Näin suunnittelet ja remontoit viihtyisän pihan – ja säästät oikeissa kohdissa

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ:
Pihakivi.com
Oletko rakentamassa uutta pihaa tai päivittämässä vanhaa? Huvila & Huussi -tv-ohjelmasta tuttu maisemasuunnittelija ja hortonomi Tanja Nieminen antaa järkivinkit, joiden avulla teet haaveilemasi pihan ilman ylimääräisiä kustannuksia.

Pihan suunnittelu lähtee aina asukkaan toiveista ja pihan mitoituksesta.

– Pihan on oltava viihtyisä ja toimiva, mutta sen on myös näytettävä kivalta sekä ulkopäin että talon sisältä katsottuna. Inspiraatiota suunnitteluun voi hakea talon arkkitehtuurista ja sisustuksesta. Pihan tehtävä on yhdistää talo ja ympäröivä luonto harmonisesti, neuvoo maisemasuunnittelija Tanja Nieminen.

– Kaupungistumisen myötä omien pihojen ja puutarhojen merkitys kasvaa. Piha on se paikka, jossa toteutetaan luontoyhteyttä, kertoo asiantuntijamme, Huvila & Huussi -tv-ohjelmasta tuttu maisemasuunnittelija, hortonomi (yamk), Tanja Nieminen.

Uudiskohteessa on hyvä miettiä etukäteen, mitä pihalla tehdään ja missä eri toiminnoille on parhaat paikat ja niille riittävät tilat. Mistä pihaan tullaan ja missä on autopaikka? Tarvitaanko tilaa roskiksille, kompostille ja pihavarastolle? Entä näkösuoja? Minne sijoitetaan oleskelupaikat? Mihin sijoitetaan perennat ja kukkivat kasvit? Millaiset kulkureitit pihalle tehdään ja tarvitaanko johonkin portaita? Entä valaistus?

Luonnollisia muotoja mukaileva Luotokivi sopii modernin talon pihaan. Erilaiset reunakivet rajaavat istutusalueet siististi ja estävät kasvien leviämistä.

– Ihania ylellisyyksiä pihalle ovat esimerkiksi huvimaja, pergola, lampi, kasvihuone tai palju, mutta jos yhdenkin niistä valitsee, kannattaa varautua viiden tonnin lisälaskuun, Tanja muistuttaa.

Kannattaa miettiä, millainen remontin aikataulu on, paljonko rahaa on käytettävissä ja voiko budjettia jaksottaa.

– Trendinä on, että piha tehdään lainarahalla kerralla kuntoon, mutta pihan voi hyvin tehdä myös osa kerrallaan, Tanja huomauttaa.

1990-luvun pihatrendit, kuten värilliset betonit, tekevät taas tuloaan. Myös luonnonkiveä muistuttavat betoniset antiikkikivet ovat suosittuja. Pihakiven ei tarvitse aina olla harmaa. Lämpimämpi tunnelma syntyy hiekan sävyisillä pihakivillä. Kiveyksillä voi luoda mielikuvituksellisia yksityiskohtia pihaan.

Hillitse muutosvimmaa vanhalla pihalla

Vanhaa pihaa uusittaessa kannattaa miettiä, miten laajaa remonttia ollaan tekemässä, mitä pihalta säilytetään ja mistä taas luovutaan. Vanhoja kasveja voi helposti korvata uusilla, mutta puiden kaatamista kannattaa harkita huolella.

– Ihmiselle on luontaista muokata tila omannäköisekseen, mutta välillä kannattaa hillitä muutosvimmaansa, Tanja sanoo.

Erilaiset pihapolut ja kiveykset tekevät pihasta viimeistellyn. Vanhassa talossa parhaat kulkureittien paikat löytyvät yleensä ajan saatossa. Piha ilmeessä kannattaa pohtia sitä, että se istuu talon tyyliin.

Moni ei tule ajatelleeksi, että vanhan pihan remontti tulee noin 1,5 kertaa kalliimmaksi kuin uusi piha.

– Vanhassa pihassa esimerkiksi harvoin tiedetään, mitä maan alla sijaitsee, mikä vaikeuttaa pohjatöitä, Tanja kertoo.

Kun vanhaa pihaa alkaa uusia, kannattaa hahmottaa talon tyylisuunta, jotta uusi piha sopii myös siihen. Vanhalle pihalle sopivat kauniisti esimerkiksi huvimaja, pensasaidat, hyötykasvit ja marjapuut.

Rakenna pihasi pala kerrallaan

Koko piha kannattaa suunnitella kerralla, vaikka sen toteuttaisikin vähitellen.

Keskimääräinen uuden omakotitalon pihan budjetti on 35 000 euroa ja suurimman osan kustannuksista syövät maarakennustyöt (36 %). Kivetyksiin kuluu seuraavaksi eniten rahaa, lähes kolmannes keskimääräisestä budjetista (28 %). Kasveihin kuluu vain noin kymmenys kokonaiskustannuksista, kalustukseen hiukan enemmän.

Maarakennustyöt ovat pihan rakentamisen suurin kustannuserä. Kiveykset syövät myös lovensa pihabudjettiin, mutta ne nostavat myös talon arvoa myyntitilanteessa. Kaikkia kivialueita ei tarvitse tehdä samalla kertaa, vaan niitä voi lisätä vähitellen.

Pihasuunnittelun osuus on vain noin kahdeksan prosenttia kustannuksista, mutta hyvän lopputuloksen kannalta suunnittelulla on suurin merkitys. Turvallisuutta ja viihtyisyyttä lisäävä valaistus vie keskimäärin noin viisi prosenttia kokonaiskustannuksista.

Erilaiset valaistusratkaisut lisäävät pihan turvallisuutta ja tekevät kokonaisuuden viihtyisäksi.

– Maatyöt ja kivetykset vievät budjetista yli puolet ja siksi niiden kanssa kannattaa olla tarkka, Tanja vinkkaa.

Kun maatyöt on tehty ja kivetysten pohjat, perustukset ja kasvualustat ovat kunnossa, voi pitää taukoa tai jatkaa kivetysten ja istutusten tekoon.

Terassin rakentamisenkin voi tarvittaessa jättää seuraavaan kesään. Kun pohjat ja pinnat ovat kunnossa, pihan voi ehtiessään valaista ja rakentaa halutut muurit, portaat, piharakennukset ja aidat.

– Suunnittelemissamme uudiskohteissa nurmikot ja istutukset katteineen ovat viimeinen ja usein kaikkein nopein vaihe. Kuukauden pihaprojektissa se kestää noin yhden päivän, Tanja sanoo.

Pihaan voi tuoda vaihtelevuutta käyttämällä sekaisin kiveä ja puuta sekä istutuksissa kukkia, pensaita ja havukasveja. Piha kannattaa suunnitella niin, että se näyttää hyvältä ympäri vuoden.

Anna suunnittelu ammattilaiselle, se tuo lopulta säästöä

Maanrakennustyöt hoitavat luonnollisesti ammattilaiset, mutta missä vaiheessa pihasuunnittelijaa kannattaa harkita?

– Jo maanrakennustöitä suunniteltaessa. Kun pihasta on tehty raakasuunnitelma ja tiedetään, mihin kohtaan tulee esimerkiksi istutuksia ja mihin tarvitaan perustuksia, niin tarvittavat pohjat ja esimerkiksi valaisinkaapelit voidaan tehdä kerralla kuntoon. Näin vältytään esimerkiksi siltä, että kaivetaan turhaan ja sitten myöhemmin ajetaan lisää multaa pihaan.

Jo tällä keinolla voi säästää paljon, sillä yhden kuorman vienti tontilta maksaa noin 500 euroa ja multa- tai sorakuorman tuonti 1000−2000 euroa.

– Pihaa ei tarvitse kaivaa pohjatöitä varten puolta metriä, vaan karkeasti 30 senttiä riittää. Sen päälle voidaan perustaa kaikki halutut kovat pinnat tai istutukset kohopenkkeihin, Tanja neuvoo.

Käsistään kätevä voi naputella terassit itse, ja betonikiveykset kovalle pohjalle onnistuu monelta.

Pihan toivelistalla on usein kesäkeittiö ja hyötykasvimaa. Yrttilaatikot ovat käteviä aivan kesäkeittiön läheisyydessä. Kauluksilla erotetut kasvialueet ja betonikivillä tehdyt kulkualueet helpottavat kasvimaalla kulkemista ja sen hoitoa.

Jos haluaa päästä helpolla, viherrakentaja voi hoitaa hommat multaukseen asti. Istutukset voi tehdä itse tai vaikka yhdessä pihasuunnittelijan kanssa. Pihan rakentamisessa voi hyödyntää myös kotitalousvähennystä, jonka kautta teetetyn työn kustannuksia saa takaisin.

– Trendinä on, että piha teetetään kokonaan, mutta moni uskaltaa myös tehdä itse. Talon rakentamisessa ensikertalaisella voi mennä moni asia vaarallisesti pieleen, pihalla ei onneksi niin pahasti, Tanja nauraa.

Rinnetontti on haastavampi suunnitella ja rakentaa kuin tasainen tontti. Kiveyksiä kannattaa tehdä harkiten ja jättää osa pihasta luonnontilaan.

Voit ladata Viher- ja ympäristörakentajien sivulta Piharakentamisen kustannuslaskurin. Se on ammattilaisten tekemä ja toimii hyvin apuna kustannusten arvioimisessa.

Katso lisää pihaideoita ja vinkkejä pihan hoitoon Pihakivi.com -sivustolta!

Pihakivi.com -sivustoa ylläpitävät Betoniteollisuus ry ja suomalaiset pihakivivalmistajat. Sivustolta löydät ideoita pihakivien käyttöön sekä ohjeita pihakiveysten suunnitteluun ja toteutukseen.

Julkaistu: 9.8.2019