
Päätä pidetäänkö juhlat kotona vai muussa juhlapaikassa. Usein kaste suoritetaan kirkossa ja juhlat pidetään kotona. Pappi kannattaa varata ajoissa. Myös kummit tulee miettiä mahdollisimman pian, ja kysyä heiltä suostumus tärkeään tehtävään. Tee vieraslista ja lähetä kutsut mielellään jo 3 viikkoa ennen juhlia. Selvitä, onko suvussanne kastemekkoa, jota voisi käyttää. Myös muun perheen juhlavaatteet on tarkastettava. Kotona kastepöydälle tarvitaan valkoinen pöytäliina, kynttilä, raamattu, kastemalja ja valkoinen liina vauvan pään kuivaamista varten. Lisäksi koristeena voi olla pieni kukka-asetelma. Kaupassa käynnin voi hoitaa ajoissa ja hankkia kaikki tarvikkeet (lautasliinat, kynttilät) sekä säilyvät raaka-aineet. Sopikaa, kuva taltioi juhlan vaiheet valokuviksi ja videoiksi.
Ruokatarjoilut
Valitse teemaväri, useasti suositaan sinistä tai punaista lapsen sukupuolen mukaan. Myös vihreä ja valkoinen sopivat kauniisti juhlaan. Kata kahvipöytä valmiiksi juhlia edeltävänä päivänä. Kaikki tarjottavat voi valmistaa valmiiksi jo edeltävänä päivänä. Pullat ja leivät voi leipoa pakasteeseen jo aiemmin ja sulattaa juhlapäivänä. Pyydä apua ruoanlaittoon sukulaisilta ja ystäviltä. He auttavat mielellään tuoreen vauvan perhettä valmistamalla osan tarjottavista tai toimivat tiskausapuna. Juhlapäivänä koristellaan kakut, viimeistellään muut tarjottavat ja tehdään onnittelumaljat.