Tarvikkeet:
- kauniita puuvillakangaspaloja
- tukevaa farkkukangasta
- vanulevyä
- puuvillaista paksumpaa lankaa
- strösselin näköisiä helmiä ja huopapallo.
Näin ompelet tuplauunikintaan
1. Piirrä kättäsi suurempi kuppikakku paperille, muotoile se kaavaksi ja leikkaa se osiin eri kankaita varten.
2. Leikkaa kuppikakun alaosat tuplapitkinä niin, että pohjiin tulee taite. Tarvitset myös yhteensä neljä yläosaa, kaksi kuorrutepalaa päihin sekä koko kuppikakun kokoisen palan vanulevyä. Leikkaa farkkukankaasta, ohuemmasta kankaasta ja vanulevystä noin 70 cm pitkä kappale ja muotoile päät kuppikakun muotoon.
3. Ompele ensin kuppikakut. Tikkaa kuorrutepalat alareunoistaan yläosiin, taita saumanvarat alle. Ompele yläosat rypyttäen alaosiin (vuokiin) oikeat puolet vastakkain, tikkaa. Taita kuppikakku kaksin kerroin, nurjat puolet vastakkain, jolloin pohjasta tulee oikean kokoinen. Sujauta vanulevy kerrosten väliin. Tikkaa pohjaan suorat vuokamaiset ompeleet.
4. Aseta kaikki uunikintaan kerrokset päällekkäin: alimmaiseksi pitkä vanulevy, sen päälle ohut pitkä kuviokangas oikea puoli ylöspäin, sen päälle molempiin päihin kuppikakut oikeat puolet ylöspäin, ja päällimmäiseksi pitkä farkkukappale nurja puoli ylöspäin. Kiinnitä kerrokset reunoistaan yhteen nuppineuloilla ja ompele ympäri. Jätä reunaan noin 10 cm:n kääntöaukko ja käännä oikein päin. Sulje aukko.
5. Viimeiste koristelemalla kuorrutepäät helmillä ja huovalla. Tikkaa takaosan reunat käsin.