Määräysten mukaan märkätilan lattia- ja seinäpinnat on vedeneristettävä. Korjausrakentamisessa ja kesäkäyttöisessä rakennuksessa määräyksiä noudatetaan soveltuvin osin. Esimerkiksi hirsiseinä täyttää myös märkätilan seinäpinnalle asetettavat vaatimukset riittävän pitkän kuivumisajan perusteella.
Mökkisaunan ja pesutilan lattioita on rakennettu pääsääntöisesti kolmella eri tavalla:
- Kesäsaunan lattiarakenteena voi olla yksinkertainen lautalattia, jonka käyttöikä on noin kymmenen kesää.
- Vanhan pihasaunan lattiarakenteena on usein betonilaatta, joka on ajan saatossa halkeillutkin.
- Uudemmat betonilattiat ovat maalattuja, laatoitettuja tai muovimatolla pinnoitettuja.
Saunan puulattian käsittely
Puulattian käyttöikää voidaan jatkaa märkätilojen puupinnoille soveltuvilla öljy-, vaha- ja lakkakäsittelyillä. Sopivia tuotteita löytyy myös venelakoista. Pintalakkakerrokseen on hyvä sekoittaa liukkauden estoon tarkoitettu hiekkakarhenne. Sitten kun lattiarakenne pitää uusia kokonaan, kantavat puurakenteet on syytä tehdä painekyllästetystä puutavarasta ja valita pintalaudaksi lehtikuusi tai lämpökäsitelty kuusi tai mänty. Pintakäsittelyaineiksi soveltuvat edellä mainitut vaha-, öljy- ja lakkapinnoitteet.
Betonilattian korjaus
Vanhoissa mökkisaunoissa ja erillisissä pihasaunoissa lattiarakenteena on usein myös maalattu tai pinnoittamaton betonilaatta. Vanhassa betonilattiassa voi olla rakenteiden liikkumisesta ja painumisesta johtuvia halkeamia. Halkeamista vuotava vesi kastelee ja talvella jäätyessään rikkoo rakenteita, joten korjauspaikkauksia on syytä tehdä nopeasti.
- Pienet halkeamat on hyvä taltata hieman reilummin auki ja puhdistaa, jotta sopiva korjausmassa täyttää halkeamat. Tähän sopii esimerkiksi korjauslaasti.
- Maalaamaton tai kulunut pintamaali on hyvä uusia samalla kertaa.
- Puhdista pinta ensin huolella rasvanpoistoon tarkoitetulla pesuaineella ja kuumalla vedellä.
- Poista sitten irtoava maalikerros kaavinraudalla ja teräsharjauksella tai hiontalaikalla.
- Kuivuneen laatan pintamaalauksessa kannattaa käyttää tuotetta, joka muodostaa vedeneristeeksi luokiteltavan pinnan.
Käytä saunan lakatussa puulattiassa pintakarhennetta, joka vähentää liukastumisen vaaraa. Seinäpaneeleihin sopivat kotimaiset puulajit kuusi, leppä ja haapa.
Alimman hirren vedeneristys
Vanhemmissa hirsimökeissä saunan ja pesutilan alin hirsi joutuu usein alttiiksi kovalle kosteusrasitukselle. Alin hirsi lähtee usein suoraan betonilaatan päältä ilman reuna-alueen kiviaineista korotusta. Silloin lattian ja seinän liitos on saatava vesitiiviiksi korjauskonstein.
Seinähirren alareunaan voidaan kiinnittää joustavalla tiivistemassalla ja ruuveilla 12 milliä paksusta vesivanerista leikattu noin 100 milliä leveä suikale. Reunakorotuksen yläreuna tiivistetään hirsipintaan elastisella tiivistemassalla. Tärkeää on saada levysuikaleen alareuna liittymään vesitiiviisti lattialaattaan. Levysuikaleen ja betonilaatan sauma tiivistetään myös joustavalla tiivistemassalla.
Lopuksi puhdistettu ja mahdollisesti tasoitettu betonilaatta sekä reunan korotussuikale vedeneristetään ja laatoitetaan tai pinnoitetaan muovimatolla. Reunakorotuksen yläreunan ja hirsiseinän liitos viimeistellään vielä tiiviiksi saniteettisilikonilla.
Nopea korjauskonsti on tiivistää alimman hirren ja lattian puhdistettu saunaliitos elastisella, jatkuvaa vesirasitusta kestävällä tiivistemassalla.