Näin hoidat sipulikukkia
Piha ja puutarha
Näin hoidat sipulikukkia
Nauti kevätistutuksista heti, kun lämpötila enää käväisee pakkasen puolella. Sipulikukat ilahduttavat pitkään, kun hoidat niitä oikein.
4.3.2015
 |
Avotakka
  • Jos ostat kevätkukkia, jotka on tuotu meille Keski-Euroopasta, muista karaista niitä viemällä niitä ulos aluksi vain vähäksi aikaa. Suuri lämpötilaero kasvihuoneen kasvatusolojen ja keväisen viileän ulkoilman välillä aiheuttaa helposti vioituksia kasveissa.
  • Tête-à-tête-narsissit kestävät jopa viiden asteen pakkasta, mutta muut kevätkasvit eivät ole aivan yhtä kylmänkestäviä. Kevään viileydessä menestyvät eri sipulikukat, orvokit, lemmikki ja kaunokainen. Yhdistä niihin viileää sietäviä lehtikasveja, kuten murattia ja lankaköynnöstä. Runsaasti eteeristä öljyä sisältävä rosmariini on myös oiva lisä kevätistutuksiin.
  • Valmiiksi hyödetyt sipulikukat eivät lannoitusta kaipaa, sillä mukulaan on varastoitunut sen tarvitsema energia ja ravinteet. Kuivina ajanjaksoina ne saattavat kaivata hieman vettä, mutta kastele sipulikukkia maltillisesti.
  • Siirrä istutukset hallaöiksi sisälle tai peitä hallaharsolla.
  • Poista lakastuvat kukat, jotta istutus säilyy pidempään siistinä.
  • Poista kukkineet sipulikukat, kun purat istutuksen kesäkukkien tieltä, ja istuta sipulit puutarhaan. Juurruttuaan ne voivat ilahduttaa tulevinakin keväinä kukkapenkissä.
Kommentoi »