Pelkkä ikkunaremontti vaikuttaa yleensä mökin energiankulutukseen vain vähän. Nykyaikaisessa ”lasiseinämökissä” ikkunoiden aiheuttamat lämpöhäviöt voisivat olla hyvinkin merkittävät, mutta tuollaiset maisemaikkunat ovat useimmiten lähtökohtaisesti varsin hyvin eristäviä.

Jos sisällä tuntuu vetoisalta tai jos mökin lämmittämiseen tuntuu kuluvan liian paljon rahaa tai vaivaa, on paras teettää koko rakennuksen energiakatselmus. Tehokkaimmat energiansäästötoimenpiteet ovat yleensä ilmanvaihdon energiatehokkuuden ja lämmön talteenoton parantaminen.

Rakennustekniikan lehtori Heikki Vehmas selventää asiaa esimerkkilaskelman avulla. Oletetaan, että ympärivuotisessa käytössä olevan sähkölämmitteisen mökin ikkunapinta-ala on 15 neliömetriä ja että sisälämpötilan ja keskimääräisen ulkolämpötilan ero on 16,2 astetta (tämä on oikea, tilastollisissa laskelmissa käytettävä luku). Ikkunat on asennettu 1980-luvulla.

Tuollaisen ikkunan lämmönläpäisyarvo on tyypillisesti 1,63 W/m2K. Lämmönläpäisyarvo kertoo, kuinka paljon lämpöenergiaa siirtyy rakenteen läpi neliömetriä kohden, kun lämpötilaero on yksi kelvin. Nykyaikaisella ikkunalla päästään jopa arvoon 0,6 W/m2K.

Vanhat ikkunat läpäisevä energiamäärä vuodessa on 3470 kWh, uudet ikkunat päästävät lämpöä karkuun 1277 kWh. Säästöä tulee siis 2193 kWh. Sähkön ”normaalihinnalla” ikkunainvestoinnin takaisinmaksuaika on melko pitkä, mutta kallis sähkö lyhentää aikaa todella merkittävästi.

15 sentin kWh-hinnalla 8000 euron ikkunaremontti tulisi maksetuksi noin 24 vuoden energiansäästöllä. Remontti kuitenkin myös poistaa vedon tunnetta, parantaa äänieristystä ja lisää selvästi asumisviihtyvyyttä.

Tiivisteet on hyvä vaihtaa, jos ne ovat rispaantuneet tai littaantuneet. Jos tiivisteiden pinnalla näkyy likaa tai pölyä, se on merkki ilmavirtauksista ikkunanpuitteiden ja karmin välissä. Uudet tiivisteet eivät välttämättä poista ongelmaa.

Jos mökin ikkunanpielistä löytyy vielä vanhoja vaahtomuovitiivisteitä, ne on ensimmäiseksi syytä vaihtaa. Huomaa, että vaahtomuovitiivisteitä poistettaessa tiivisteen liimaliuska saattaa jäädä kiinni karmiin.

Yleisin liimattavien tiivisteiden materiaali on synteettinen eteenipropeenikumi, EPDM. Se on joustava ja kestää hyvin säänvaihteluja. Vielä kestävämpi on silikonitiiviste, joka säilyttää joustonsa todella pitkään kaikissa luonnon tarjoamissa olosuhteissa ja lämpötiloissa. Hinta on noin kaksinkertainen EPDM:ään verrattuna, mutta yhden keskikokoisen ikkunan tiivistäminen silikonillakin maksaa vain parikymppiä.

Huomiota kannattaa kiinnittää myös karmien ja seinien väliseen ilmatiiveyteen. Kun liitos saadaan tiiviiksi, ilmavuodot vaipan läpi vähenevät. Silloin myöskään mahdolliset epäpuhtaudet eivät kulkeudu sisäilmaan.

Jos vanhat ikkunat ovat kaksilasisia, lämpölasien vaihtaminen sisemmiksi elementeiksi vanhoihin puitteisiin voi olla hyvä vaihtoehto. Argonkaasutäytteisten lämpölasipakettien valmistaminen mittojen mukaan on lasiliikkeiden perustyötä.

On silti hyvä muistaa, että pelkkä lasin vaihtaminen ei pidennä ikkunan muiden osien käyttöikää, jos niitä ei samaan aikaan huolla tai korjaa. Esimerkiksi saranat voivat venyä uuden painavamman lasin alla, jos ikkunoita avataan usein.

Lasivalinnoissa on paljon erilaisia vaihtoehtoja lämpösäteilyä torjuvasta selektiivilasista itsestään puhdistuvaan aktiivilasiin.

Tämä on työnä selvästi haastavampi kuin pelkkä lasien vaihtaminen. On todennäköistä, että juuri sopivia puitteita ei ole ikkunatehtaan mallistossa, joten ne pitää tehdä mittatilaustyönä. Teettäminen on kalliimpaa kuin koko ikkunan uusiminen.

Jos kyseessä on rakennushistoriallisesti arvokas kohde, se on lähtökohtaisesti suojeltu. Pitää selvittää Museovirastolta, kuuluvatko ikkunatkin suojeltuun osuuteen. Joskus on esimerkiksi edellytetty perinteisellä tyylillä toteutettuja niin sanottuja vedettyjä ikkunaruutuja, joiden pinta on tietyllä tavalla epätasainen.

Jos huonoon kuntoon päässeet ikkunat halutaan kunnostaa ihan perinteiden vaalimiseksi, on syytä varautua valtavaan työmäärään tai valtavaan rahanmenoon. Vinkkinä: jotkut ikkunatehtaat valmistavat nykyaikaisista materiaaleista perinteisen näköisiä ja jopa Museovirastolle kelpaavia ikkunoita.

On totta, että nykymenetelmin hoidetut puut kasvavat nopeammin, ja siksi puuaines on kenties hieman pehmeämpää kuin vaikkapa sata vuotta sitten. Suurempi syy on kuitenkin se, että ikkunoiden rungot tehtiin aikanaan tarkkaan valitusta tiheäsyisestä sydänpuusta. Tuollaista puuta olisi käytettävissä nykyisinkin. Sen valikoiva sahaaminen ja tarkastaminen tekee kuitenkin ikkunoista todella kalliita.

Sisemmän ikkunapuitteen yläosaan asennettava rakoventtiili on hyvä väline korvausilman hallitulle tuonnille painovoimaisessa ilmanvaihdossa. Raitis ulkoilma tulee ikkunoiden väliseen tilaan ulomman puitteen ja karmin välisistä raoista, lämpiää hieman puitteiden välisessä tilassa ja virtaa suodattimen läpi sisätiloihin. Imaisusta huolehtii sisätilojen lievä alipaine.

Jos uuden ikkunan ulompikin puite on täysin tiivis, tarvitaan rakoventtiili myös sinne. Joissakin tapauksissa on yhä viisainta porata seinään reikiä perinteisemmille korvausilmaventtiileille. Tärkeintä on, että ilman saanti hoidetaan suunnitellusti.

Nykyaikaisen ikkunan sisäpuolinen puite ja karmi ovat puuta, ulompi puite ja karmin ulko-osat alumiiniprofiilia. Ikkunoissa käytetään kummankin materiaalin hyviä puolia: halvempi ja helpommin työstettävä puu ei sisäpuolella altistu sään rasituksille, ulkopuolella taas kalliimpi alumiini kestää paremmin. Pulverimaalattu alumiini säilyy siistinä jopa vuosikymmeniä ilman huoltomaalaustarvetta. Muita karmeissa ja puitteissa käytettäviä materiaaleja ovat teräs ja muovikomposiitti.

Kannattaa käyttää aikaa selkeän tarjouspyynnön laatimiseen ja pyytää useita tarjouksia, jolloin pääsee kiinni hintatasoon. Etukäteen selvitettäviä asioita ovat ainakin nämä:

Jos ei voida käyttää niin sanottuja vakiokarmipaksuuksia, ikkunat joudutaan teetättämään mittatilaustyönä. Monilla ikkunavalmistajilla on nettipohjaisia tarjouspyyntöportaaleja. Niiden avulla kannattaa vertailla, miten eri vaihtoehdot vaikuttavat hintatasoon.

Asiantuntija: rakennustekniikan lehtori Heikki Vehmas, LAB-ammattikorkeakoulu