”Olen oppinut viideltä lapseltani, ettei heillä ole luonnostaan tarvetta viettää aikaa vain oman ikäistensä kanssa. Asumme sekä vaimoni että minun synnyinkaupungissa Porvoossa, ja elämässämme on mukana neljä sukupolvea. Lapsemme juttelevat ikätovereittensa lisäksi myös yhdeksänkymppisen merimiehen kanssa.

Olemme luoneet yhteiskuntaamme sellaisen rakenteen, jossa samassa elämäntilanteessa olevat viettävät aikaa keskenään. Tämä kiteytyy ravintoloiden leikkinurkkauksissa, jonne lapset viedään, että aikuiset saavat syödä rauhassa keskenään. Inhoan niitä ja perhehotelleja, jotka erottavat ihmisiä toisistaan.

Lasten pitäisi istua samaan pöytään aikuisten kanssa niin kuin Etelä-Euroopassa, jotta lapset oppisivat, kuinka ravintolassa ollaan ja käyttäydytään. Heidät on otettava mukaan myös postiin ja kauppaan. Lapset haluavat osallistua, sillä he kaipaavat paitsi elämyksiä, myös tavallista arkea.

Haluan ravistella rakenteita, sillä eri-ikäiset ihmiset rikastuttavat toistensa elämää. Yhdessäolo tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tekee historiaa tutuksi. Tarinoita ei tarvitse lähteä hakemaan Intian Goalta, sillä niitä löytyy kaikkialta, kun vain katsoo ympärilleen.

Ihmisten erottelulla rakennetaan yksinäisyyttä. Jos isovanhemmat eivät ole lastenlastensa elämässä vaan kiertävät maailmaa muiden eläkeläisten kanssa, he joutuvat vanhenemaan yksin. Niin makaa kuin petaa.”

Juttu on julkaistu Kotivinkissä maaliskuussa 2015.