Kotivinkki

Ohjaaja Selma Vilhunen: "Homekoti muokkasi arvomaailmaa"

Ohjaaja Selma Vilhunen: "Homekoti muokkasi arvomaailmaa"

Oscar-ehdokkuus, tytär, homekoti ja melkein erokin. Ohjaaja Selma Vilhusella on pitänyt viime vuosina kiirettä. Tulevassa elokuvassaan hän pohtii isättömyyttä.
Teksti Leena Virtanen
Kuvat Paula Virta
Mainos

On tässä ollut hyviäkin puolia, elokuvaohjaaja Selma Vilhunen sanoo ilman sarkasmia. Hän on juuri selostanut perheensä homehelvetin vaiheita ja altistumisen aiheuttamia oireita. Ronja-tyttärelle puhkesi astma, ja Selma itse on kärsinyt jatkuvista tulehduksista ja kivuista, rytmi- ja muistihäiriöistä sekä väsymyksestä.

– Oikeastaan kehossani ei ole kohtaa, johon homemyrkyt eivät olisi vaikuttaneet.

Perhe joutui kolmen vuoden sisällä muuttamaan kahdesta kodista. Molemmilla kerroilla melkein kaikki irtaimisto piti kantaa kaatopaikalle.

– Ensin sängyt ja tekstiilit, lopulta kirjatkin. Olihan se aika rajua heittää kaikki hienot taidekirjat jätesäkissä roskiin, Selma huokaa.

Mutta siis jotain hyvääkin kaikessa?

– Niin, tämä kuulostaa vähän Paulo Coelholta, mutta kyllähän tällaiset kokemukset muokkaavat arvomaailmaa. Tavaroiden menetystä suree aikansa, ja jonain päivänä huomaa, ettei enää surekaan. 

Tuolla optimistisella asenteella Selma on puskenut eteenpäin viime vuosina, joiden aikana hänestä on tullut yksi eturivin elokuvaohjaajistamme. Ensimmäisen pitkän elokuvan kuvaukset ovat juuri päättyneet, ja Tyttö nimeltä Varpu saa ensi-iltansa syksyllä. 

Kaksi vuotta sitten Selma teki suomalaista elokuvahistoriaa käsikirjoittaja Kirsikka Saaren kanssa, kun heidän lyhytelokuvansa Pitääkö mun kaikki hoitaa? päätyi peräti Oscar-ehdokkaaksi. 

Kuusiminuuttisessa komediassa Joanna Haartin esittämä äiti yrittää saada perheensä kunnialla ystävän kirkkohäihin. Lasten juhlavaatteet ovat unohtuneet pesukoneeseen, lahja puuttuu, ratikka menee nenän edestä, äiti kaatuu kadulla, korkokenkä hajoaa ja lopulta kirkossa käy ilmi, että äiti on erehtynyt päivästä ja kirkossa onkin hautajaiset.

Kirsikka sai käsikirjoitukseen idean omasta elämästään. Selma nauraa, että sittemmin lyhytelokuvasta on tullut itseään toteuttava ennustus.

– Olen alkanut höseltää enemmän. Varpu-elokuvan kuvauksissa se muodostui vitsiksi, kun päivän päätteeksi etsittiin aina yhdessä ohjaajan tavaroita milloin mistäkin ojasta.

OSCAR-EHDOKKUUS toi Selman ja Kirsikan hetkeksi parrasvaloihin. Samalla he saivat kokea myös vähättelyä, kun iltapäivälehti Suomessa kirjoitti lööppiinsä, kuinka suomalaisäitien elokuva pääsi Oscar-ehdokkaaksi. Se ei ollut tekijöistä hauskaa, vaikka itse elokuva sitä olikin.

– Lööppi tuntui tosi typerältä ja törkeältä, sillä medialla on aina valta muokata kieltä ja ajattelua. Siinä ohitettiin täysin meidän ammattilaisuutemme, Selma sanoo.

Selma on valinnut alansa jo varhain. Hän kävi ilmaisutaidon lukion ja haaveili vähän kaikesta: tanssista, valokuvaamisesta, kirjoittamisesta ja videokuvaamisesta. Lukion aikana hän oivalsi, että ne kaikki yhdistyvät elokuvassa. Hän päätyi opiskelemaan Turkuun, ja jo sinne mennessään hän kirjoitti ensimmäistä elokuvakäsikirjoitustaan.

– Ihmettelen vieläkin määrätietoisuuttani. Monessa muussa asiassa olen saattanut harhailla, mutta elokuva on ollut alusta lähtien selvä asia. Nyt täytän kohta neljäkymmentä, ja se tunne vain vahvistuu.

Naisohjaajien asema ei ole vieläkään tasa-arvoinen, ei Suomessa, ei Ruotsissa eikä edes Hollywoodissa. Konkreettisimmin se näkyy siinä, että pitkistä elokuvista vain pieni osa on naisten ohjaamia. Selma tietää, että kannustus ja esikuvat ovat naisille erityisen tärkeitä. 

– Jokaisella kannustavalla sanalla on merkitystä. Yksi kiitos johtaa seuraavaan.

Hän itse kiittää ohjaaja Pirjo Honkasaloa, joka kävi aikoinaan opettamassa Turussa ja haastoi opiskelijat näyttämään parastaan. Honkasalo kehui silloin Selman harjoitustyötä pieneksi mestariteokseksi, ja myöhemmin hän on sanonut, että  ”Selmalla on kyky nähdä ihmisen ydin”.

– Kollegoiden tuki on tosi tärkeää, ja sitä kannattaa vaalia ja kehittää.

RONJA-TYTÄR SYNTYI, kun Selma oli juuri pääsemässä vauhtiin urallaan. Seurasi elämänvaihe, jonka aikana Selman oli keskityttävä samaan aikaan sekä vauvaan että työhön.

– Tein dokumenttia samaan aikaan, kun vauva söi tissiä ja valvotti öisin. 

Laulu-dokumentti kertoo Suomen viimeisestä runonlaulajasta Jussi Huovisesta. Elokuvaa varten Selma matkusti muun muassa Huovisen vienankarjalaiseen kotikylään.

Samaan sumaan osui myös yrittäjyys, kun Selma perusti ystäviensä kanssa tuotantoyhtiö Tuffi Filmsin.

– Yrittäjäkurssilla ajattelin, että onko tämä nyt se hetki, kun palan loppuun. Mutta ei se ollut. Meillä oli isojakin alkuhankaluuksia, mutta tärkeintä on ollut oppia ottamaan vastaan kritiikkiä ja muuttamaan toimintatapoja, kun on ollut tarvetta.

MARRASKUISENA ILTANA vuonna 2013 Selma oli junassa matkalla Turkuun isoisänsä hautajaisiin. Sähköpostiin kilahti viesti ohjaaja Renny Harlinilta Los Angelesista: Pitääkö mun kaikki hoitaa? oli Oscar-ehdokkuuden short listillä, eli ehdolla ehdokkaaksi. 

Yllätyshän se oli, mutta yhtä lailla se oli Tuffi Filmsin naisten työvoitto. He olivat nähneet ehdokkuuden eteen kaiken sen vaivan, mitä se edellytti.

– Muistan yhä sen väkertämisen hakemusten kanssa, Selma sanoo.

Kun hakemus oli sisällä, he unohtivat hetkeksi koko jutun. Mutta kun ehdokkuuden varmistusta odotettiin, olivat Selma ja yhtiökumppanit jo toimistolla skumppapullon kanssa. Kun tieto tuli, naiset puhkesivat kiljumaan ja puhelimet alkoivat soida.

Tuffin naiset kävivät Los Angelesissa kahteen otteeseen: ensin lounaalla, jossa oli vieraina sen vuoden ehdokkaita aveceineen, ja sen jälkeen Oscar-viikolla, joka huipentui gaalaan.

– Lounaalla kävimme ensimmäisen keskustelun näyttelijä Ethan Hawken kanssa ja pidimme hänestä heti. Pöydässä seurassamme istui Jared Leto, joka osoittautui suureksi Suomi-faniksi.

Kultapystiä ei tullut, mutta Oscar-kokemus oli ikimuistoinen.

Selman mies Lauri Kontula on hänkin taidealalla. Vaikka lapsenhoitoa on pystytty jakamaan, helpolla he eivät ole päässeet.

– On meillä ollut välillä rankkaakin, mutta olemme menneet pariskuntana suoraan kohti sitä rankkaa. Kävimme läpi vaiheen, jossa halusimme muuttaa erilleen ja aloittaa uudenlaisen perhe-elämän kahdessa kodissa. Suunnittelimme eron huolellisesti, mutta emme ehtineet lopulta muuttaa, Selma kertoo.

– Tavallaan eron läpikäyminen ja hyvän elämän ja vanhemmuuden pohdinta toimi meille terapiana ja antoi molemmille uusia näkökulmia koko parisuhteeseen. Lopulta päätimme perua eroaikeemme, enkä ole katunut päätöstä.

Selma uskoo, että kriisin jälkeen he ovat parempia ottamaan toisensa huomioon.

– Meitä yhdistävät samat pohjavirtaukset. Molemmat haluamme hyvää itselle ja toiselle.

Homeongelmien takia perhe muutti tilapäisesti 30 neliön yksiöön, mikä ei lopulta ollut ihan huono idea. Asunnossa oli hyvä sisäilma, ja Selma alkoi taas tuntea itsensä terveeksi ja energiseksi. Ahtaasti asuminen oli muutenkin yllättävän positiivinen kokemus.

– Asunnosta tuli sellainen pesämäinen koti. Elettiin patjoilla, eikä lapsikaan pahemmin protestoinut. Nythän on muutenkin muotia, ettei ole muita tavaroita kuin kaksi paitaa ja kattila, Selma nauraa.

SELMAN ENSIMMÄINEN pitkä elokuva on saanut hänet ajattelemaan omaa isäänsä. Tämä teki itsemurhan, kun Selma oli vauva. Vanhemmat olivat siinä vaiheessa jo eronneet.

– Minulle on kerrottu isän mielenterveysongelmista jo pienenä, ja jollakin lapsen tavalla olen aina ymmärtänyt isän ratkaisun. Lapsena en osannut kaivata isää, jota en ollut koskaan tuntenut, mutta parikymppisenä aloin etsiä elämääni isähahmoa.

Nuorena Selma halusi täydentää tarinansa aukkoja ja ymmärtää omia juuriaan.

– Aloin kysellä ihmisiltä pieniä asioita isästä. Kaikki tiedonmuruset tuntuivat arvokkailta. Tunnistin tarinoista itseni ja tunsin niiden kautta yhteyttä isään.

Selma on kirjoittanut itse Tyttö nimeltä Varpu -elokuvan käsikirjoituksen. Päähenkilö on 12-vuotias Varpu, joka elää kaksin äitinsä kanssa. Tytärtä näyttelee Linnea Skog, ja äitiä esittää Paula Vesala. Varpun isästä (Lauri Maijala) ei ole puhuttu, mutta tytär alkaa kaivata häntä, kun elämä äidin kanssa käy raskaaksi. Silloin Varpusta tuntuu, että perheestä puuttuu aikuinen. 

– Varpu päätyy odysseialle etsimään isäänsä. Erona omiin kokemuksiini on se, että minulle etsiminen on ollut henkistä mutta tässä isä on lihaa ja verta, Selma kuvailee.

– Myös elokuvan äidissä on omia kokemuksiani ja pelkojani: mitä jos voimat loppuisivat, mitä jos en enää jaksaisi olla aikuinen? Elokuvassa on rankkoja teemoja, mutta vallitsevana voimana on kuitenkin lämpö. Olen halunnut antaa sille tilaa.

KUVAUSTEN JÄLKEEN Selman elämässä on meneillään rauhallisempi vaihe. Hän ei kirjoita mitään vaan odottaa ideoita.

– Ihana vapauden tunne!

Asuntoasiatkin ovat paremmalla tolalla. Perhe on muuttanut tilavampaan kotiin, joka ei ole ainakaan vielä aiheuttanut oireita.

Selma on pohtinut, miten isän kuolema on vaikuttanut häneen. 

– Isän äärimmäinen ratkaisu on asettanut omat valintani jo lapsena tietynlaiseen perspektiiviin. Usein minusta on tuntunut, että asiat ovat vielä aika hyvin, kun kukaan ei kuole. Kaikilla on vielä mahdollisuus korjata virheensä tai ainakin yrittää sitä. Pelkkä elossa oleminen on valtava asia.*

Minun arkeni

Nautin eniten hetkistä, kun olemme koko perhe ruokapöydän ääressä ja juttelemme niitä näitä. 

Arjessa vaikeinta on ajan raivaaminen, että pääsisin liikkumaan tarpeeksi. Ja myös tapaamaan ystäviä ja riekkumaan kaupungilla. 

Meillä syödään itse tehtyä ja luomua, mutta myös eineksiä ja noutopitsaa hyvällä omallatunnolla. Aloitimme uuden vuoden lihattomalla tammikuulla ja aiomme jatkossakin syödä lihaa vähemmän. 

En kestä epäoikeudenmukaisuutta. Kotona joskus tosin tulee erimielisyyksiä siitä, mikä sitä on.

Rentoudun saunassa. Ja halauksessa. Ja nauramalla. 

Suhtaudun rahaan ajattelemalla, että minun ei tarvitse omistaa asioita, joita käytän. Arvostan kuitenkin, jos voin tietää kuukausia etukäteen summan, jolla on elettävä. Onnellisinta olisi, jos kaikki ihmiset olisivat aika lähellä toisiaan 

varallisuudessaan. 

Lapsen kanssa iloitsen sekopäisistä sanaleikeistä ja Antti Tuiskun ja Paula Vesalan hittibiiseistä. 

Kauneinta kotona on valo. En lakkaa hämmästelemästä sen kauneutta. Se on sellainen kuin se on.

Julkaistu: 5.4.2016
Katso myös nämä