Olenko syntynyt sotkijaksi? Siivoton koti voi kertoa asukkaasta myös hyvää

Kun sukset jäivät vuodeksi eteiseen, aloin pohtia, miksi kotini on jatkuvasti epäjärjestyksessä. Tuolille kasaantuu röykkiö päivän käytettyjä vaatteita, ja työpöytäni keossa makaavat laskut, lehdet, muistiinpanot ja kuitit. Kerran kadotin kekoon kaupan kanta-asiakaskortin avaamattomassa kuoressaan.

Kotoa löytyy aina laatikko tai pussukka, joka on välitilassa: tulossa jostain tai menossa jonnekin, kuten kaappiin, häkkivarastoon, ystävälle, kirpputorille tai kierrätykseen. Voin sujuvasti ohittaa laatikon toistuvasti kiinnittämättä siihen mitään huomiota, koska olen niin uppoutuneena ajatuksiini.

Kun sitten taas huomaan laatikon, päätän, että heti seuraavaksi se saa lähteä. Ensin täytyy kuitenkin purkaa kauppakassit, tehdä ruokaa, korjata pöytä, viedä koira. Kohta laatikko onkin unohtunut. Kun sitten taas huomaan sen, olen aidosti hämmästynyt. Ai niin, tuokin!

Kun näin käy tarpeeksi monta kertaa, tavara juurtuu sijoilleen. Suksiinkin silmä tottui. Toisilla kotia koristavat kesällä kesäverhot ja talvella talviverhot, minulla ympärivuotiset sukset.

Työpöytäni ääressä on hyvä valo, joten käytän sitä joskus myös meikatessa.

Unelmakotini on värikäs ja kaunis taiteilijakoti, jossa elämää ja sisustusta eivät tiukat säännöt kahlitse. Sellaisessa kodissa pöytä voi jäädä hetkeksi korjaamatta päivällisen päätteeksi, koska miksi rikkoa raukeaa tunnelmaa. Kengät saavat kasautua eteisessä röykkiöksi, koska ne nyt ovat vain kenkiä.

Pidän siitä, että kaikki on vähän vinksin vonksin. Tykkään boheemeista kodeista, joissa kauneus syntyy siitä, että tavarat ovat kuin pudonneet paikoilleen – vaikka oikeasti asetelmat ovat mietittyjä.

Ainoa ongelma on, että rentoudesta on lyhyt matka kaaokseen.

Nautin, kun kaikki on siivouksen jälkeen järjestyksessä. Joka kerta päätän, että jatkossa laitan aina tavarat heti paikoilleen. En jätä lehtiä ja papereita lojumaan, en unohda tavaroita eteisen senkille, viikkaan pyykit heti kaappiin, enkä jätä tiskipöydälle astioita likoamaan.

Mutta sitten se taas tapahtuu, pam! Epäjärjestys ottaa vallan. Niinä hetkinä tunnen pientä pakokauhua. Missä vaiheessa tämä taas ryöpsähti?

Kun tiskikone on käynnissä, likaiset astiat on pakko kasata tiskipöydälle. Voiko sellaisesta sotkusta edes syyttää itseään, jolle ei mitään voi?

Supersiistin ystäväni tiskipöydällä ei ole koskaan edes yhtä vesipisaraa. Jos hän avaa kotonaan kaapin tai laatikon, myös siellä vallitsee järjestys. En ymmärrä, miten hän tekee sen. Olemmeko syntyneet erilaisiksi, toiset sotkijoiksi toiset siisteiksi?

Myers–Briggs-persoonallisuusjaottelun mukaan saatamme ollakin. Katherine Briggs ja ­Isabel Myers loivat MBTI-jaottelun 1940-luvulla. Teoria jakaa ihmiset 16 tyyppiin, ja nämä persoonallisuuspiirteet ovat sen mukaan synnynnäisiä ja melko pysyviä.

Kauppatieteiden tohtori, dosentti Tiina Brandt kiinnostui persoonallisuuden tutkimuksesta jo opiskeluaikanaan. Hän on väitellyt persoonallisuudesta ja johtajuudesta, ja nykyään hän tutkii ja kouluttaa aiheesta.

– Kaikki persoonallisuustyypit pitävät siististä ympäristöstä, mutta kaikille se ei ole ykkösprioriteetti, Brandt sanoo.

Taipumus epäjärjestykseen voisikin siis olla osa persoonaani. Mutta miten kaaos pääsee valtaamaan tyhjät tasot ja järjestetyt kaapit?

Usein käy niin, että minulla on meneillään kiireinen työjakso. Kun keskityn täysillä siihen, en juuri edes huomaa niitä suksia eteisessä. Vasta kun joku on tulossa kylään, havahdun katsomaan kotiani ulkopuolisen silmin. Järjestellä pitää ja äkkiä!

Järjestelmällisyys on myös opittu taito ja tottumus. Jos vanhemmat ovat olleet skarppeja ja järjestelmällisiä, luulisi piirteen tarttuvan lapsiinkin. Näin suoraviivaisesti homma ei toimi, psykologi ja psykoterapeutti Leea Mattila kertoo.

– Usein meistä tulee joko vanhempiemme kaltaisia tai sitten haluamme tehdä täysin päinvastoin.

Mattila nimittää tätä heiluriliikkeeksi. Jos kotona on ollut kovin tarkka järjestyksenpito, voi lapsi haluta elää omassa kodissaan vapaammin. Jos taas kotona on ollut hyvin vapaata, lapsi saattaa haluta omaan kotiinsa tarkat säännöt.

Brandt jatkaa, että persoonallisuus vaikuttaa usein vahvasti. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka järjestelmällisiä ja kasvattaisivat lasta sen mukaan, niin oma persoonallisuus on vahvempi.

Vaatteiden valitseminen kiireessä aiheuttaa hetkessä sotkua. Usein vaihtoehtoasut jäävät sängylle. Hyvä puoli on se, että silloin koira ei koskaan mene sinne pötköttelemään.

Lapsena huoneeni oli aina sekaisin, mikä ei toki ole epätavallista. Lattiaa peitti kerros tavaraa: nukkekodin irtaimistoa, askartelutarvikkeita, piirustusvälineitä, käpyjä, kiviä ja langanpätkiä. Sotku ei silloinkaan häirinnyt minua, sillä huoneeni oli kuin aarreaitta. Kavereideni siisteissä huoneissa en oikein tiennyt, miten aloittaisin leikkimään.

Äidin mielestä kodin piti olla puhdas ja kaunis, mutta mattojen ei tarvinnut olla suorassa eikä lasten hiljaa. Äiti tunsi myös riittämättömyyttä. Hän saattoi pohtia ääneen, oliko hän talouskoulun käyneen anopin silmissä riittävän taitava huushollinpitäjä. Tai sitten äiti vertasi itseään naapuruston naiseen, neljän lapsen äitiin, jonka siistissä keittiössä odotti aina vastaleivottua pullaa.

Olen omaksunut äitini molemmat puolet: boheemin kauneuskäsityksen sekä riittämättömyyden tunteen. Miksi kodin epäjärjestys saattaa joskus hävettää, vaikka kukaan ei olisi näkemässä?

– Häpeä nousee siitä tunteesta, että meidät voitaisiin tuomita, Leea Mattila sanoo.

Saatamme hävetä, koska järjestys yhdistetään sellaisiin piirteisiin kuin tehokkuus, järjestelmällisyys ja organisointikyky, joita kulttuurissamme arvostetaan.

– Ihminen saattaa myös verrata itseään myyttiseen äitihahmoon, jolla on aina kaikki langat käsissään ja joka hoitaa kaiken, Mattila sanoo.

Vertailuun ei tarvita edes myyttisiä hahmoja. Minä vertaan ehkä huomaamattani kotiani lehtien ja somen kauniisiin koteihin. Tai sitten mietin siistin ystäväni kodin kiiltäviä pintoja ja minut täyttää varmuus, että kaikkien muiden kodit ovat supersiistejä. En itse koskaan tuomitsisi ketään sotkuisen kodin takia, mutta itseäni olen valmis arvostelemaan.

Tuomitsevaa puhetta kannattaa kuulostella ja tutkia, Mattila kehottaa. Kuka on se ankara, vaativa ääni meissä? Jos siitä saa kiinni, on se helpompi vaientaa.

– Ihmismieli toimii niin, että sijoitamme nykyhetkeen aiempia kokemuksiamme. Jokin tässä hetkessä nostaa sanat ja tunteen mieleemme, Mattila sanoo.

– Sotku voi olla myös positiivinen asia, joka kertoa kyvystä priorisoida. Jos elämässä on monia asioita meneillään, on valittava, mihin keskittyy. Antaako huomionsa olennaiselle vai jollekin muulle, joka voisi myös odottaa.

Pöytä siistinä! Uunifetapasta on arjen ja joskus juhlankin pelastus ja maistuu aina yhtä hyvältä.

Joskus harvoin sotku voi olla merkki huonovointisuudesta. Taustalla voi olla esimerkiksi uupumusta tai masennusta.

– Sotku ei ole lähtökohtaisesti syy huolestua. Epäjärjestys on kodin sisällä ja ihmisen silmissä. Olennaista on kysyä, haittaako se, Mattila jatkaa.

Suhde sotkuun voi antaa meille avaimet sen selättämiseen. Onko haasteeni siis sotkuinen koti vai se, että en hyväksy sen epäjärjestystä?

– Kysymys on tärkeä, koska ratkaisukeinot ovat erilaiset, Mattila sanoo.

Jos haluan oppia pois vanhasta ja opetella järjestelmälliseksi, edessäni on elämäntaparemontti.

– Se vaatii ensin paljon pohtimista ja sitten harjoittelua. Hyvin harvoin mikään uusi malli istuu niin, että tästä lähtien toimin toisin.

Jos päädyn siihen, että ongelmani ei ole pieni sotku vaan tunne, jonka sotku minussa aiheuttaa, on seuraava askel työstää tunteita. Jatkuva kaaos työpöydälläni voi sekin olla vain hyvä juttu.

– Ehkä työpisteen tarkoitus on olla keskeneräisten asioiden piste. Voi olla tarpeellista, että kotona on kohta, jossa tällaiset asiat saavat olla rauhassa.

Mattila kehottaa miettimään, mitä kamalaa voisi tapahtua, jos en nyt siivoa. Usein vastaus on: ei mitään.

– Voisiko senkin hyväksyä, että ei elämä tule valmiiksi?

Muotokuvassa on talouskoulun käynyt mummini, joka teki jopa nukeilleni pitsikirjaillut lakanat. Taulu odottaa häkkivarastossa sopivaa paikkaa. Suksetkin ovat nyt siellä!

Välttämätön paha, sitähän kotityöt minullekin ovat. Niistä ei saa palkkaa eikä juuri kiitostakaan. Motivaatio on haettava jostain muualta. Kun persoonallisuustyyppi on sellainen, että järjestyksenpito ei ole intohimo, täytyy inspiraatiota herätellä.

– Intuitiivinen ja spontaani ihminen voi naamioida tekemisen joksikin mielekkäämmäksi. Siivotessa voi kuunnella podcasteja, musiikkia tai soittaa ystävälle niin tekemisestä ei tule niin tylsää, Brandt vinkkaa.

Tämän keinon olen jo löytänytkin. Laitan Roope Lipastin Porakonekirjoittajan luureihin ja alan ripustaa pyykkejä. Hihittelen itsekseni samalla kun ravistelen pyykkejä suoriksi ja asettelen niitä kuivaustelineeseen.

Sen verran olen valmis luopumaan boheemiudestani, että annan järjestelmällisyydelle pienen myönnytyksen. Alan pitää to do -listaa myös kotitöistä. Listat ovat työelämäni selkäranka, ja ilman niitä moni homma jäisi suksien lailla puolitiehen.

En kuitenkaan halua toimia persoonaani vastaan. Tykkään itsestäni tällaisena ajatuksiinsa harhautuvana hörhönä. Rakastan kotiani ja sen pieniä kauniita kohtia, joihin voin ohjata katseeni ja unohtaa, mitä rajaan katseeni ulkopuolelle.

Päätän antaa itselleni luvan sotkupesäkkeisiin. Ehkä ne ovat vain osoitus siitä, että minulla on tärkeämpääkin ajateltavaa.