
1. Mitä mökkisisustuksen pintamateriaaleista ja kalusteista vapautuu huoneilmaan?
Pintamateriaaleista ja kalusteista vapautuu monenlaisia kemikaaleja, etenkin erilaisia orgaanisia yhdisteitä (VOC) ja formaldehydejä. Myös muita aineita, kuten ammoniakkia ja ftalaatteja, on havaittu sisustusmateriaaleissa. Niitä tulee etenkin pintamateriaaleista, kuten lattioista, maaleista, lakoista ja tapeteista, mutta myös keittiönkaapeista ja vaatekaapeista, väliovista, huonekaluista sekä sisustustekstiileistä. Sisustuksen osuus sisäilman epäpuhtauksista on huomattava. Esimerkiksi huoneilman formaldehydipäästöistä sisustuksen osuus on noin 45 prosentin luokkaa.
2. Miten sisustusmateriaalit vaikuttavat hengitysilmaamme?
Vaikutukset terveyteen riippuvat paljon aineiden pitoisuuksista, niiden yhteisvaikutuksesta ja altistumisajasta. Osa mökin sisäilmaan haihtuvista aineista on terveydelle haitallisia. Esimerkiksi osa haihtuvista orgaanisista yhdisteistä on karsinogeenejä ja voivat pitkäaikaisessa altistuksessa aiheuttaa syöpää. Jotkut ihmiset saavat sisäilman epäpuhtauksista silmä- ja ihoärsytystä, nuhaa, yskää tai esimerkiksi päänsärkyä. Oireet ja herkkyys huoneilman kemikaaleille ovat hyvin yksilöllisiä.
3. Miten mökin vaihtelevat lämpö- ja kosteusolosuhteet vaikuttavat sisäilmaan?
Mökit keräävät usein kosteutta talvikaudella, kun niissä pidetään matalampaa lämpöä. Kosteutta kertyy tällöin rakenteisiin ja sisustusmateriaaleihin. Korkea ilmankosteus voimistaa sisäilmaan liittyviä ongelmia. Tutkimuksissa on havaittu, että kosteus lisää muun muassa formaldehydien ja lakoissa olevien glykoleiden haihtumista. Siksi mökeillä käytettävien materiaalien valintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.
4. Mitkä mökin sisustusvalinnat vaikuttavat eniten?
Materiaalin pinta-alalla on suurin vaikutus. Lattiat, seinät ja katot ovat kotien ja mökkien suurimpia pintoja, joten niiden materiaalit ja pintakäsittelyaineet vaikuttavat sisäilmaan eniten. Myös kiintokalusteissa, kuten keittiökaapistoissa ja vaatekaapeissa, on yllättävän paljon pinta-alaa, ja ne ovat tutkimusten mukaan merkittävä formaldehydin lähde. Jos pienessä makuuhuoneessa tai keittiössä on seinän pituudelta kaapistoa, on niissä huomattavan paljon pinta-alaa huoneen kokoon nähden. Isohkoja pintoja on myös sisustustekstiileissä, kuten matoissa ja verhoissa.
5. Voiko tuotteesta päätellä jotain aistinvaraisesti?
Luota omaan haju- ja näköaistiisi. Jos tuotteen haju ärsyttää hengitystä tai silmiä jo liikkeessä, kannattaa se jättää ostamatta. Kiintokalusteissa voi mennä jopa kuukausia, ennen kuin kemikaalit ovat haihtuneet ja voimakas haju on poistunut. Kalusteissa on aina jonkin verran ”uuden huonekalun tuoksua”.
6. Mistä tunnistaa päästöttömän materiaalin tai kalusteen?
Varma tapa on valita M1-luokiteltuja tuotteita. Niiden vähäpäästöisyys on testattu riippumattomassa laboratoriossa. On olemassa myös muita sertifikaatteja, kuten Allergiatunnus. Lisäksi mökin pintamateriaali- ja kalustehankinnoissa kannattaa suosia luonnonmateriaaleja, esimerkiksi puuta. Luonnonmateriaalit ovat olleet ihmiskunnalla käytössä pitkään, joten tiedämme ja tunnemme niiden vaikutukset.
Riski on suurempi tuotteissa, joiden valmistuksessa on käytetty synteettisiä kemikaaleja. Niiden yhteisvaikutuksia ei tunneta niin tarkkaan. Toinen tärkeä valintaperuste on yksiaineisuus. Mökeille ei kannata hankkia pintamateriaaleja eikä huonekaluja, jotka koostuvat monesta materiaalikerroksesta, sillä kerrosten eri aineet reagoivat eri tavoin lämpötilan ja kosteuden vaihteluihin. Mökkisisustuksessa yksinkertaisuus on valttia!
7. Onko riski säilyttää mökin vanhat pintamateriaalit?
Menneiden vuosikymmenten rakennusmateriaaleissa on käytetty runsaasti aineita, jotka nykystandardien mukaan ovat haitallisia. Sellaisia on esimerkiksi vanhoissa lastu- ja kuitulevyissä, piki- ja tervapapereissa. Niiden purkamista on arvioitava tapauskohtaisesti. Usein vanhoista materiaaleista on jo haihtunut suurin osa haitallisista aineista ja purettaessa altistusta voi tulla enemmän kuin itse käytössä.
8. Mikä vaikutus sisäilmaan on seinien, lattian ja katon pintakäsittelyllä?
Maalien ja lakkojen koostumusta säädellään ja terveydelle vaarallisimmat aineet on karsittu pois. Mutta on edelleen isoja eroja, miten paljon maaleista, lakoista ja vahoista haihtuu kemikaaleja huoneilmaan. Karkeana muistisääntönä voi pitää, että mitä kovempi pinta käsittelyssä syntyy, sitä vähemmän huoneilmaan haihtuu myöhemmin kemikaaleja. Maaleissa ja lakoissa on M1-luokituksen vaihtoehtoja. Kannattaa pitää mielessä, ettei runkomateriaaliksi tai ulkokäyttöön suunniteltuja aineita ja materiaaleja kannata käyttää sisätiloissa, varsinkaan jos niiden päästötasoa ei tunneta. Esimerkiksi muodikas isolastuinen OSB-levy ei ole sisätilojen pintamateriaali.
9. Kuinka valita mökin lämpö- ja kosteusoloihin parhaiten sopivat kaappien, keittiön ja väliovien materiaalit?
Kiintokalusteiden rungot valmistetaan yleensä puupohjaisista MDF-levyistä, joissa on erilaisia päästöluokituksia. Kannattaa kysyä myyjältä niistä ja pintakäsittelyaineista.
10. Vaikuttaako ylläpitolämpö talviaikaan mökin sisäilmaan?
Ylläpitolämpö auttaa pitämään pahimman kosteuden pois rakenteista ja pintamateriaaleista. Sen lisäksi kannattaa viedä esimerkiksi herkät tekstiilit lämpöiseen ja kuivaan paikkaan.
11. Miten siivoustottumukset ja aineet vaikuttavat mökin sisäilmaan?
Mökkisiivoukseen ei tarvita voimakkaita pesuaineita, joten niistä ei haihdu sisäilmaan haitallisia kemikaaleja. Hyvä on tietysti puhdistaa säännöllisesti pölyt ja pienhiukkaset pois. Sisäilman kannalta tärkeää on tehdä kunnon kevät- ja syyssiivous, jolloin tuuletetaan mökki perusteellisesti, siivotaan pölyt ja viedään tekstiilit ja muut kosteutta keränneet tavarat ulos kuivumaan ja tuulettumaan. Ja talvea vasten on hyvä tehdä samaan tapaan syyssiivous.
12. Millainen vaikutus on mökkielämään liittyvillä tottumuksilla, kuten takan tai kynttilöiden polttamisella?
Hyvin vetävän takan polttaminen ei vaikuta sisäilmaan, mutta kynttilöiden polttaminen nostaa hieman sisäilman pienhiukkaspitoisuutta.
Asiantuntija: M1-luokituksen tuotepäällikkö Arja Valtanen, Rakennustieto