Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Sisustus

Olavi Hänninen oli uusien materiaalien kokeilija ja pelkistettyjen muotojen luoja – tutustu arvostetun muotoilijan tuotantoon

Sisustusarkkitehtina ansioituneen Olavi Hännisen kotimaisissa puukalusteissa puhuttelevat hienostuneen pelkistetyt muodot. Hänen tuotannostaan tunnetaan parhaiten Juha-tuoli sekä Bumerang-sarjan nojatuoli ja sohva.

6.10.2022

Kiinnostus Olavi Hännistä (1920–1992) kohtaan nousee. Hänninen oli innokas uusien materiaalien kokeilija ja suunnitteli jo vuonna 1952 metallirunkoiset muovikuppituolit Helsingin Palace-hotelliin. Tätä nykyä vetoavat erityisesti pelkistetyn hienostuneet puuhuonekalut.

Hänninen valmistui Taideteollisuuskeskuskoulusta 1949 ja siirtyi heti opettajansa Werner Westin johtamaan Stockmannin piirustuskonttoriin. Töihin kuului aluksi uudistaa tavaratalon kahvila. Stockmannilta hän siirtyi Viljo Revellin toimistoon ja vuosiksi 1957–61 Mikko Nupposen huonekaluliikkeeseen.

Oman toimiston Hänninen perusti vuonna 1961. Studio Espoon Hanikassa sijaitsevan kotitalon pihassa oli yhteinen tekstiilitaiteilijapuoliso Airi Snellman-Hännisen kanssa. Työparina he tekivät kirkkosisustuksia, viimeiseksi Keravan kirkkoon 1992. Lisäksi Hänninen keskittyi tehtaisiin, ravintoloihin, pankkeihin ja muihin liiketiloihin, joista pienin oli Aarikan nappikauppa. Tämäntyyppiset tilat ovat yleensä kadonneet tai ne on muutettu tunnistamattomiksi.

Teollisen muotoilun saralla hän kunnostautui Helsingin raitiovaunujen ja paikallis- ja sähköjunien suunnittelijana, ja Jack Witikan Virtaset ja Lahtiset -elokuvassa näkee hänen lahjakkuutensa lavastajana.

Olavi Hännisen suunnittelema Juha-tuoli
Juha-tuoli uhkuu yksin nimensä puolesta vakautta ja juurevuutta. Olavi Hänninen suunnitteli mallin vuonna 1958 Mikko Nupposen huonekaluliikkeelle, jolla oli Lahdessa oma puusepäntehdas. Valitettavasti mallista on tehty lukuisia enemmän tai vähemmän huonolaatuisia kopioita. Kuva Bukowskis.

Tyylin kulmakivet

Puulajeista mänty ja koivu sopivat yhteen tärkeilemättömän muotokielen kanssa, joka sai 1980-luvulta lähtien myös kokeellisia ja postmoderneja vivahteita. Hännisen tytär, sisustusarkkitehti Tuula Falk on perinyt isänsä yksinkertaisen tyylin.

Halutuimmat

Ruokapöydäntuoli Juha on eittämättä tunnetuin, ja siitä on tehty useita kopioita. Myös Bumerang-nojatuoli ja -sohva osuvat ajan sisustustrendeihin.

Olavi Hännisen suunnittelemia kalusteita

Bumerang-nojatuolit
Mikko Nupposen mahonkisen Bumerang-nojatuolin käsinojissa yllättää tyylikäs nahkakierre. Kuva Bukowskis.
Olavi Hännisen suunnittelema kirjoituspöytä
1960- tai 70-luvulla valmistetun kirjoituspöydän tyylikkyyttä lisää tiikkipäällys. Kuva Bukowskis.
Tuomas-tuolit
Tuomas kuuluu Nupposen aikaiseen tuotantoon ja sopii erityisen hyvin ruokapöydäntuoliksi. Kuva Bukowskis.
Olavi Hännisen suunnittelema nojatuoli
Laminoidusta ja maalatusta koivusta tehty nojatuoli tuo mieleen 1980-luvun tyylivirtaukset. Kuva Bukowskis.
Olavi Hännisen suunnittelema pinnatuoli vuodelta 1981
Pinnatuoli vuodelta 1981 on koivurunkoinen ja sitä pehmentää musta nahkaverhoilu. Kuva Bukowskis.
Olavi Hännisen suunnittelema tiikkirunkoinen tarjoiluvaunu
Tiikkirunkoinen 1960-luvun tarjoiluvaunu on edelleen mitä kätevin huonekalu. Kuva Bukowskis.
Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt