Suomessa kodin ulkonäön merkitys jopa korostuu, koska suurin osa päivästä kuluu sisätiloissa.
”Ihmisissä on kuitenkin eroja siinä, kuinka paljon ympäristö vaikuttaa ja kuinka hyvin asian tiedostaa. Toiset kiinnittävät enemmän huomiota yksityiskohtiin, toisilla korostuu pään sisäinen maailma.”
Huomasin tämän, kun kiertelimme asuntonäytöissä. Asuntojen tunnelmat vaikuttivat minuun voimakkaasti.
Yksi asunnoista näytti paperilla hyvältä, mutta makuuhuoneet sijaitsivat kellarikerroksessa ja pimeys tuntui luotaantyöntävältä. Yritin kuvitella itseni laskeutumassa iltaisin kapeita portaita enkä pitänyt ajatuksesta.
Yhdestä asunnosta olimme jo tekemässä kaupat, kun pistin jarrut pohjaan. Vuonna 2010 rakennettu asunto tuntui jotenkin vieraalta. Olin aina asunut yksitasoisessa kodissa enkä osannut kuvitella itseäni ramppaamaan kerrosten väliä.
Taisin olla tutumman perässä: rivitaloasunto, jossa uutta kotia etsiessämme asuimme, oli rakennettu 1990-luvulla. Asuntoon liittyy hurjasti kauniita muistoja, ja tuntui vaikealta luopua siitä. Ehkä siksi tunsin tulleeni kotiin, kun näin esittelyssä omakotitalon tiiliverhoilun, valkoiset peiliovet ja kiiltävän, vähän kellastuneen parkettilattian. Kaikki näytti samalta kuin edellisessä kodissamme.
Ostohetkellä en kuitenkaan tajunnut tätä kaikkea. Minulla oli vain vahva tunne, että olemme menossa oikeaan suuntaan.
Joskus intuitiota häiritsevät tunteet. Tuleeko mieleesi voimakkaita uhkakuvia? Ne voivat hämärtää todellisuutta.
Asunnon osto on tyypillinen esimerkki intuition käytöstä, sanoo intuitiotutkija Asta Raami. Päätös on yleensä pakko tehdä vajain tiedoin ja lyhyessä ajassa, joten järkiajattelu ei riitä.
Tietoinen päättely käsittelee nimittäin tietoa paljon hitaammin kuin intuitio. Eräässä tutkimuksessa laskettiin, että jos talon ostamisesta päättäisi pelkän järjen avulla, tiedon prosessointiin kuluisi neljä vuotta.
”Tietoinen mieli on hyvä järkeilemään: milloin putket on tehty, ovatko kulkuyhteydet hyvät. Intuitio lajittelee hienovaraisia signaaleja: millainen haju ja tunnelma asunnossa on.”
Raamin mukaan intuitiota kannattaa kuunnella varsinkin, kun hälytyskellot alkavat soida ja tuntuu, että jokin ei ole nyt kohdallaan.
Silloin kannattaa ottaa askel taaksepäin ja miettiä, mistä tunne johtuu. Hirvittääkö sinua, koska olet astumassa epämukavuusalueellesi? Vai pitäisikö sinun katsoa asuntoa tarkemmin ja kysellä kiinteistönvälittäjältä lisää? Kun intuitio ja järki tekevät yhteistyötä, intuitiosta pulpahtaneet ajatukset virtaavat järjen käsittelyyn.
”Intuitio perkaa ensivaikutelmia, mutta se ei itsessään pysty arvioimaan, onko tieto tärkeää tai voiko siihen luottaa. Siihen tarvitaan tietoista päättelyä.”
Kun Raami ja hänen puolisonsa etsivät perheen edellistä kotia, he kävivät katsomassa liian kallista 1930-luvun puutaloa vieraalla asuinalueella. Kotiin ajellessa Raami yritti unohtaa koko talon, mutta asia putkahteli koko ajan hänen mieleensä.
Sitten eteen kurvasi auto, jonka rekisterikilvessä luki ”yes”.
Hetken kuluttua edessä ajoi toinenkin auto, jonka kilvessä oli samat kirjaimet – ja uskomatonta kyllä, juuri ennen kotia kolmas.
Raami päätti, että puutalosta pitää tehdä tarjous.
Kuulostaa vähän siltä, että universumi kertoi oikean vastauksen, mutta siitä ei ollut kyse, Raami painottaa.
Kyse oli siitä, että Raamin intuitio kertoi, että talo voisi olla se oikea. Siksi ajatus ei jättänyt häntä rauhaan. Rekisterikilvet olivat vain hauska yhteensattuma, joka kiinnitti hänen huomionsa.
”Yksi intuition vinoumista on väkisin sovittaminen: kuvitelma, että ympäristöstä voi etsiä merkkejä, jotka liittyvät jollain maagisella tavalla omiin päätöksiin. Silloin intuitio sekoitetaan taikauskoon, ja se on vaarallista.”
Moni päätös syntyy unen ja valveen rajamailla. Silloin järki ei niin herkästi tyrmää hyvältä tuntuvia ajatuksia. Yön yli nukkuminen voi siis todella auttaa.
Jokainen voi kehittää omaa intuitiotaan. Kodin ostaminen on päätöksistä suurimpia, joten Raami kehottaa harjoittelemaan pienemmillä: Mitä söisin lounaaksi tänään? Minkä kirjan lukisin seuraavaksi?
Kun omaa intuitiotaan kuuntelee, alkaa huomata, millaisia tuntemuksia oikea päätös aiheuttaa.
”Moni kuvaa, että hyvä päätös tuntuu lämpimältä, rauhalliselta, levolliselta, selkeältä. Huono vaihtoehto taas tuntuu tummana, painavana, kutistuvana. Toisilla reagoi vatsa, toisilla iho.”
Muistan yhä miltä tuntui, kun lopulta kirjoitin nimeni kauppakirjoihin. Olin valtavan helpottunut. Talo oli ehkä vanha ja vähän nuhjuinen (olivatko laatat tosiaan noin kellastuneita?) mutta me asukkaat sitäkin onnellisempia.
