Jyrinä kuuluu yhä lähempää. Minna Ström vilkuilee huolestuneena taivaalle, jonne on alkanut kerääntyä mustanpuhuvia pilviä. Hän kiristää tahtia, jotta ehtisi kerätä mökin kukkamaalta kaikki tarvittavat leikkokukat, ennen kuin ukonilma alkaa ja taivas repeää.

Onneksi Henna-sisko on rientänyt hätiin kesäpaikaltaan muutaman sadan metrin päästä. Kukkia ei kannata poimia kastuneina, sillä sellaisina ne eivät kestä kauniina maljakossa.

Kukkarunsaus ei päädy Minnan omaan käyttöön. Minna toimittaa kasvattamiaan kimppuja kahteen myyntipaikkaan Espoossa, jossa hän asuu perheineen. Osa kimpuista jää mökin lähellä olevaan itsepalvelukärryyn.

Minna on tuore leikkokukkien viljelijä ja lähes yhtä tuore mökinomistaja. Koronakesänä 2020 hän hankki puolisonsa Mattias Järvisen kanssa 1980-luvulla rakennetun hirsimökin Haminan Onkamaalta. Seutu oli heille jo ennestään tuttua, sillä he olivat vierailleet siellä kahden lapsensa kanssa usein Henna-siskon miehen suvun kesäpaikassa, vanhalla maatilalla.

– Mökin hankkiminen juuri täältä tuntui ihanalta ajatukselta, sillä minulla on siskon ja hänen perheensä paikasta paljon ihania kesämuistoja. Halusin, että lapset juurtuisivat myös tällaiseen ei-kaupunkimaiseen ympäristöön ja saisivat viettää kesää serkkujensa kanssa.

Mökki oli ollut vuosia vähällä käytöllä. Kun Minna kuuli, että se olisi tulossa myyntiin, hän otti yhteyttä omistajaan. Langan päässä oli hetken aikaa hiljaista, ja sitten omistaja sanoikin, ettei mökin myynti ollut tullut hänelle mieleenkään. Puhelu loppui lyhyeen.

Välissä kului kuukausia. Sitten Minna päätti kokeilla onneaan uudelleen ja soitti taas myyjälle. Tämä kertoi, että ajatusta kypsyteltyään hän oli päättänyt, että oli sittenkin tullut aika myydä mökki.

Ensimmäisen kesän kuluessa Minna ja Mattias remontoivat ja sisustivat mökin oman makunsa mukaiseksi. Ulkoseinät maalattiin ja katto vaihdatettiin uuteen. Samaan aikaan Minnan sormia syyhytti päästä pihatöihin. Tontti oli villiintynyt ja enimmäkseen kaulaan asti ulottuvan heinikon vallassa.

– Pidämme kaikenlaisesta puuhastelusta. Se on meidän perheemme tapa viettää vapaa-aikaa. Emme ole ihmisinä sellaisia, että haluaisimme kesäpaikassakaan vain löhöillä.

Kun perhe oli viettänyt mökillä ensimmäiset pari viikkoa, Minna huomasi, että heinikon keskellä taisi olla marjapensas.

– Kun katsoin vähän tarkemmin, huomasin, että niitä oli kaikkiaan yksitoista. Aloimme raivata niitä heinistä.

Sitä mukaa kun heinikko hupeni, Minnan päässä alkoi pyöriä ajatus, että tasaisella peltoläntillä voisi viljellä leikkokukkia. Hän oli jo muutaman vuoden ihastellut Instagramissa pieniä leikkokukkatiloja, joita tuntui nousevan ympäri Suomea kuin sieniä sateella. Tiloilla kasvatetaan avomaalla leikkokukkia, joita käytetään kukkasidonnassa.

Kotimaassa tuotettujen kukkien hiilijalanjälki on paljon pienempi kuin ulkomailta rahdattujen. Kukka-alalle on tullut myös samaa sesonkiajattelua, jota ruoka-alalla on jo pitkään pidetty arvossa: alkukesällä käytetään silloin kukkivia tulppaaneja ja muita sipulikasveja, keskikesällä pioneja, ja loppukesä on esimerkiksi daalioiden kulta-aikaa.

Minna halusi osaksi uutta leikkokukkavallankumousta. Seuraavana talvena hän kävi alan gurun eli amerikkalaisen leikkokukkafarmi Floretin nettikurssin kukkien viljelystä. Samalla hän teki iltakaudet erilaisia laskelmia ja laati aikatauluja.

Kevään korvalla Minna alkoi panna suunnitelmiaan käytäntöön ja kylvi kukkien siemeniä taimien esikasvatusta varten. Kukkakaupoista tuleville rahoillekin Minnalla oli suunnitelma valmiina: osan tuloista hän sijoittaisi kukkapellon kehittämiseen, ja loput menisivät säästöön kasvihuoneen hankkimista varten. Sitä varten on jo katsottuna paikkakin kalliolta.

– Skaala oli alusta asti sellainen, että ei tässä viljellä vain kukkia kotiin ja ystäville. Kotonamme on maaliskuusta toukokuulle kaikki mahdollinen tila tupaten täynnä taimia. En silti pidä tätä työnä, sillä minulla on päivätyö toisaalla. Tämä on intohimoprojekti, Minna sanoo.

Keväällä Minna ja Mattias muokkasivat kukkapenkit entiseen heinikkoon. Pellolla on nyt kaikkiaan seitsemän kukkapenkkiä. Viimeisimmässä on pystyyn viritettyä vadelmaverkkoa, koska siellä kasvaa tukea tarvitsevia tuoksuherneitä.

Muissa penkeissä kasvaa jämptissä järjestyksessä sitruunankeltaisia auringonkukkia, ilmavia kosmoskukkia, jämäkästi pystyssä töpöttäviä tsinnioita sekä daalioita monissa väreissä ja muodoissa. Kiinanastereiden kerrannaisissa kukissa on persikanoranssin ja kivipestyjen farkkujen sävyjä ja muita trendikkäitä, hailakoita pastellisävyjä.

Kukkien ympärillä liihottelee perhosia, ja kimalainen surisee uneliaasti sisään röyhelöisen gladioluksen kukan nieluun. Kesäkuuruohot ovat jo kukkineet, mutta niitä kasvatetaankin kuivakukiksi niiden näyttävien, suuria kolikkoja muistuttavien siemenkotien vuoksi.

Jo vuonna 2021 Minna järjesti kukkapellolla ohjattuja itsepoimintatilaisuuksia, joiden suosio pääsi yllättämään hänet. Seuraavan eli kevään 2022 säät eivät olleet kukkaviljelylle yhtä suotuisat, joten itsepoimintaa piti lykätä.

– Toinen vuosi on muutenkin ollut paljon vaikeampi kuin ensimmäinen viljelykauteni. Olen miettinyt, oliko edelliskesä vain aloittelijan tuuria, kun kaikki tuntui kasvavan ihan itsestään.

Itsepoimintatilaisuudet ovat kuitenkin osoittautuneet niin mukaviksi, että Minna haluaa jatkaa niitä. Hän on istuttanut pellolle myös pionien juurakoita, ja tulevina vuosina suunnitelmissa on aloittaa itsepoiminta jo juhannuksen tienoilla pionien kukinta-aikaan.