Näin hoidat nurmikkoa poutakaudella
Älä leikkaa nurmikkoa liikaa
Pidennä nurmikon leikkuuväliä ja nosta leikkuukorkeutta, jolloin ruoho ei ole yhtä altis palamaan kuin lyhyeksi leikattuna.
Kastele oikeaan aikaan
Älä tuhlaa kauneimpia kesäpäiviä letkun varressa seisoskeluun. Tuhlatun ajan lisäksi tuhlaat myös vettä ja sitä myöten rahaa. Kuumana kesäpäivänä auringonpaisteessa tehty kastelu haihtuu taivaan tuuliin, eivätkä kasvit hyödy täysin kastelusta.
Kastele mieluiten varhain aamulla tai myöhään illalla, jolloin auringonsäteily ei enää ole yhtä voimakasta kuin päivällä. Tällöin haihduntakin on vähäisempää. Maa ehtii imeä veden ja se painuu syvemmälle maakerroksiin.
Kastele kerralla reilusti
Älä liruta vähän vettä joka päivä, vaan kastele mieluummin kerran tai kaksi viikossa ja kerralla enemmän.
Aseta nurmikolle sadetin. Anna sen olla paikoillaan ja käy välillä tarkistamassa alkaako nurmikon pintaan syntyä lammikkoa. Kun nurmikon pintaan syntyy vesipatja, siirrä sadetin seuraavaan paikkaan.
Kun olet käynyt koko nurmikon tällä tavalla läpi, tarkista lopuksi kuinka syvään maa on kosteaa. Parasta on, jos olet saanut nurmikon kasteltua siten, että kostea kerros ulottuu ainakin 10 sentin syvyyteen. Sentin paksuinen märkä maakerros ei siis juurikaan hyödytä nurmikkoa.
Näin hoidat keväällä istutettuja pensaita ja puita
Kastele kerran viikossa ja reilusti
Pensaiden ja puiden kasteluun pätee sama sääntö kuin nurmikon tapauksessa. Vähäinen kastelu ei auta vaan pikemminkin vahingoittaa vastaistutettuja kasveja. Jos kastelet joka päivä vain vähän, kasvien juuristo ei hakeudu syvemmälle maahan, jolloin kasvi ei kykene itse hankkimaan vettä syvemmältä maasta.
Suositeltavat kastelumäärät eri kasvityypeille:
- perennat: n. 30 litraa/m²
- pensaat: n. 60 litraa/m²
- kasvuun lähteneet puut: n. 90 litraa/m²
Tee kastelusta helppoa
Kasaa mullasta puun tai pensaan taimen ympärille vallimainen reuna, jolloin kasteluvesi ei valu pois kasvin juuristoalueelta. Näin vesi ehtii imeytyä sinne, missä sitä tarvitaan.
Jos istutat uusia puun taimia, helpota kastelua yksinkertaisella kikalla. Kaiva puun juuripaakun viereen 4–8 sentin salaojaputken pätkä. Täytä se soralla. Kun kastelet suoraan putkeen, vesi ohjautuu putkea pitkin syvemmälle juurten ulottuville.
Kastele alhaisella paineella
Säädä kasteluletkun vedentuloa siten, ettei vesi suihkua kovalla paineella ja huuhdo multaa pois kasvin juurilta.
Älä myöskään kastele suoraan puun tai pensaan tyvelle. Veden tulee ohjautua kasvin juuristoalueelle, missä vettä imevät hiusjuuret sijaitsevat. Nyrkkisääntönä voidaan pitää puun latvuksen aluetta. Juuristo ulottuu yleensä tälle alueelle.
Kastele aamulla tai illalla
Kastele silloin, kun aurinko ei porota. Älä tuhlaa kauniita kesäpäiviä vesiletkun kanssa hyörimiseen. Vesi haihtuu kasvien ulottumattomiin, jos kastelet keskellä päivää.
Kata maan pinta taimen ympäriltä
Käytä katteita taimien ympärillä. Ne vähentävät veden haihtumista. Sopivia katteita puiden tai pensaiden alle ovat esimerkiksi kuorikate, pikkukivet, kävyt, koristesora ja maanpeitekasvit.
Näin hoidat kesäkukkia ja muita ruukkuistutuksia
Iso ruukku – harvempi kastelu
Isossa ruukussa on isompi multatila, jossa kosteus säilyy pitempään.
Kastele ja lannoita säännöllisesti
Käy läpi ruukkuistutukset päivittäin hellekausina. Tarvittaessa voit kastella ne vaikka joka päivä. Jos kastelet ahkerasti, huolehdi myös lannoittamisesta. Lisää kasteluveteen lannoitetta pakkauksen ohjeen mukaan.
Veden täytyy imeytyä
Kun vesi on imeytynyt, tarkista, kuinka syvältä multa on kosteaa. Jos vesi valuu ruukun reunoista suoraan aluslautaselle, kastelusta ei ole ollut paljon hyötyä.
Pahasti kuivunut multapaakku ei pysty imemään vettä. Päältäkastelun sijaan upota kuivunut multapaakku veteen ja anna sen imeä itsensä täyteen vettä.
Kata mullan pinta
Myös ruukkuistutuksissa kannattaa hyödyntää katteita. Ne estävät haihtumista. Kokeile vaikkapa koristesoraa, pieniä simpukoita, käpyjä, ruukun palasia – mitä tahansa löydätkin tähän tarkoitukseen.
Hyödynnä myös kasvatusta helpottavia tuotteita
Ruukkukasvatukseen on tarjolla multia, jotka pidättävät vettä ja luovuttavat sitä kasville sopivassa tahdissa. Näitä ovat esimerkiksi biohiiltä tai kastelukiteitä sisältävä multa. Myös uutuustuote kasvusammal on ominaisuudeltaan sellainen, että se sitoo vettä.
Istuta ruukkukasvit altakasteluruukkuihin, jolloin kasteluväli pitenee.
Hanki tihkukasteluletkut ruukkukasveillesi. Esimerkiksi kasvihuonekasvatukseen on tarjolla aurinkokennolla toimiva tihkukastelusysteemi. Se toimii automaattisesti ja veden voi ottaa isosta vesisäiliöstä.