Kotivinkki

Mintie Das: "Olen taistellut saadakseni olla taiteilija"

Mintie Das: "Olen taistellut saadakseni olla taiteilija"

Mintie Das syntyi Intiassa, kasvoi Amerikassa ja asui lapsena ympäri maailmaa. Henkisen kotinsa hän löysi Suomesta. Nyt Mintie kirjoittaa kansainvälistä kirjasarjaa tyttömerirosvoista.
Teksti Elisa Miinin
Kuvat Raisa Kyllikki Ranta
Mainos

Keravalaisen yläasteen pihaan saapuu syysaamuna kummallisen näköinen kaksikko. Koko koulu hiljenee, kun amerikkalaisen high schoolin kasvatti Mintie Das seisoo keskellä harmaata maisemaa farkkusortseissaan ja valtavassa permanentissaan.

Eletään vuotta 1989, aikaa ennen kaapelitelevisiota, internetiä ja globalisaatiota. Eteläsuomalaisessa radanvarsikaupungissa ei toden totta ole totuttu näin eksoottisiin ihmisiin.

– Sanoin isälleni, että en voi jäädä tänne valkoisten lasten keskelle, Mintie muistelee kotisohvallaan Helsingin Kruununhaassa.

Isän periaatteisiin kuului, että reissaavan perheen lapset opiskelivat maailmankolkasta riippumatta tavallisessa lähikoulussa. Tapansa mukaan hän lohdutti tytärtään, että muut pelkäävät tätä enemmän kuin tämä muita.

– Aikuisena tajusin, että asia ei ollut lainkaan niin yksinkertainen, mutta silloin se lohdutti.

Keravalla vietetystä vuodesta tuli lopulta yksi Mintien elämän parhaista. Isä tutki päivät Suomen poliisilaitosta, ja Mintie sai kaksi ikuista ystävää.

Suomesta lähtiessään hän lupasi itselleen, että jonakin päivänä hän vielä palaa tänne takaisin.

MENI YLI kaksikymmentä vuotta, ennen kuin Mintie asettui Helsinkiin. Kun kolmikymppisen naisen onneton avioliitto päättyi onnelliseen eroon, yläasteelta tutut ystävät houkuttelivat hänet Suomeen.

Niin Mintie vaihtoi amerikkalaisen elämänsä

– talon, avioliiton ja vuosien varrella kerätyt tavarat – vaatimattomaan kimppakämppään Helsingissä. Samalla hän päätti lunastaa toisen itselleen tekemänsä lupauksen ja keskittyä siihen, mistä kaikkein eniten haaveili: kirjan kirjoittamiseen.

Toteutunut unelma lepää valoisan olohuoneen sohvapöydällä. Viidestä merirosvotytöstä kertovan kirjasarjan ensimmäinen osa ilmestyi alkuvuodesta. Mintie esittelee kirjasta tehtyjä käännöksiä ylpeänä. Kymmenen vuotta hylkäyskirjeitä kustantajalta, ja nyt ollaan tässä. Se tuntuu hyvältä.

Kirjan suomalainen kustantaja on Tammi, mutta sen on tuottanut Angry Birds -peleistä tunnetun Rovion kirjayksikkö. Amerikkalaisella itsevarmuudella Mintie uskalsi tarjota käsikirjoitustaan Roviolle editoituaan heille ensin toisen kirjailijan tekstejä.

Mintien alkuperäinen idea ei sopinut Rovion brändiin, mutta yhdessä toimitustiimin kanssa kehitettiin suunnitelma tyttömerirosvoista kertovasta sarjasta. Nuorille aikuisille suunnatussa Storm Sistersissä monikulttuurinen joukko 11–17-vuotiaita tyttöjä seilaa keskenään maailman meriä 1780-luvulla.

Merirosvojoukkonsa kautta Mintie kertoo omista lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistaan. Siitä, miltä tuntuu olla tuntemattoman edessä, miten jännitys yhtä aikaa salpaa hengen ja tuntuu kiehtovalta. Ja siitä, miltä tuntuu ulkopuolisuus ja oman paikkansa etsiminen.

Makuuhuoneesta oven takaa kuuluu laulua. Mintien puoliso, Kemopetrol-yhtyeen lauluntekijä, tuottaja Kalle Koivisto tekee töitä kotona.

– En muuttanut Suomeen miehen takia, mutta olen saanut täältä uskomattoman ihanan perheen.

MINTIE SYNTYI teestä tunnetussa Intian Assamissa 1970-luvun puolivälissä. Hänen elämänsä tärkein käänne tapahtui jo ennen kuin hän oli kyllin vanha muistamaan sitä.

Kun Mintie oli kaksivuotias, isä oli lähdössä Amerikkaan jatkamaan opintojaan. Matkalla läksiäisjuhliinsa vanhemmat joutuivat auto-onnettomuuteen. Mintien äiti kuoli, ja isä vaipui kahdeksi viikoksi koomaan. Hetken aikaa Mintie ja kuusi vuotta vanhempi veli olivat melkein orpoja.

Onnettomuuden takia lähtö Amerikkaan viivästyi. Puolen vuoden kuluttua isä kuitenkin oli topunut ja lähti lapset mukanaan.

– Se oli hänen opetuksensa meille. Minkään ei kannata antaa estää unelmien toteutumista. Tarkoituksena oli palata parin vuoden kuluttua takaisin Intiaan. Lapset kuitenkin juurtuvat Amerikan Keskilänteen.

Sitten isä aloitti työn YK:n tutkijana ja matkusti maailmaa ristiin rastiin. Kun isä oli poissa, lapsista huolehti perhettä pitkään palvellut nepalilainen lastenhoitaja.

– Häneltä opin tarinoiden kertomisen. Hänen juttunsa olivat hurjia, täynnä ronskia kieltä ja kummitusjuttuja. Rakastin niitä.

Kahdeksan vanhana Mintie aloitti kiertolaisen elämän. Keväästä syksyyn lapset matkustivat isänsä perässä maailmalla.

Vilkkaasti elehtivä Mintie sanoo, että koko hänen elämänsä on oikeastaan ollut valmistautumista merirosvotyttöjen tarinan kirjoittamiseen. Niin ihmeellisiä kokemuksia matkan varrelle on sattunut.

BELGRADIIN MINTIEN PERHE muutti vuonna 1987. Jugoslavia oli juuri ennen sotaa 11-vuotiaan amerikkalaistytön näkökulmasta synkkä ja köyhä maa. Sähkö katkesi tuon tuosta. Amerikassa Mintie oli tottunut siihen, että kaupasta voi ostaa kaikkea, mitä keksii haluta. Jugoslaviassa talvitakkeja oli tarjolla tasan kaksi, punainen ja sininen.

Isä kulki autonkuljettajansa kyydissä paikasta toiseen. Lapsensa hän halusi kuitenkin kasvattaa oikeiksi maailmankansalaisiksi.

– Uudessa kaupungissa hän laittoi minut ja veljeni paikallisbussilla kohti päätepysäkkiä. Meidän piti kävellä kotiin, puhua tuntemattomille ja opetella maantiedettä ja maan tapoja.

Kesällä isä sai päähänsä, että lapset voivat lomailla englanninopettajansa kesäasunnolla Adrianmerellä. Mintie tuupattiin 11 tunnin automatkalle opettajan kyytiin. 17-vuotias isoveli taittoi matkaa kaksi päivää bussissa, ainoana tummaihoisena matkustajana koko Balkanilla.

Ulkopuolisten silmissä Mintien isä oli supermies, nuori intialainen leski kahden pienen lapsensa kanssa. Mintien muistoissa on myös harmaan sävyjä.

– Totta puhuen isä työnsi meitä kokemuksesta toiseen. Hänen maailmassaan ei ollut sijaa pelolle. Isä ei koskaan ajatellut meitä lapsina vaan itsensä vertaisina ihmisinä.

MINTIE MIETTII, että äidin kanssa elämä olisi ehkä ollut toisenlaista. Olisi ollut arki Assamin teemailla, suvun keskellä. Olisi ollut roolimalli, johon tukeutua. Ehkä elämä olisi ollut tasaisempaa.

Toisaalta moni asia olisi saattanut jäädä kokematta. Kun ei ollut äitiä esikuvana, sai kasvaa omanlaisekseen ja ottaa vaikutteita monenlaisilta naisilta. Mintie sanoo, että äiditön tyttö myös sai paljon naisia elämäänsä.

– Minua lähestyttiin rohkeammin kuin jos äitini olisi elänyt.

Äitipuoleltaan, serbialaiselta erikoislääkäriltä Mintie oppi, että nainen voi olla kunnianhimoinen ja itsevarma unohtamatta anteliaisuutta ja ystävällisyyttä. Kiireinen lääkäri muisti aina kysyä lähikaupan myyjien lastenlasten ja kissojen kuulumiset.

Isä ei antanut perheen ainoalle naiselle erityiskohtelua.

– Hän sanoi vain, että minun pitää olla tuplasti parempi kuin pojat.

ENNEN KUIN MINTIE aikuisena asettui Yhdysvaltoihin, hän ehti asua Suomen ja Serbian lisäksi muun muassa Intiassa, Espanjassa, Portugalissa ja Unkarissa.

Mintie työskenteli markkinointitehtävissä esimerkiksi Pepsillä ja McDonaldsilla. Kyllästyttyään mainosmaailmaan hän seurasi isänsä jalanjälkiä YK:n palvelukseen.

– Parasta uusissa paikoissa on se, että ihmiset eivät tunne sinua. Jos asut aina samassa ympäristössä, sinut nähdään aina samalla tavalla. Silloin et itsekään pääse tutustumaan eri puoliisi.

Vuosia Mintie oli kuvitellut, ettei kaipaa elämäänsä turvaa tai pysyvyyttä. Helsingissä hän on kuitenkin rakentanut ympärilleen tiiviin yhteisön ja nauttii siitä, että ystävien luokse on helppo piipahtaa.

Koti on tärkeä kiinnekohta. Mitä siitä, että vessa on niin pieni koppero, ettei ovi meinaa mahtua kiinni. Alakerrassa on suklaakauppa, ja kauniit kadut ilahduttavat joka päivä.

– Maailmaa kiertäessäni katsoin aina haikeana Helsinkiin lähteviä koneita. Tykkään edelleen matkustaa, mutta sydämeni täyttyy ilosta joka kerta, kun saan palata Suomeen.

MINTIE TYÖSKENTELEE kotonaan. Storm Sisters -sarjan toinen kirja on valmis, ja Mintie työstää parhaillaan kolmatta osaa. Sarjan alkuun Mintie kirjoitti merirosvotyttöjen koodiston. Se on viesti tämän päivän nuorille naisille: vaikka ympäristö väittäisi muuta, tytöt ovat urheita, älykkäitä ja voimakkaita siinä missä pojatkin.

Eivätkä Mintien merirosvotytöt ole mitään kullannuppuja. He ryöstävät, tappelevat ja huijaavat. Suuttuvat turhasta, sylkevät eivätkä välitä näteistä vaatteista. Seikkailujen tyrskeessä ystävät ovat kilpi maailmaa vastaan, mutta myös niitä, joiden kanssa riidellään.

Mintie haluaa nähdä merirosvonsa inhimillisinä, moniulotteisina ja samaistuttavina.

– Yleensä kirjoissa on yksi epäsovinnainen tyttö, yksi nätti tyttö ja niin edelleen. Vaikka rakastan esimerkiksi Charlien enkeleitä, minusta ei ole hauska katsoa naisia, jotka ovat koko ajan täydellisiä. Virheet ja kömpelyys tekevät hahmoista syvempiä.

Storm Sistersin oikeudet ovat Roviolla, joka voi siirtää hahmot kirjoista vaikka peleiksi tai muiksi tuotteiksi. Maailmalla ensimmäinen kirja on otettu innostuneesti vastaan. Sen oikeudet on myyty seitsemälle kielialueelle. Storm Sistersien ohella Mintie kirjoittaa toistakin kirjaa. Siinä yksi päähenkilöistä on epäilyttävän tutunoloinen intialaismies. Isän kanssa eletystä elämästä riittää kerrottavaa useampaankin tarinaan.

Merirosvotytöt jatkavat seikkailua kuuden kirjan verran. Sen jälkeisestä elämästä Mintie ei vielä tiedä.

– Olen taistellut saadakseni olla taiteilija. Välillä joudun paniikkiin työni epävarmuuden takia, mutta pelko kuuluu elämään. Jos itse ei uskalla, kannattaa hakea rohkeutta ihmisistä ympärillä.

Eikä minkään kannata antaa tulla unelmiensa tielle. 

Minun arkeni

Vaikeinta arjessa on kuntoilu.

Ruokabravuurini on kuubalainen possupata. Kokkaan paljon ja osaan tehdä loistavaa currya. Minulla on ruokamuistoja monesta maasta, ja tykkään järjestää ruokakutsuja ystävilleni.

En ole koskaan sanonut ei koskaan.

Inspiroidun joka päivä. Tykkään katsella maisemia ja seurata ihmisiä. Suomalaiset naiset ovat ihania pukeutujia: niin käytännöllisiä ja kuitenkin pohjoismaisen tyylikkäitä.

Lempiharrastukseni on lukeminen. Luen helposti kirjan päivässä.

Satsaan ystäviini. Minulla on kymmenen tunnin aikaero parhaaseen ystävääni, mutta haluan säilyttää välimme läheisinä. Panostan myös mahtaviin kokemuksiin, juhliin, ruokaan ja matkoihin.

Kauneinta kodissani on valo ja näkymä ikkunoista, kun talven lumi leijailee hitaasti alas kadulle.

Rakastan suomalaista kalakeittoa. Voisin elää myös joulukinkulla ja lanttulaatikolla ympäri vuoden. Herkuttelen munkeilla, viinereillä ja tummalla leivällä.

Julkaistu: 14.6.2016
Katso myös nämä