Oletko sinäkin introvertti?
Ihmiset
Oletko sinäkin introvertti?
Ulospäin suuntautuneet ovat nykyajan vallanpitäjiä. Meiltä odotetaan sosiaalisuutta ja sanavalmiutta. Siksi moni introvertti joutuu elämään väärässä roolissa.
6.7.2015
 |
Kotivinkki

Vietän paljon aikaa yksin, mutta en ole yksinäinen. Minusta luominen on kiinnostavampaa kuin seurustelu. Suosin sellaisia askareita, joita voin tehdä itsekseni. Pidän toki ihmisistä, mutta en viihdy suuren joukon keskellä pitkään. Kahdenkeskinen kanssakäyminen ja syvälliset keskustelut ovat mielestäni sen sijaan aivan parasta.

Olen Eija, 45-vuotias introvertti. Kun aloin kirjoittaa tätä juttua, nieleskelin pari kertaa kauhusta, koska minun piti kirjoittaa myös itsestäni. Introvertti kun ei halua olla huomion keskipiste, vaan viihtyy mieluummin tarkkailijan roolissa.

Nuorempana hengasin sinnikkäästi isoissa kaveriporukoissa ja yritin olla yhtä ulospäin suuntautunut kuin muutkin. Olin kokoontumisten jälkeen aivan puhki. Luulin, että minussa on jotain vikaa.

Kun täytin 40 vuotta, järjestin isot juhlat Tallinnassa.Nautin suunnattomasti juhlien organisoimisesta ja yksityiskohtien hiomisesta, mutta juhlapäivänä huomasin olevani lähinnä vaivaantunut saamastani huomiosta. Kun kaikki rakkaat olivat yhtäkkiä samassa tilassa, kokemus oli lähinnä tuuperruttava.

Arvostan hiljaisuutta. Se auttaa minua keskittymään syventymistä vaativiin tehtäviin. Siksi käytän usein korvatulppia. Jopa niin usein, että sain niistä väliaikaisen tinnituksen pari vuotta sitten. Ei, en ole ujo, epäsosiaalinen tai ylimielinen, mutta satun vain olemaan sitä sorttia, joka lataa akkujaan metsässä, puutarhassa, merellä tai pannuhuoneessa tauluja maalaamassa.

Tähän ikään mennessä olen jo tunnistanut persoonallisuustyyppini, vaikken ole mitään testejä tehnytkään. Nyt minulla on luonteelleni myös sitä kuvaava sana.

– Paras tapa päästä selville omasta persoonallisuustyypistä on pohtia, mitä tekee silloin kun ei ole pakko tehdä mitään, sanoo ruotsalainen kirjailija, yhteistoimintakonsultti ja introvertti Linus Jonkman.

Hän on kirjoittanut kirjan introverteille, jotta he uskaltaisivat luopua ekstrovertin eli ulospäin suuntautuneen ihmisen naamiosta. Löysin kirjasta itseni, tarkoin yksityiskohdin kuvailtuna: ”Inhoan keskeyttämistä, koska uppoudun syvälle tekemisiini. Jos joku tulee silloin kysymään jotakin, minulta katoaa aikaa, mitä en ole pystynyt ennakoimaan.”

– Meiltä odotetaan sosiaalisuutta, sanavalmiutta ja kontaktihakuisuutta. Ulospäin suuntautuneisuus on normi. Siksi moni joutuu toimimaan yhteiskunnassamme vastoin luontoaan, Jonkman sanoo.

Tiimeihin tarvitaan erilaisia ihmisiä

Monissa työpaikkailmoituksissa haetaan dynaamista ja ulospäin suuntautunutta tyyppiä. Usein ilmoitusta tehostaa kuva, jossa nuori pukumies tai -nainen vetää tehokkaan näköisesti tiimikokousta. Tällainen stereotypia liitetään usein ekstrovertteihin. Introverttia sen sijaan harvemmin etsitään vauhdikkain mainoskuvin, vaikka hän saattaa olla ilmiömäinen tiiminvetäjä, johtaja tai porukan kovin myyntitykki.

Persoonallisuustyyppi ei määrittele ihmisen kyvykkyyttä hoitaa erilaisia työtehtäviä, mutta se vaikuttaa jaksamiseen, lahjoihin, ihmissuhteisiin ja terveyteen. Työelämässä jokainen pystyy olemaan tilapäisesti sosiaalisempi tai epäsosiaalisempi, mutta jos väärä rooli jää päälle, siitä voi tulla pian kuormittavaa. Ilmiötä tutkinut psykologi Katherine Benziger on sanonut, että loppuunpalaminen johtuu ennen kaikkea persoonallisuustyypin ja ammattiroolin ristiriidasta.

Samaa mieltä on strategi Päivi Topinoja-Aranko Human@Work-yrityksestä. Firma tekee tilauksesta muun muassa työtyytyväisyystutkimuksia.

– Vielä hetki sitten työelämässä puhuttiin paljon epämukavuusalueelle menemisestä. Mutta jos ihminen tekee liian kauan töitä tuolla alueella, se johtaa työuupumukseen. On hyvä, että vallalla on ajatus, jonka mukaan yrityksen pitää panostaa työntekijän vahvuuksiin ja hyödyntää niitä.

Topinoja-Arangon mukaan Suomessa osataan johtaa asioita, mutta ei ihmisiä. Eri persoonallisuustyypit tulisi ottaa paremmin huomioon johtamisessa, työympäristön suunnittelussa ja päivittäisissä käytännöissä.

– Introvertti vaatii rauhallisempaa ja keskittyneempää työympäristöä kuin ekstrovertti. Siksi on energian haaskausta laittaa introvertti avokonttoriin istumaan. Myös palaverikäytännöissä introvertin tarpeet tulisi ottaa huomioon. Hän haluaa tietää etukäteen, mitä asioita kokouksessa käsitellään.

Monissa yrityksissä on ryhdytty tosissaan kiinnittämään huomiota tiiminrakentamistaitoihin.

– Jos työporukkaan kasataan vain yhden persoonallisuustyypin edustajia, lopputulos on katastrofi. Työyhteisön jäsenten tulee täydentää toisiaan. Siksi rekrytoinnissa tulisi miettiä määreitä, joilla sopivinta ihmistä haetaan. Osaamisen lisäksi tulisi puntaroida sitä, miten työntekijä parantaa tiimiä, Topinoja-Aranko sanoo.

Helppo reissata yksin

Sosiaalinen media on monille introverteille mieluisa paikka olla vähemmän introvertti, koska netissä voi muotoilla sanottavansa huolellisesti. Introverttien Facebook-ryhmässä mukana oleva Tanja Kantola, 40, lähettää täydellisiksi hiotut vastaukset muutamaan kysymykseen. Jatkamme keskustelua puhelimessa.

– Tiesin olevani introvertti, mutta en osannut antaa piirteelle nimeä ennen Myers-Briggs-persoonallisuustestiä, jonka tein yli kymmenen vuotta sitten. Tanja on tyypillinen introvertti: hän tarvitsee rauhaa ajatuksilleen.

– Saan elämääni tasapainoa yksinolosta. Analysoin elämääni, tunteitani ja ajatuksiani, mutta myös ulkopuolisia havaintojani kirjoittamalla, ja tunnen tarvetta ymmärtää itseäni. Vieraassa ihmisryhmässä olen mieluiten tarkkailijan roolissa.

Kuulostaa tutulta, kun Tanja kertoo, että pinnalliset ihmissuhteet ovat hänelle rasite, eivät voimanlähde, kuten monille ekstroverteille.

– Olen laiska pitämään yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa en pysty keskustelemaan avoimesti kaikista tärkeistä asioista. Pieni piiri aidosti läheisiä ihmisiä riittää sosiaaliseksi elämäkseni, eikä minulla ole tarvetta pitää heihinkään yhteyttä joka viikko tai kuukausi.

Tanjan kanssa keskustelu on hyvää vertaistukea. Minulla on jatkuvasti huono omatunto siitä, etten jaksa pitää aktiivisesti yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin.

Tanja pitää introverteille tyypillisistä harrastuksista, lukemisesta ja kirjoittamisesta, joten se on vaikuttanut hyvään opiskelumenestykseen. Tähän asti Tanja on ollut töissä IT-alalla, vaikka ei ole vapaa-ajallaan kiinnostunut tietokoneista tai tekniikasta. Nyt hän opiskelee arabian kieltä ja islamin tutkimusta. Työn alla on toisen filosofian maisterin tutkinnon pro gradu.

– Ehkä ajauduin IT-alalle siksi, että tietojenkäsittely on stereotyyppisesti aika introverttiystävällinen ala. Tällä alalla osaamattomuutta ei pysty mitenkään paikkaamaan paljolla puhumisella tai sujuvalla esiintymisellä.

Myös Tanja stressaantuu avokonttorissa.

– Koen taustahälinän ja keskustelut keskittymistä häiritsevänä. Onneksi työnantajani ovat mahdollistaneet etätyöskentelyn ainakin parina päivänä viikossa. Tanja kokee luonteensa voimavaraksi, koska hän viihtyy omassa seurassaan niin hyvin, että voi lähteä matkalle, vaellukselle tai pitkälle juoksulenkille yksin.

– Minun ei tarvitse ensin löytää seuralaista ja sovittaa aikatauluja yhteen hänen kanssaan. Teen vähintään pari kertaa vuodessa pitkän erä- tai vuoristovaelluksen Suomessa, muualla Skandinaviassa tai kauempana. Olen matkustanut Suomen lisäksi 64 valtiossa.

Tämä piirre minua ja Tanjaa erottaa. Minäkin pidän matkailusta, mutta jaan matkakokemukset mieluusti hyvän ystävän tai perheen kanssa.

Koska meillä introverteilla ei ole tarvetta olla suuna päänä ja huomion keskipisteenä, saatamme vaikuttaa passiivisilta. Se on harha. Introverteilla on runsaasti energiaa, kuten Tanjalla.

– Harjoittelen parhaillaan seitsemännelle täyspitkälle maratonille, puolikkaita minulla on takana miltei 40.

Lähteenä muun muassa: Linus Jonkman, Introvertit – Työpaikan hiljainen vallankumous (Atena 2015).

Tällainen on introvertti

✔  Maailmasi on ääretön. Olet kiinnostunut monista asioista ja pystyt uppoutumaan niiden pariin pitkiksi ajoiksi.

✔ Viihdyt yksin, mutta et koe itseäsi yksinäiseksi.

✔ Ajatteletko visuaalisesti? Introverteille sanojen visualisoiminen on helppoa.

✔  Introvertti on taitava kuuntelija. Panet merkille sen mitä sanotaan, mutta myös sen, mitä oikeasti tarkoitetaan.

✔ Olet itsenäinen, oman tiesi kulkija. Trendit ja ryhmäajattelu eivät juuri vaikuta sinuun.

2 kommenttia