Näin kasvatat taimet helposti – täsmävinkit kotitarhurille

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ:
Biolan
Taimikasvatus on helppoa myös vaikeina pidetyillä kasveilla, kun huomioit kylvöissä muutaman tärkeän seikan ja noudatat helppoja ohjeita. Lue nämä vinkit niin onnistut!

Haaveiletko omasta parvekepuutarhasta tai kasvihuoneesta, josta voit napsia vihanneksia ja yrttejä kesäsalaattiin? Ennen sadonkorjuuta kasvikset täytyy saada kuitenkin hyvään kasvuun. Taimet voi ostaa kesällä valmiina, mutta hauskinta on kasvattaa ne siemenestä asti itse ja seurata kasvun ihmettä.

1. Anna taimille riittävästi valoa

Useimmat esikasvatettavat lajit kylvetään maalis–huhtikuussa, jolloin kevätauringon voima riittää siivittämään taimet terhakkaasen kasvuun. Nopeakasvuisten lajien, kuten köynnöskrassien, kurpitsojen, maissien ja kurkkujen, kylvö kannattaa jättää toukokuulle.

Innokkaimmat taimitarhurit aloittavat esikasvatuksen jo tammi–helmikuussa ja ripustavat chilien ja keijunmekon taimien ylle led-valaisimen. Taimikasvatukseen ihanteellisen lampun värilämpötila on 6 400 kelviniä.

Valon vähäisyys saa taimet venähtämään honteloiksi, joten hämärällä tai pienellä ikkunalla taimet hyötyvät lisävalosta aina.

2. Kostuta sopivasti itämisvaiheessa

Kasvit ovat sitkeitä, mutta siemenen itäminen on herkkä tapahtumaketju. Sen käynnistää siemenen kostuminen ja turpoaminen. Ensimmäisenä esiin pilkistää vaalea alkeisjuuri, jolloin menossa on taimikasvatuksen herkin vaihe. Yksikin kunnon kuivahtaminen riittää kuivattamaan hentoisen juuren. Jos taas multa on kylmää, märkää ja tiivistä, siemen voi mädäntyä jo ennen itämistään.

Kastelu vaatiikin tarkkuutta etenkin hitaasti taimettuvilla lajeilla, kuten esimerkiksi chileillä, keijunmekolla, laventelilla sekä monilla perennoilla ja huonekasveilla.

Kylvöksen pitämistä juuri sopivan kosteana helpottaa oikeanlainen kasvualusta, kuten Biolan Sammalnapit ja Biolan Kasvusammal. Nopeasti uusiutuvasta rahkasammalesta valmistettu kylvöalusta pystyy varastoimaan runsaasti vettä säilyttäen siemenille ja juurille elintärkeän ilmavuuden. Sen pintaan ei myöskään kasva hometta pitkässäkään taimikasvatuksessa.

Kannellinen Biolan Pienoiskasvihuone takaa tasaiset olosuhteet kylvetyille siemenille. Kun taimet ilmestyvät kylvöalustan pinnalle, nosta pienoiskasvihuoneen kansi tuuletusasentoon. Poista kansi kokonaan, kun taimien lehdet osuvat siihen.

Pidä silmällä pikkutaimien kasvua ja olosuhteita. Varo porottavaa aurinkoa, joka kuivattaa nopeasti pienet juuripaakut ja lämmittää minikasvihuoneen tukalan kuumaksi.

3. Jätä pienet siemenet mullan pinnalle

Osa siemenistä vaatii valoa itääkseen, joten ne pitää jättää peittämättä. Tämä on tyypillistä pikkuruisille siemenille, joiden vararavinto riittää vain lyhyen sirkkavarren kasvattamiseen. Valon tarve onkin kasvin keino välttää siementen kasvuunlähtö liian syvällä maassa.

Mullan pinnalla siemenet kuivuvat kuitenkin herkästi ja vaativat sumuttelua, joka lennättää ne helposti yhteen rykelmään.

Valoa vaativia siemeniä

Petunia, orvokit, lobelia, pelargoni, begonia, kohtalonkukka, härme-, tuli ja sinisalvia koristetupakat, koristetörmäkukka, isokirjopeippi eli värinokkonen, leijonankita, keijunmekko, heliotrooppi, ahkeraliisa ja apinankukka.

Biolan Pienoiskasvihuone ja Biolan Sammalnapit tarjoavat ihanteelliset idätysolosuhteet myös valoa vaatille lajeille. Kannen alla siemenet itävät ilman sumuttelua.

• Kastele sammalnappeja pieni tilkka kerrallaan ja kohtuudella, jotta napin pinta säilyy mahdollisimman sileänä.

• Pienten kylvössä voit käyttää apuna esimerkiksi lyijykynän päässä olevaa kosteaa pyyhekumia, johon siemenet takertuvat.

• Kostuta siemeniä kylvön jälkeen hennolla sumulla, jotta ne painuvat sammalen pintaan.

• Pidä kansi tiiviisti paikallaan, kunnes kylvös alkaa vihertää.

4. Perennat vaativat kylmäkäsittelyn

Perennojen ja monivuotisten maustekasvien joukossa on useita lajeja, joiden siemen vaatii itääkseen kylmän kauden. Kevätkylvössä siemenet pitää nostaa viileään paikkaan muutamaksi viikoksi.

Biolan Kasvusammal ja Biolan Sammalnapit ovat omiaan myös perennojen kylvöihin. Siisti Biolan Pienoiskasvihuone on helppo sujauttaa jääkaappiin, jossa siemenet saavat kylmäkäsittelyn.

Siementen kylmäkäsittely

• Painele siemenet Biolan Sammalnappien pintaan tai ripottele ne laatikkoon Biolan Kasvusammalen pinnalle.

• Sumuta pinta kevyesti ja suojaa kylvös kannella tai kelmulla.

• Pidä kylvöstä huoneenlämmössä viikko, jotta siemenet kostuvat ja turpoavat.

• Nosta sen jälkeen laatikko 1–3 kuukaudeksi jääkaappiin tai ulos. Älä siirrä kostuneita siemeniä suoraan pakkaseen, sillä nopea jäätyminen voi tuhota siemenen.

• Tarkkaile kylvöstä. Jos vaalea sirkkajuuri tulee esiin ennen käsittelyajan päättymistä, nosta laatikko huoneenlämpöön. Voit peitellä sammaleeseen kylvetyt siemenet ohuella sammalkerroksella.

• Kouli tai ruukuta taimet tavalliseen tapaan kasvusammaleeseen.

5. Karsi turhia työvaiheita

Siemenet voi ripotella sinne tänne laatikkoon tai kylvää yksitellen pieniin potteihin tai pelletteihin.

Kun kylvät siemenet suoraan pottiin tai sammalnappiin, vältyt koulinnalta eli taimien irrottamisen mullasta ja istuttamisen ruukkuihin. Riittää, kun istutat taimen isompaan ruukkuun, kun sammalnapissa näkyy paljon juuria ja se pysyy koossa. Istuttamisen jälkeen kastelussa kannattaa olla tarkkana, sillä taimi kärsii helposti niin kuivuudesta kuin liiasta kastelustakin.

Biolan Kasvusammal on ihanteellista myös ruukutettaville taimille. Sen tasapainoinen lannoitus sopii kaikille kasveille ja ilmavuus hellii ohuita hiusjuuria, joilla taimi ottaa vettä ja ravinteita. Näin taimet juurtuvat nopeasti ruukkuun ja jatkavat kasvuaan häiriöttä.

Istutusvaiheessa multaan sekoitettava lannoite helpottaa taimien hoitoa. Voit kastella taimia pelkällä vedellä, kun lisäät multaan pitkävaikutteista eloperäistä lannoitetta, kuten Biolan Parvekekasvilannoitetta. Jauhemainen ravinne sopii kaikille kasveille ja hajuttomana myös sisäkäyttöön. Istuta taimi, tee taimen juurelle potero ja jemmaa jauhetta pakkauksessa olevan annosteluohjeen mukaan.

6. Juurruta yrttejä ja perennoja

Verson pätkistä voit juurruttaa monia huonekasveja, yrttejä ja perennoja. Pistokkaat juurtuvat nopeasti kuohkeassa ja kosteassa alustassa.

Biolan Pienoiskasvihuone ja Biolan Sammalnapit sopivat esimerkiksi yrttien, pelargonien ja pienten pistokkaiden juurruttamiseen. Kookas pistokas kannattaa tökätä kasvusammalella täytettyyn ruukkuun.

Näin onnistut juurruttamisessa

• Leikkaa pistokkaan tyvi noin sentin päästä lehtihangasta. Yleensä pistokas on 5–15 sentin mittainen ja siinä on muutamia lehtiä.

• Kastele Biolan Sammalnappi ja tökkää pistokas esimerkiksi terävällä grillitikulla tehtyyn reikään. Näin vältät sammalnapin hajoamisen ja pistokkaan tyven vioittumisen.

• Sumuta pistokkaan lehtiä kevyesti ja nosta se juurtumaan valoisaan paikkaan. Alalämpö edistää uusien juurien kehittymistä.

• Pidä sammal kosteana ja sumuttele lehtiä tarpeen mukaan. Lähes kaikki kasvit hyötyvät pienoiskasvihuoneen kannen tai muovihupun suojasta, joka vähentää sumuttelun ja kastelun tarvetta.

7. Korvaa turve sammaleella

Oman ruoan kasvattaminen on ekoteko samoin kuin kierrätettävien ja kestävien tuotteiden suosiminen. Biolan Sammalnappi koostuu pelkästä rahkasammalesta, eikä se sisällä ongelmallista muoviverkkoa, joka hajoaisi maassa mikromuoviksi. Napit säilyvät vuosia kuivassa paikassa ja ovat hetkessä käyttövalmiita. Näin tarhuroiva välttyy niin multasotkuilta kuin -hävikiltäkin.

Biolanin sammaltuotteet valmistetaan kotimaisesta rahkasammaleesta. Sammal kerätään ojitetuilta soilta, joiden metsittäminen on epäonnistunut. Rahkasammal kasvaa noin sentin vuodessa ja uusiutuu nopeasti toisin kuin tuhansia vuosia vanha turve.

Kasvuturpeen korvaaminen elävällä rahkasammalella auttaa säilyttämään luonnontilaisia turvesoita, joilla on valtava merkitys myös hiilinieluina.

Julkaistu: 12.2.2020
Kommentoi »