”Pyykinpesuni on prosessi, joka noudattaa aina tarkkaa kaavaa. Lajittelen vaatteet kahdeksaan eri kategoriaan värin, pesulämpötilan ja huuhteluaineen tarpeen mukaan. Uusin kategoria ovat keskisävyiset, huuhteluaineettomat vaatteet. Toivoisin niitä kertyvän enemmän, jotta voisin pestä niitä useammin. Vajaita koneellisia en voi sietää.

Pyykkitelineen äärellä pelaan tarkkaa Tetristä, jotta saan tilan käytettyä optimaalisesti. Sukat ovat pareittain, kantapäät ja varpaat samaan suuntaan. En siedä epämääräisiä myttyjä. Muut vaatteet ripustetaan saumat suorina.

Koska pyykinpesufilosofiani on niin tarkka, puolisoni on hyvin epävarma, jos hän joutuu joskus pesemään vaatteita. En epäröi puuttua, jos virheitä tulee, ja niistä tilanteista syntyy kahnauksia. En pysty katsomaan hiljaa sivusta, vaikka hän pesisi vain omia pyykkejään. Jos puolisoni ripustaa pyykit, saatan käydä salaa järjestämässä ne uudelleen.

Kun näen ihmisen, jonka vaate on selvästi pesty vääränväristen pyykkien kanssa, minulle tulee vähän surullinen olo. Tekee mieli neuvoa häntä. Olen kuitenkin hillinnyt itseni. Ymmärrän, että se voisi aiheuttaa närää.

Lapsuudenkodissani ei juuri näkynyt järjestystä. En tiedä, tuliko minusta sen takia kontrollifriikki. Meillä oli aina paljon tavaraa, ja vaikkei varsinaista likaa ollut, kärsin rönsyilystä. En halunnut kutsua kavereita kylään, koska meillä oli niin erilaista kuin muilla. Tavaraa oli kaikkialla.

Kun sitten pääsin muuttamaan ensimmäiseen omaan kotiini, loin rutiinini ja tulin niistä tarkaksi. Nautin siitä, että asiat toistuvat samalla tavalla, järkevästi.

Tulin äidiksi 18-vuotiaana, ja elämäni muuttui kerralla valtavasti. Olin ollut ahkera työntekijä ja harrastin vapaaehtoistyötä. Kun päivät olivat yhtäkkiä vailla tuttua sisältöä, hain turvaa kodinhoidosta.

Vietin kaksi ja puoli vuotta kotona lapsen kanssa, ja niinä vuosina kontrollifriikkeyteni taisi lähteä lapasesta. Saatoin pestä kaapista puhtaitakin pyykkejä vain saadakseni jotakin tekemistä. Silitin niihin aikoihin kaiken, myös alusvaatteet, ja kannoin suurta huolta siitä, mitä ihmiset ajattelisivat, mikäli vaatteemme olisivat huonosti silitetyt.

Nyt tyttäreni on teini-ikäinen ja jakaa arjen puoliksi minun ja puoliksi isänsä luona. Ohjeistan myös häntä arkisissa askareissa. Kontrolloin tyttäreni tekemisiä turhan paljon. Ärsyynnyn itsekin siitä, että aina pitää olla puuttumassa toisten asioihin, mutten osaa olla tekemättä niin.

Kontrollintarpeeni ulottuu aika lailla kaikille elämänalueille. Vahdin tarkasti myös aikatauluja ja rahaa. Minun on vaikea rentoutua, jos asiat eivät ole haluamallani tolalla.

Entisessä työpaikassani keskustelin uuden työntekijän kanssa siitä, miten astioiden tulisi olla keittiössä järjestyksessä. Totesin, että mikäli kuppien korvat eivät ole samaan suuntaan, käyn korjaamassa ne hänen perässään ja että tämä asia on minulle tärkeä. Hän ymmärsi onneksi toiveeni. Toisaalta töissä tarkkuudesta ja järjestelmällisyydestä on myös hyötyä − harva on pahoillaan, jos joku järjestelee paikkoja ja huolehtii kaiken sujumisesta aikataulussa.

Kylässä käydessäni en huomauttele muiden ihmisten astioista tai pyykeistä. Kerran olen kyllä syntymäpäivillä siivonnut ensin koko keittiön, koska en voinut keittää pyydettyä kahvipannullista sotkun vuoksi.

Järjestyshimo saattaa ottaa vallan myös ruoka- ja vaatekaupassa. Käännän esimerkiksi kaupan hyllyssä ketsuppipullot samoin päin tai järjestän farkut pinoihin kokojen mukaan. Saatan korjata omien ostoksieni lomassa koko liikkeen vaatteet oikeille paikoilleen väri- ja koko­ryhmien mukaan.

Kerran lelukaupassa käydessäni käytin hyvän tovin pienistä muovieläimistä koostuvan seinän uudelleenjärjestämiseen, sillä lapset olivat panneet eläimiä vääriin laatikoihin. Korjasin kaikki eläimet katsomaan samaan suuntaan.

Saan järjestämisestä mielihyvää. Pidän siitä, että oman työn jälki näkyy heti. Siisti järjestys vaikkapa vaate­kaapissa tai kirjahyllyssä – molemmat ovat kotonani värikoodattuja – tuo mielenrauhaa.

Puolisoni on taatusti sitä mieltä, ettei löydy elämänaluetta, jossa osaisin antaa mennä vaan. Vaikka itseäni tarkkuus ei stressaa, tiedän, että läheisilleni tämä on varsin raskas piirre. Tarkkuuteni on vain korostunut iän myötä.

Puolisoni pitää kyllä itsekin järjestyksestä, mutta ei samassa mittakaavassa. Viime aikoina hän on yhä useammin huomaut­tanut voimakkainkin sanankääntein minulle siitä, että puutun kaikkeen. 

Eräässä aiemmassa parisuhteessani asetelma oli toisinpäin. Puolisoni huomautteli minulle vaikkapa siitä, että jätin sormenjälkiä hanaan, jos koskin siihen väärällä tavalla. Välillä tuntuu kamalalta huomata, miten paljon meissä on nykyisin yhteistä.”

Kontrollifriikiksi ei synnytä vaan toimintamalli opitaan vuosien varrella, sanoo sosiaalipsykologi, valmentaja Tiina Österholm. Kontrolloinnin taustalla on usein epävarmuutta, erilaisia pelkoja ja arvottomuuden tunnetta.

– Se voi tarttua mukaan lapsuudenkodista. Kovasti kontrolloivan vanhemman lapsi saattaa oppia samoille tavoille, tai kaoottista elämää elänyt lapsi oppii etsimään hetkellistä turvallisuuden tunnetta hallitsemalla ympäristöään. Myös kokemukset koulussa, työpaikalla, ystäväpiirissä tai parisuhteessa voivat toimia laukaisualustana.

Kohtuudella käytettyinä kontrollointitaipumukset, kuten suunnitelmallisuus ja kyky organisoida, helpottavat omaa ja muiden elämää. Työntekijöinä kontrollifriikit ovat tunnollisia ja järjestelmällisiä, mutta kääntöpuolina ovat usein joustamattomuus, huono epävarmuuden sietokyky, delegointivaikeudet ja yhteistyökyvyttömyys. Kontrollifriikin maailma saattaa romahtaa pienestäkin huolimattomuusvirheestä. Hän myös polttaa itsensä helposti loppuun.

Jos kontrollointitaipumukset muuttuvat pakonomaisiksi, on syytä huolestua. Se voi näkyä niin, että ei pysty rentoutumaan, jos jokin rutiini on suorittamatta. Läheiset saavat usein osansa kontrollista.

– Vaikka kontrollifriikki ei puuttuisi toisten asioihin, on tuskallista seurata vierestä yletöntä stressaamista pikku asioista. Hän vaatii usein muilta samaa kuin itseltään ja turhautuu, kun näin ei tapahdu, toteaa Österholm.

Painostavassa ilmapiirissä voi olla vaikea elää.

– Läheisistä voi tuntua, etteivät he osaa tehdä mitään oikein. Tämä saattaa johtaa siihen, etteivät he enää edes vaivaudu yrittämään.

Kontrollifriikki voi kuvitella olevansa elämänhallinnan mestari, mutta todellisuudessa kyse on sijaistoiminnoista, joilla vältellään kohtaamasta ikäviä tunteita ja pelkoja.

– Todelliseen elämänhallintaan kuuluu myös ymmärrys siitä, ettei elämä mene aina suunnitelmien mukaan ja että epätäydellisyys on inhimillistä ja hyväksyttävää.