Se iskee taas. Meille on tulossa vieraita, ja alan katsella kotiani sillä silmällä.

Näky ei ole miellyttävä.

Olohuoneen sohva on kulahtanut, ja sen käsinojissa on pinttyneitä tahroja. Männynväriset lattialistat tuovat tunkkaisen tuulahduksen 1990-luvulta. Makuuhuoneen seinästä puuttuu pala tapettia. Lipaston päälle on jämähtänyt sanomalehdistä, piirustuksista, johdoista ja tyhjästä limsapullosta koostuva kasa.

Ja miten on näin likaistakin? Pölypalleroita nurkassa, sormenjälkiä ovissa, kuivunut puuroköntti keittiönpöydässä.

En ole perfektionisti, mutta hävettää kutsua ihmisiä sekasotkun keskelle. Miksi kodin ulkonäkö nostaa näin vahvoja tunteita?

Ammattijärjestäjä, kulttuurihistorioitsija ja perhetutkija Ilana Aalto auttaa epäjärjestyksen kanssa painivia ihmisiä ja kohtaa paljon kotihäpeää.

– Lähes kaikki tapaamani ihmiset häpeävät kotiaan, mutta kaikki eivät tunnusta sitä ulkopuolisille. Tämä on selvästi enemmän naisten juttu, Aalto sanoo.

Eniten hävettää sotkuisuus. Moni siivoaa ennen kuin ammattijärjestäjä tulee kotiin raivaamaan.

– Kodin epäjärjestys hävettää, koska yhteiskunnassamme arvostetaan järjestystä ja puhtautta. Niihin halutaan pyrkiä.

Moni pahoittelee myös sitä, ettei kotona ole harrastettu sisustamista.

– Oma kotia saatetaan pitää rumana tai nukkavieruna ja vähän häpeillen todetaan, että ’meidän koti ei todellakaan ole kuin sisustuslehdestä’.

Sen Aalto on huomannut, ettei kotihäpeäs­tä kärsivän koti aina ole erityisen sotkuinen tai nuhjuinen. Häpeilijä voi jopa harrastaa sisustusta.

Siinä missä toisia nolottaa sisustamattomuus, sisustajat potevat sitä, että koti ei ole omaan silmään tarpeeksi hieno.

Mitähän ne minusta ajattelevat? Tätä usein mietin, kun vieraat astelevat sisään. Selittelen, että nyt ei vain ole ehditty siivota. Toisinaan koetan lyödä asiat leikiksi: Tervetuloa tänne järkyttävän kaaoksen keskelle! Silti stressaan: onko elämänhallinnassani jotain pielessä, kun en saa laitettua kotiani nätimmäksi?

– Pelkän sotkuisuuden perusteella en menisi tekemään arvioita ihmisen psyykkisestä tilasta, ympäristöpsykologi ja psykoterapeutti Kirsi Salonen lohduttaa.

Kodin järjestys kertoo enemmänkin siitä, asuuko siellä suurpiirteistä vai pedanttia porukkaa. Toisaalta sotkut ja keskeneräisyys voivat kertoa elämäntilanteesta. Pienet lapset, vaativat työt tai rahapula ovat ihan tavallisia tilanteita, jolloin elämässä on muutakin kuin kodin laittaminen. Vaikka tykkäisi järjestelystä, sitä ei välttämättä voi tehdä niin paljon kuin haluaisi.

– Sisustamattomuus tai epäjärjestys saattaa olla edellytys sille, että voit antaa esimerkiksi työllesi enemmän, Ilana Aalto muistuttaa.

Ilana Aalto uskoo, että kotiin liittyvä häpeä on pohjimmiltaan itseen liittyvää riittämättömyyden tunnetta.

– Ajatellaan, että kodin ulkonäöllä viestimme itsestämme vähän samalla tavoin kuin pukeutumisella.

Siinä missä aiemmin huushollin hoitaminen tarkoitti lähinnä siisteyttä ja vieraiden emännöintiä, vuosituhannen taitteen jälkeen on tuijotettu myös sisustusta.

Kodista tuli megailmiö vuosituhannen taitteessa, kun Ikea rantautui Suomeen.

Kulutustutkimukset osoittavat, että erityisesti 2010-luvulla suomalaisissa on vahvistunut eräänlainen kotimaterialismi: kotiin käytetään yhä enemmän rahaa. Yhä useampi haluaa rakentaa kotinsa itsensä näköiseksi. Jos se ei syystä tai toisesta onnistu, koti tuntuu helposti vääränlaiselta.

– Emme enää vertaa kotiamme toisiin tavanomaisiin koteihin vaan kuvissa näkyviin siistittyihin ja lavastettuihin koteihin, Aalto huomauttaa.

– Vaikutus on vähän samanlainen kuin bikinimainoksissa. Vaikka tiedämme, ettei täydellinen vartalo ole totta, tunnemme riittämättömyyttä, kun oma keho ei näytä samalta kuin mallilla.

Näemme myös entistä vähemmän erilaisia oikeita koteja. Tilastoissa näkyy, että 40 viime vuoden aikana kyläily on vähentynyt.

– Mitä vähemmän vierailemme toistemme luona, sitä isommaksi kasvaa harha, että muiden koti on aina tiptop.

Entistä useampi asettaa kotinsa arvioille alttiiksi sosiaalisessa mediassa. Jos julkaisee kuvan kodistaan esimerkiksi Facebookin sisustusryhmässä ja pyytää sisustusvinkkejä, saa varautua myös haukkuihin. Tylyt kommentit voivat jopa kääntää tyytyväisyyden omasta kodista tyytymättömyydeksi.

Kirsi Salosen mukaan emme vertaa kotejamme ainoastaan meitä ympäröiviin kuviin. Meitä painavat siisteyteen ja sisustukseen liittyvät odotukset, joille altistumme koko elämämme ajan.

– Kotiin liittyviä odotuksia tulee myös esimerkiksi omasta lapsuudesta ja äidiltä.

Koska elämä ei mene odotusten mukaan, Salosen mielestä on hyvin ymmärrettävää, että odotusten ja tottumusten tai tarpeiden välille syntyy helposti ristiriita.

– Ristiriidat herättävät usein negatiivisia tunteita: häpeää, syyllisyyttä ja huonommuutta. Koska kotityöt lankeavat tilastojen mukaan Suomessa edelleen enemmän naisille, he tuntevat näissä asioissa enemmän ristiriitaa kuin miehet.

Naiset kantavat myös historiallista taakkaa kodin puhtauden ja ilmapiirin ylläpitämisestä. Vaikka ajat ovat muuttuneet, varsinkin vanhemmilla sukupolvilla istuu tiukassa ajatus siitä, että siisteys on naisen kunnollisuuden mittari.

– Raskainta on heillä, jotka ottavat odotukset vakavasti. Normit on kuitenkin hyvä tehdä näkyviksi ja pohtia, kenen odotusten mukaan haluaa elää, Salonen sanoo.

Toisaalta kodin pinnat ovat muutakin kuin pintaa. Niihin kietoutuu ihmissuhteita ja elämän valintoja. Ei kodin olemus ole vain yhdestä ihmisestä kiinni. Ristiriitoja syntyy varmasti, jos itse haluaisi konmarittaa kaiken ja puoliso jemmata pullonkorkitkin.

Vanhempana riittämättömyyden tunteita voi tulla isommistakin asioista. Jos lapseni ei saa sukkiaan pyykkikoriin asti, murehdin heti, pärjääkö hän elämässään. Olenko epäonnistunut kasvattajana?

Vain harva asuu unelmiensa kodissa. Monille koti on kompromissi tai väliaikainen ratkaisu.

– Jos on joutunut esimerkiksi muuttamaan äkillisesti tai vastahakoisesti, uuteen kotiin ei välttämättä ole ehtinyt kiintyä. Myös kotiin liittyvät epämiellyttävät kokemukset tai käsittelemättömät muistot voivat nostattaa kielteisiä tunteita, Salonen toteaa.

On selvää, että liika häpeän poteminen rajoittaa elämää. Kun Ilana Aalto kirjoitti hiljattain kotihäpeästä blogiinsa, moni kommentoija tunnusti, ettei pysty kutsumaan ihmisiä kotiinsa häpeän vuoksi. Yksi lukija kertoi lopettaneensa kyläilyt tuttavien luona, koska ei voinut esittää vastavuoroista kutsua.

Minun kyläilyjäni kotihäpeä ei rajoita, mutta se estää kyllä minua nauttimasta omien vieraideni seurasta. Sen sijaan, että iloitsisin vieraiden läsnäolosta, murehdin mielessäni, arvioivatko ystävät minua nuhjuisen sisustuksen tai lattialle jääneiden lelujen ja murusia täynnä olevan keittiötason perusteella.

Jotkut siivoavat raivopäisenä ja toiset uusi­vat kalusteensa kerran vuodessa välttääkseen häpeää. Ne ovat joko raskaita tai kalliita mutta aina vain väliaikaisia ratkaisuja.

– Oleellista on huomata, milloin sisustusmuutokset tai liiallinen siivoaminen vain helpottavat sosiaalisia paineita tilapäisesti, Kirsi Salonen sanoo.

– Kannattaisi miettiä, millainen ympäristö tuottaa pidemmällä aikavälillä hyvinvointia itselle ja omalle perheelle.

Ensimmäinen askel häpeästä eroon pyristelyssä on häpeän tunnistaminen.

Aloita kuuntelemalla itseäsi: Pyyteletkö anteeksi, kun vieraita tulee kylään? Pohdi, miksi teet niin.

– Onko arkisotkuilla loppujen lopuksi väliä vai riittääkö, että luteet eivät pyöri nurkissa? Ilana Aalto kysyy.

Aalto ehdottaa myös käytännön siedätyshoitoa: Kutsu ihmisiä kylään mutta älä siivoa, järjestele tai sisusta uusiksi.

Katso, mitä tapahtuu. Hylkäävätkö ystävät sinut? Suhtautuvatko he sinuun eri tavoin kuin ennen? Todennäköisesti eivät.

– Samalla tavalla kuin kaikenmuotoiset voivat pukeutua bikineihin, soisin, että myös kaikkien kodit voivat olla sellaisia kuin ovat. Itselleen nauraminen on lempeää häpeän käsittelyä ja itsensä hyväksymistä.

Altista myös itseäsi kuvastolle, joka voimauttaa, ei turhauta. Jos täydelliset kuvat rasittavat, etsi vähemmän täydellisiä. Sellaisia löytyy vaikka ruotsalaisesta Family Living − a true story -Facebook-ryhmästä, jonka jäsenet julkaisevat humoristisilla teksteillä höystettyjä kuvia oikean elämän niin sanotuista sisustuskukkasista.

On yllättävää, millaista helpotuksen ja riemun tunnetta kuvat pyykki- ja tiskivuorista, matoille levinneistä askartelulimoista ja pystyyn kuolleista huonekasveista aiheuttavat.

Ellet uskaltaudu siedätyshoitoon, kokoile edes tätä: Opettele katselemaan kotiasi armollisemmin ja lempeämmin. Mitkä asiat ovat siellä hyvin? Mitkä voisit vain hyväksyä osaksi elämääsi?

– Itselle hyvinvointia tuottava koti ei välttämättä ole trendikäs, mutta se on hyväksyvällä tavalla omannäköinen, Kirsi Salonen toteaa.

Minä yritän nyt hyväksyä sen, että olen suurpiirteinen, kierrätyshuonekaluja suosiva ja välillä väsynyt perheenäiti, joka ei harrasta sisustamista tai jaksa jatkuvasti raivata. Missään näistä piirteistä ei ole mitään varsinaista vikaa. Miksi ne eivät saisi näkyä kodissani?

Ja kun kodin nurkat alkavat hävettää, yksi asia helpottaa varmasti: säiden lämmetessä painun useammin ulos. Siellä kaikki kukat saavat kukkia juuri sellaisina kuin ovat.

”Häpeän asuntoni tavarapaljoutta. Lapsen leluja löytyy joka paikasta, ja kaapit pursuavat tavaraa. Vaikka kuinka karsin ja kiikutan romuja kierrätykseen, määrä ei tunnu vähenevän yhtään. Myös kuluneet ja yhteensopimattomat huonekalut hävettävät, mutta opiskelevalla yksinhuoltajalla ei ole varaa ostaa uusia.” Helena

”Kotini on ihana, mutta 15 vuodessa se on kulahtanut kahden pojan, yhden koiran ja kolmen kissan jäljiltä. Tapetit ovat saaneet aikojen kuluessa uuden kuosin, vapaata taidetta! Kaikki pinnat ovat tummuneet, kynttilöiden valossa on tunnelmoitu syksyn ja talven illat. Keittiö on ollut yhdessäolon keskipiste, minkä huomaa, kun istuu keittiön pöydän ääreen. Siitä on pyyhitty lakkakin pinnasta.” Tuli

”Häpeän epäjärjestystä. Meillä on liian vähän kaappitilaa, eivätkä kaikki tavarat ole vielä löytäneet paikkaansa ahkerasta kierrätyksestä ja järjestelystä huolimatta. Voimat tahtovat välillä loppua uusperheen hurjan tavaravuoren alle. Onneksi teinit eivät ole kovia keräämään tavaraa. He paremminkin kierrättävät turhat rojut kaveripiirissään pois.” Ulla

”Häpeän kuluneita tapetteja ja parkettia sekä yleistä nuhruisuutta. Rakensimme talomme lähes 30 vuotta sitten emmekä ole tehneet juuri muuta remonttia kuin vaihtaneet lastenhuoneiden nalletapetit tavallisiin. Emme kumpikaan ole mitään sisustajia, ja kaikkeen tottuu. Olen vihjaillut miehelle, että pitäisi laittaa uudet tapetit. Hän ei ole kuulevinaan.” Kuvetta kaivamaan?

”Suurin murheenkryyni ovat sohvat. Jouduttiin noin vuosi sitten pikaisella aikataululla ostamaan uudet sohvat periaatteella ’nyt äkkiä vaan jotkut’. No, halvalla ei saa hyvää, ja nuo ovat jo ihan kamalan näköiset. Ei voi kuin kärsiä nyt ja säästellä rahaa uusiin.” Putket pinnassa