Minna Rytisalolla on marjoille kolme pakastinta ja ämpäreille juuri sopiva auto – ”Metsässä olen osa ugrilaisten esiäitieni ketjua”
Kirjailija Minna Rytisalon vuosi etenee heinäkuusta alkaen marjojen kypsymisen tahtiin: hillat, vadelmat, mustikat, puolukat, karpalot. Keräilyvietin hän arvelee olevan geeneissä, mutta tärkeintä marjastusreissuissa on kuitenkin mielenrauha. ”Marjastus on minulle sopiva tapa olla maailmassa.”
Kirjailija Minna Rytisalolle vuoden parhaat ja kiireisimmät viikot alkavat kesällä ja jatkuvat pitkälle syksyyn. Hän aloittaa hillasoilta, seuraavaksi kypsyvät vadelmat ja mustikat. Kausi jatkuu puolukoilla ja syksyllä Minna poimii vielä kuuraiset karpalot kohmeisin sormin. Geeneissä Minna arvelee saaneensa keräilyvietin, mutta vielä hän ei yllä pakastimien määrässä vanhempiensa esimerkkiin.
Minna, miten intohimosi näkyy arjessasi?
Joskus olemme olleet kesälomaretkellä heinäkuun puolenvälin tienoilla. Sieltä on pitänyt päästä kiireesti kotiin, kun suolla alkavat aarteet kypsyä. Siitä eteenpäin viikot on pyhitetty marjastukselle. Vuoden parhaina aikoina ei voi lähteä muualle.
Talvella liukastuin ja rikoin olkapääni. Ensimmäinen ajatukseni oli, että toivottavasti olkapääni on kunnossa ennen marjastusaikaa.
Ollessani vielä koulussa töissä en voinut keskittyä elokuussa marjastukseen. Kun aloin kirjailijaksi, ensimmäiset kolme kirjaani ilmestyivät keväällä. Pystyin käyttämään marjastukseen huolettomasti aikaa. Viimeisin teokseni Sylvia ilmestyy lokakuussa. Tein pitkiä päiviä heinäkuun puoleenväliin asti, että pääsen marjaan ajallaan. Se on kuitenkin loppukesän tärkein asia, eikä mikään kirjan viimeistely!
Hulluuteni yltyi niin mahdottomaksi, että ostin tämän takia itselleni auton. Nyt olen vapaa kulkemaan ja menemään minne haluan omalla pienellä marja-autollani.
”Kun soitan illalla suolta, etten tule vielä kotiin, mieheni jättää oven auki. Hän ei ikinä sano, että heitä jo hulluamasta.”
Millaisia marjanpoimintareissusi ovat?
Usein lähden yksin marjaan. Marja-auton pikkuruiseen takalotsariin on pakattu kumisaappaat, ämpärit ja vettä. Minulla ei ole mitään järkeviä eväitä, koska metsään ei lähdetä retkelle. Sinne lähdetään niin, että jotain sinistä vilkkuu jo silmissä.
Välillä menemme marjaan mieheni kanssa. Hän ei välitä siitä ollenkaan, mutta on arjen rakkautta lähteä yhdessä poimimaan. Metsässä tai suolla olen onneni kukkuloilla. Sanon miehelleni, että eikö olekin mahtavaa. Hän kuulemma keksii aika monta asiaa, jotka ovat kivempia kuin marjastus.
Kun soitan illalla suolta, etten tule vielä kotiin, mieheni jättää oven auki. Hän ei ikinä sano, että heitä jo hulluamasta.
Hilla-aikana kaikki sukulaiseni kerääntyvät Sodankylään, käymme katsomassa joka vuosi tietyt suvun paikat. Ne ovat kohokohtia, hillastus on meidän yhteinen juttumme.
”Suolla kulkeminen on hauskaa, siinä on oma tarkkuutensa. On ihanaa, kun askel upottaa.”
Mikä marjastuksessa on parasta?
Parasta on mielenrauha. Eniten marjastus on minulle varmasti metsän mindfulnessia. Täydellistä keskittymistä pelkästään siihen, missä on. Olen yrittänyt miettiä muita keinoja saavuttaa samanlainen mielenrauha. Maalaamalla pääsen lähimmäksi sitä.
Metsässä tunnen ugrilaiset esiäitini, olen osa naisten ketjua, jotka ovat tehneet ihan tätä samaa. He ovat olleet päivän heinäpellolla, lypsäneet lehmät ja ruokkineet perheen ja sitten lähteneet iltamyöhällä vielä hillaan. Se on tuonut lisää elantoa, mutta uskon, että hekin ovat tunteneet oma rauhan ja metsän vapauden.
Sodankylän metsissä olen kotona. Suo on minulle turvapaikka. Suopursun ja humuksen tuoksu on ihana. On hiljaista, missään ei ole ketään.
Suolla kulkeminen on hauskaa, siinä on oma tarkkuutensa. On ihanaa, kun askel upottaa. Sinne voi astua, missä kasvaa heinää. Minua ei yhtään pelota suolla, sellainen ei ole käynyt mielessäkään.
”Poimin mustikatkin käsin, ja vain suurimmat ja kauneimmat marjat. Kutsun poimurilla poimimista barbaarimarjastukseksi.”
Oletko tavoitteellinen poimija vai fiilistelijä?
Ei se määrä, vaan se mindfulness. Olen eksklusiivinen poimija, poimin mustikatkin käsin, ja vain suurimmat ja kauneimmat marjat. Kutsun poimurilla poimimista barbaarimarjastukseksi. Tietysti jokainen saa poimia ihan niin kuin haluaa, mutta tällä välttyy perkaamiselta.
Marjoja tulee sen verran kuin tulee. Alkukaudesta punnitsen hilloja ennen pakkaseen laittamista, sitten se unohtuu. Meillä on kolme pakastinta. Tämä on geneettistä, äidilläni ja isälläni on kuusi pakastinta. Olen Lapista, perimääni kuuluu omavaraisuus ja keräileminen.
Miksi arvelet hurahtaneesi marjastukseen?
Marjastus vaatii sinnikkyyttä ja toimeen tarttumista. Meitä marjastajia on paljon, enkä tiedä onko se edes harrastus vai onko se henkireikä. Väsyneille äideille voi olla vaikeaa hoitaa itseään menemällä makuuhuoneeseen silmät kiinni. Mielenrauhan hakeminen metsästä on sallittua.
Marjastukseen liittyy ihana leikkimieli ja se, että mennään intohimon johdattamana eteenpäin. Etsitään jotain ja nautitaan siitä. Se on minulle sopiva tapa olla maailmassa.
Minnan 3 vinkkiä marjastajille
- Marjaan kannattaa lähteä aina ison ja pienen astian kanssa. Ison astian voi jättää marjaisalle paikalle vaikka puuhun. Pienen astian kanssa voi pyöriä liepeillä ja käydä välillä tyhjentämässä isoon.
- Marjastajalla pitää olla aina muovipussi mukana, koska laji voi vaihtua kesken kaiken. Muovipussia voi käyttää myös silloin, jos astiat ovat täynnä.
- Perusvarusteita on paras pitää vyölaukussa. Laukkuun voi pakata vettä, suklaata ja tulitikut. Hyvä olisi olla myös värikästä nauhaa, jolla voi merkitä reittiä eksymisen varalta.
