Sisustus
Meidän Mökki

Miten meistä tuli mökkiläisiä? Ensin herrasväki rakensi huviloita, sitten tulivat pikkumökit – ja lopulta nykyiset kakkoskodit

Miten meistä tuli mökkiläisiä? Ensin herrasväki rakensi huviloita, sitten tulivat pikkumökit – ja lopulta nykyiset kakkoskodit

Mökki-Suomen historiaan kuuluvat niin herrasväen huvilat, pienet lautamökit kuin modernit kakkoskodit. Ja ihana joutilaisuus!
Teksti Anna-Kaisa Huusko
Kuvat Helsingin kaupunginmuseo, Tikkurila

Yli puolet meistä suomalaisista mökkeilee. Se on valtava määrä. Mökkejäkin on paljon. Eri puolilla maata sijaitsee yli 500 000 mökkiä ja sen lisäksi noin 100 000 vapaa-ajankäytössä olevaa entistä asuinrakennusta.

Meikäläinen mökkikulttuuri on silti tuore ilmiö. Se sai alkunsa 1800-luvun lopussa, kun teollistuminen synnytti vaurautta. Virkamiehet ja porvaristo alkoivat rakentaa vesistöjen äärelle näyttäviä kesähuviloita, joissa he tahtoivat rentoutua päivätyön ja kaupunkielämän vastapainoksi.

Kesän aluksi eliitti pakkasi mukaansa jopa kattilat, viherkasvit, pianon ja ompelukoneen ja rahtasivat ne huviloille. Osa valkoisiin pellavavaatteisiin sekä olkihattuihin sonnustautuneista lomanviettäjistä lähti matkaan höyrylaivojen kyydissä, jotka liikennöivät kaupunkien ja lähialueiden välillä.

Perillä odotti useimmiten tilava ja hyvin varusteltu puuhuvila, jolle antoivat ilmettä moverannat, koukeroiset puuleikkaukset ja tornit. Neliöitä tarvittiin, koska huviloissa asuttiin koko kesä ja mukana huviloille matkusti myös palvelusväki. Lisäksi sinne majoittui sukulaisia sekä tuttavia.

Kesäasuntoja oli itsenäistymisen aikoihin arviolta 4 000.

Puu on ollut aina kesämökin tärkein rakennusmateriaali. 1900-luvun vaihteen huviloissa oli vaikutteita jugend-tyylistä, kuten tässä juhannuksena 1924 kuvatussa talossa Helsingin Kallvikissa.

Teollistuminen kiihtyi 1920–1930-luvuilla. Sen vastapainoksi alettiin ihannoida puhdasta ja reipasta ulkoilmaelämää aurinkokylpyineen.

Hulppeiden ja suuria ylläpitokustannuksia vaativien huviloiden sijasta suosittiin mieluummin järkevästi mitoitettuja viikonloppumajoja. Vuoteen 1940 mennessä kesäasuntoja oli rakennettu jo 20 000. Mökkeilyä suosi etenkin vaurastunut keskiluokka, kuten opettajat ja alemmat virkamiehet.

Yhteiset pihapelit ja ulkoilmaelämä kuuluvat mökkeilyyn. Kroketin­pelaajia 1920-luvulta.

Uudet mökit piti rakentaa yhä kauemmas suurista asutuskeskuksista, sillä monet niiden lähirannoista oli jo rakennettu. Yksityisautoilu oli tuolloin vielä melko vähäistä, mutta kulkemista helpotti joukkoliikenne. Linja-autoverkko levisi Suomessa voimakkaasti 1920–30-luvulla.

Kaupunkien liepeille nousi myös siirtolapuutarhoja, joissa työväki pääsi viettämään vapaa-aikaansa ja kasvattamaan ruokatarpeita. Niihin alettiin pystyttää myös pieniä majoja ja mökkejä.

Höyrylaivat kuljettivat kesänviettäjät kaupungista huviloille. Laivojen mukana kulkivat myös ruokatoimitukset ja posti.

Sotavuodet1939–44 katkaisivat mökkeilybuumin, ja sen jälkeen voimat keskitettiin siirtoväen asuttamiseen ja jälleenrakentamiseen. Materiaalia ja rahaa ei enää riittänyt mökkiin.

1950-luvulle tullessa elintaso kohosi ja jatkoi kohoamistaan lähes yhtäjaksoisesti aina 70-luvun puolivälin öljykriisiin asti. Jopa pienituloisilla saattoi olla mahdollisuus mökkiin.

Rakennukset olivat kuitenkin toinen toistaan vaatimattomampia, eikä niissä ollut juoksevaa vettä, sähköistyksestä puhumattakaan. Järvien ja lampien rannoille pystytettiin yksikerroksisia ja lautaverhoiltuja pikkumökkejä ja saunoja. Rakennukset sijoitettiin aivan rantaviivaan – välillä jopa veden päälle. Rakennusvalvonta oli vielä lapsenkengissä.

Laiskottelu oli pannassa, ja päivät kuluivat kasvimaata kitkiessä ja kastellessa sekä kalastaessa, marjastaessa tai sienimetsässä.

Siirtolapuutarhat olivat työläisperheiden viherkeitaita. Niissä kasvatettiin ruokaa ja vietettiin vapaapäiviä. Herttoniemen siirtolapuutarhan vehreyttä 1940-luvulta.

1960-luvulla mökkien koko kasvoi ja mukavuudet lisääntyivät, olihan niihin ehditty totutella moderneissa kaupunkiasunnoissa. Raikasta ilmettä antoivat myös suuret maisemaikkunat. Mökit nikkaroitiin pitkään itse tai talkoilla, ja vasta vähitellen käynnistyi valmismökkien ja hirsirunkojen teollinen tuotanto.

1960-luvun mökit olivat usein pieniä ja lautarakenteisia, ja ne rakennettiin usein rantaviivaan.

Mökkibuumia kiihdytti moni asia. Työaikalain uudistus 1960-luvun lopussa muutti lauantait vapaapäiviksi, ja mökille ehdittiin kesäloman lisäksi viikonloppuisin.

Maaseudun lumoon oli myös muita syitä. Nostalgia ja koti-ikävä vetivät maalta betonilähiöihin muuttaneita kotikonnuille.

Kattotelineitä myöten lastattu Datsun, Saab 96 tai Lada oli tuttu näky 70-luvun lähiökerrostalon pihalla, kun perhe ahtautui autoonsa ja suuntasi mökille. Miljoonan henkilöauton raja ylitettiin vuonna 1976, ja mökkiväylille alkoi syntyä viikonloppuruuhkia. Mökkeily pääsi ulottumaan myös syrjäisimpiin kolkkiin.

Perillä odotti yhä useammin harjakattoinen pyöröhirsimökki, joka oli 70-luvun hittituote. Vieressä, ehkä kuulomatkan päässä ja myös vastarannalla, odotti seuraava mökki. Tyynenä kesäiltana saattoi kuulla, miten naapuri kuunteli transistoriradiosta Lauantai-illan toivottuja ja Nuorten sävellahjaa.

Vuonna 1980 mökkejä oli jo 252 000, ja 1980-luvun elintasohuumassa niitä tuli lisää noin 118 000 – mökkejä nousi kiivaammin kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen.

Aiemmin niin hyvänä pidetty kaasuhella tai kylmäkellari ei enää vastannut käsitystä nykyajan mukavuuksista. 1980-luvun juppivuosina kunnon mökissä kuului olla toimiva keittiö, reilusti nukkumapaikkoja, sähköt ja tv. Hätätilassa virta otettiin vaikka auton akusta.

Työleireilyn rinnalle nousi rentoutuminen. Perunamaa ja kalastus olivat harrastuksia, eivät välttämättömyyksiä. Vapaa-aikaa rytmittivät saunominen, grillaus tai vaikkapa surffaus.

1990-luku muistetaan lamasta, mutta silti uusia kesämökkejä nousi liki 83 000. Samalla vapaa-ajanvietto sai uusia muotoja. Moni mökki pystytettiin järvenrannan sijaan golfkentän tai laskettelurinteen läheisyyteen.

Tyylikäs mökki kaikilla mukavuuksilla on vasta 2000-luvun trendi. Arkkitehtuuri on palannut modernismiin.

2000-luvulla uusia mökkejä valmistuu enää pari tuhatta vuodessa, mutta niiden keskikoko on kasvanut 72 neliöön ja varustelutaso hipoo omakotitaloja. Nettiyhteys on ehdoton edellytys, täytyyhän Facebook-kavereiden tietää, mitä mökillä puuhataan. Myös sisustamiseen panostetaan. Aiemmin mökille kelpasivat käytöstä poistetut eripariset huonekalut ja astiat. Nyt kesämökki muodostaa oman, tavoitteellisen sisustusprojektin.

Mökki-sana kuvaa ehkä huonosti enää näitä kakkoskoteja vauraassa, satavuotiaassa Suomessa. Aina riittää kuitenkin niitäkin, jotka nauttivat olostaan pienessä ja vaatimattomassa mökissä ilman kaikenmaailman mukavuuksia. Heille se on todellista luksusta.

Vähitellen on palattu takaisin kohti sitä, mistä kaikki lähti liikkeelle. Herrasväen huviloille matkustivat koko perhe, liuta sukulaisia ja palvelijat. Kuvassa helsinkiläistä kesänviettoa Kallvikissa 1910-luvulla.
Julkaistu: 31.1.2018