Näin poistat lakan hirsimökin pinnasta
Rakenna ja remontoi
Näin poistat lakan hirsimökin pinnasta
Vanhan lakan voi poistaa hirsiseinän pinnasta monella eri tavalla. Maalinpoiston jälkeen rakennus huuhdellaan ennen uutta pintakäsittelyä.
23.6.2016
 |
Meidän Mökki

Vanhan ja hengittämättömän lakkakerroksen poistaminen mökin ulkoseinistä on ajankohtaista viimeistään, kun se irtoilee liuskoina puun pinnasta.

Pelkkä kuivana raapiminen tai harjaaminen voi tuntua hurjalta ja myös varsin työläältä maalinpoistotavalta. Esimerkkikohteessa käytettiin ekologista ja biologisesti hajoavaa hyytelömäistä maalinpoistoainetta, jolla hirren saa jopa täysin maalittomaksi.

Ohjeet vanhan lakan poistoon

1. Esimerkkikohteessa vanha maali oli kulunut osittain pois, ja paljas puu paistoi sen alta. Uusi pintakäsittely vaati vanhan maalin huolellista poistamista. Hirret oli aikoinaan käsitelty sävytetyllä lakalla, joka nyt irtoili liuskoina puun pinnasta.
2. Tee koe rakennuksen suojaiselle seinälle, jotta näet, minkä verran maalinpoistoainetta tarvitset ja kuinka kauan sen pitää vaikuttaa. Levitä maalinpoistohyytelöä reilu kerros puhdistettavalle pinnalle.
Jos on kuuma tai tuulinen päivä, suojaa pinta muovilla.
3. Jos poistettavaa maalia on paksusti, kaavi suurin osa irtoavasta maalista ensin lastalla pois. Kerää kaavittu maali saman tien jätesäkkiin tai ämpäriin, jottei se leviä ympäristöön. Jos maali irtoaa helposti ja sitä on ohuelti, kokeile lähteekö se kokonaan painepesurilla.
4. Kulmat, nurkat ja hirsien välit ovat haastavia putsattavia. Varaa paljon erilaisia työkaluja. Aivan pienimmät koloset voit joutua raaputtamaan käsin. Huuhtele koko rakennus lopuksi varovasti vedellä. Anna kuivua hyvin ennen uutta pintakäsittelyä.

Teksti: Leena Kouhia

Kommentoi »