Käytävän katossa helottaa jono loisteputkilamppuja. Varastokopin sinisen oven saa auki koodilla, jonka lahtelainen Tanja Piensalmi, 44, muistaa ulkoa.
Ovi rullautuu ylös, ja sen takaa paljastuu osa Piensalmen maallisesta omaisuudesta. Tuossa on tarpeettomaksi jäänyt sänky patjoineen, tuossa ylimääräinen mustanruskea sohvapöytä, sen vieressä ruskea pahvilaatikko täynnä kodin pikkusälää.
Perimmäiseen nurkkaan on pinottu perheen auton talvirenkaat, joille on pian taas käyttöä.
”Nyt tavaraa on vähemmän kuin aikaisemmin ja varasto näyttää siistimmältä”, Piensalmi kertoo.
”Joskus tilanne on ollut jopa se, että kun oven avaa, tavarat hyökkäävät päälle.”
Varastokoppi ei sijaitse Piensalmen kotona vaan isossa varastofirmassa vajaan neljän kilometrin päässä. Sen käytävillä seisoo vieri vieressä erikokoisia varastokoppeja tavallisten ihmisten tavallisille tavaroille.
Piensalmen tavarat odottavat varastossa omistajansa tarmonpuuskaa. Sänky, patjat, sohvapöytä ja pikkusälä eivät mahdu kolmihenkisen perheen kotiin. Ne on tarkoitus myydä.
Kunhan Piensalmi vain saisi tehtyä myynti-ilmoitukset.
”Luulen, että myyn ne Tori.fissä tai Facebook-kirppiksellä.”
Piensalmi ei ole ainut, joka tarvitsee tavaroilleen tilaa kodin ulkopuolelta. Kuluneella vuosikymmenellä varastotilan tarjonta on kasvanut erityisesti pääkaupunkiseudulla.
Suomen suurimmiksi toimijoiksi ilmoittautuneilla yrityksillä, Pelican Self Storagella ja Cityvarastolla, on yhteensä jo viitisenkymmentä pienvarastopistettä. Palvelujaan tavallisille kuluttajille kaupittelevat myös lukuisat muut varastofirmat.
Miksi tarvitsemme tavaroillemme tilaa juuri nyt?
”Arvioiden mukaan vuonna 2050 noin 70 prosenttia maailman ihmisistä asuu kaupungeissa”, aloittaa Sitran Resurssiviisas kansalainen -alueen asiantuntija Anu Mänty.
Kaupungeissa asutaan tiiviimmin kuin muualla.
”Pienissä tiloissa asuvat etsivät uudenlaisia ratkaisuja kertyneen omaisuutensa säilyttämiseen. Kaupungistumista tapahtuu ympäri maailmaa, ei vain Suomessa.”
Toiseksi selittäväksi tekijäksi Mänty nimeää sisustustrendit, jotka suosivat nyt avaruutta. On muodinmukaista raivata koti liiasta tavarasta, kuten japanilainen siivousguru Marie Kondokin hittikirjoissaan opastaa.
Kaikki eivät malta luopua tavaroistaan kokonaan. Ylimääräiset kärrätään varastoon odottamaan.
Uusia varastoja nousee pelloille ja niitä perustetaan tyhjiin toimitaloihin myös siksi, että nykyinen elämäntapamme on liikkuvainen. Käytännön syyt, kuten muutto ulkomaille tai työ toisella paikkakunnalla, pakottavat jotkut pakkaamaan omaisuuden varastoon odottamaan pysyvämpää kotia.
”Kaikille yhteinen haaste taas on se, että meillä jokaisella on jo enemmän tavaraa kuin millaisesta määrästä jaksamme huolehtia. Elämänvaiheesta riippumatta tavaraa kertyy.”
Männyn mukaan tavaran hamstraamiseen kannustavat kulutusta koskevat ihanteet, joiden mukaan tavara ja omistaminen rakentavat ihmiselle sekä taloudellista että sosiaalista statusta. Kahdella sanalla sanoen tavarat ovat edelleen menestyksen merkki.
Meillä on enemmän tavaraa kuin mistä jaksamme huolehtia.
Liikkuvainen elämäntapa on tunnistettu myös varastofirmoissa. Sekä Pelican Self Storagen että Cityvaraston mukaan yleisin syy väliaikaisen vuokravaraston hankkimiselle on muutto.
Tanja Piensalmi vuokrasi ensimmäisen kerran varaston tavaroilleen 2012, kun hän muutti töiden perässä Helsingistä Lahteen. Hän kulki kirjanpitoalan töihinsä junalla. Matka vei tunnin molempiin suuntiin.
”Pian tuntui, että oli turhan hankalaa olla kulkupelien varassa. Ajattelin, että on parempi muuttaa.”
Piensalmi pakkasi tavaransa ja irtisanoi vanhan asuntonsa. Uutta kotia ei ollut vielä löytynyt, joten muuttoauto ajoi lahtelaisen vuokravaraston pihaan. Piensalmi purki muuttokuormansa varastokoppiin ja asettui hetkeksi kaverin sohvalle.
Puolen vuoden päästä löytyi uusi koti, mutta remontissa paljastui pommi: talossa oli hometta.
Onni onnettomuudessa oli, ettei Piensalmi ollut vielä ehtinyt siirtää tavaroitaan uuteen osoitteeseen. Omaisuutta ei tarvinnut hävittää, sillä varaston suojissa sängyt, sohvat ja vaatteet eivät olleet altistuneet homeelle. Tavarat säästyivät.
Ennen seuraavaa muuttoaan Piensalmi ehti asustaa kolmisen vuotta vaihtuvissa osoitteissa, kuten mökillä ja ystävien luona.
Tammikuussa 2016 tavarat pääsivät vihdoin vuokravarastosta uuteen kotiin. Silloin viimeisillään raskaana ollut Piensalmi vuokrasi kompaktin kaksion.
”Kaikki tavarat eivät vieläkään päässeet varastosta, sillä lapsen pinnasängylle ja muille tavaroille piti jättää tilaa. Varastoon jäivät esimerkiksi kylpyhuoneen hyllykkö ja kuusi pyörällistä vaatelaatikostoa.”
Seuraavaksi Piensalmi muutti yhteen nykyisen puolisonsa kanssa. Silloin vuokravarastoon kiikutettiin laatikollinen ylimääräistä kamaa, esimerkiksi keittiövälineiden kaksoiskappaleita.
Yhteenmuuttojen vaikutuksen ovat huomanneet myös varastofirmat. Tuplakappaleet päätyvät yhä useammin varastokoppien ovien taakse.
Varastojen määrän kasvua on selitetty myös aiempaa laadukkaammilla tavaroilla: kertakäyttöroinan sijaan ostamme kestävämpää tavaraa, jonka säilyttäminen houkuttelee enemmän kuin pois heittäminen.
Hyvinvoinnista kertoo ilman muuta se, että ihmisellä on varaa hankkia erilaisia harrastusvälineitä ja vielä varastoida ne kodin ulkopuolelle, Anu Mänty sanoo.
”Kannattaa kuitenkin miettiä, voisiko välineet vuokrata. Usein vaikkapa suksien vuokraus lomasesonkia varten on taloudellisesti kannattavampaa kuin niiden varastointi.”
Ja kun sukset vuokraa, työllistää paikallisen yrittäjän ja saa käyttöön valmiiksi huolletut välineet.
Mieluummin maksan vuokraa varastosta kuin riitelen jatkuvasti renkaiden paikasta.
Tanja Piensalmi odottaa sopivaa hetkeä jolloin ehtisi tehdä tavaroistaan myynti-ilmoitukset.
”Se, milloin saan ne myytyä, on sitten toinen asia. Ajankohtaan vaikuttaa se, milloin minulla on aikaa ottaa niistä kuvat.”
Aikapula on myös asiantuntijalle tuttu kysymys. Paikka kaikelle -Facebook-ryhmässä selvitettiin, millaisia esteitä ihmiset kokevat tavaroiden kierrätykselle.
Kyselyssä löytyi rakenteellisia ongelmia, psykologisia haasteita ja kierrätettyihin tavaroihin liittyviä imagosyitä.
Rakenteellisia ongelmia ovat esimerkiksi pitkä matka lähimmälle kirppikselle – tai mainittu aikapula, joka hankaloittaa tavaroista ilmoittamista nettikirppiksellä.
Psykologinen ongelma on ilmiö, jota psykologisessa taloustieteessä kutsutaan omistusefektiksi: kun tavara tulee omaan haltuun, sen arvo tuntuu kasvavan. Siksi tavarasta on vaikea luopua.
Imagosyyt tarkoittavat kielteisiä asenteita kierrätystavaraa kohtaan.
”Monet kokevat, että käytetyssä tavarassa on jotain vikaa, se on likainen tai siinä on muita kielteisiä ominaisuuksia. Moni uskoo, että kun pääsee itse avaamaan tehtaassa suljetun paketin, sen sisältämä tavara on muita parempi”, Anu Mänty sanoo.
Sitran mukaan neljäsosa kunkin henkilökohtaisesta hiilijalanjäljestä muodostuu harrastuksista, vapaa-ajasta ja omistamistamme tavaroista.
”Tavarat vaikuttavat ilmastoon, vaikkei asiaa usein ajatella tästä näkökulmasta.”
Ratkaisu on kierto- ja jakamistalous. Suomeksi se tarkoittaa kierrättämistä, vuokraamista ja lainaamista.
”Myönteistä varastoilmiössä on, että tavaroiden varastoiminen mahdollistaa muutot pienempiin asuntoihin, jolloin kodeissa voidaan vähentää energian käyttöä”, Mänty sanoo.
”Mutta jos tavara myös varastoidaan lämmitetyssä varastossa, se ei juuri hyödytä ympäristöä.”
Ja tietenkin on vastuullisempaa siirtää irtaimisto muuton yhteydessä varastoon odottamaan tulevaa kuin hylätä niin sanotusti ylimääräiset tavarat surutta roskakatokseen ja ostaa kohta uudet tilalle.
Hankalia tavaroita panna kiertoon ovat esimerkiksi tunnearvoa kerryttäneet muistoesineet.
Esimerkiksi kirjoista taas on niin suuri tarjonta, ettei niitä välttämättä saa lahjoitettua mihinkään. Jos itselle turhia kirjoja eivät huoli esimerkiksi lähikirjasto tai -päiväkoti, paperit voi kierrättää heittämällä ne paperinkeräykseen. Kannet kuuluvat sekajätteeseen.
Tavaroille voi myös tilata noutopalvelun. Hiljattain esimerkiksi Kierrätyskeskus ja Martat keräsivät pääkaupunkiseudun kodeista käytettyä pientavaraa.
Kadonnut pizzaleikkuri oli Tanja Piensalmen viime varastoreissun syy. Hän oli ensin turhaan etsinyt sitä kotikeittiöstä.
Nykyisin Piensalmi käy varastollaan kahdesta kolmeen kertaa kuukaudessa, usein noutamassa jotain säläpahvilaatikosta.
Kun Piensalmi aikanaan saa ylimääräiset tavaransa myytyä, hän ei välttämättä luovu varastosta.
”Minulla on ollut varasto niin kauan, etten välttämättä osaa olla ilman. Se on kuitenkin turvallisin paikka säilyttää esimerkiksi auton renkaat”, hän sanoo.
”Jos renkaille ei ole muuta tilaa, ne löytyvät ennen pitkää vaatehuoneesta. Siitä saadaan perheriita aikaiseksi. Mieluummin maksan 49 euron kuukausivuokran varastosta kuin riitelen jatkuvasti renkaiden paikasta.”
Tavarat, joilla on tunnearvoa, jäivät Suomeen
”Muutin viime kesänä Espanjaan kolmen lapseni kanssa. Lasten isä oli lähtenyt sinne töiden takia jo aiemmin.
Ennen muuttoa myin tai lahjoitin pois lähes kaiken: sängyt, pesukoneet, ylimääräiset lelut. Meillä ei ollut autoa, joten tavaroita oli hankalaa käydä viemässä esimerkiksi kierrätyskeskuksiin.
Ajattelen, että kun olen tavarat hankkinut, minun on huolehdittava niiden koko kierrosta. Kierrätyksestä aiheutuva pieni kärsimys on osa omistajan vastuuta.
Välillä itkin, kun kävin tavaroita läpi. Hassua, että materiaan voi syntyä tunneside.
Isäni kuoli kahdeksan vuotta sitten ja iso osa hänen tavaroistaan päätyi minulle. Kahdeksan vuoden aikana olin ehtinyt prosessoida luopumista hänestä, mutta silti tavaroiden lajittelu teki tiukkaa.
Aivan kaikesta en raatsinut luopua. Vuokrasin varaston, jonne säilöin tunnearvokkaat tavarat.
Siellä on esimerkiksi antiikkilipasto ja isoisäni äidilleni tekemä lasten keinu, kirjoja, joista en malttanut luopua, valokuvia ja päiväkirjojani. En ole vielä pystynyt käymään niitä läpi. Toistaiseksi maksan mieluummin vuokraa varastosta kuin tuhoan ne.
Luulen, että moni kolmekymppinen säilyttää tällaisia tavaroita vielä lapsuudenkodissaan, mutta äitini on samanlainen kiertolainen kuin minä. Itse asiassa varastossani on myös äitini tavaroita.
Koska luovuin suuresta osasta omaisuuttani, identiteettini ei enää määrity materian kautta. Se, miltä kotini näyttää, ei enää määrittele sitä, kuka koen olevani. Oman ajattelutavan muutos oli pakollinen osa prosessia, ei toisin päin.”
Pyöräkoppi mahdollisti harrastuksen
”Harrastan maastopyöräilyä, BMX-pyöräilyä ja trial-pyöräilyä. Jokaista ajetaan omanlaisellaan pyörällä ja niitä voi tarvita useampia esimerkiksi kilpailuja varten. Lisäksi omistan kaksi kaupunkiajoon tarkoitettua pyörää.
Minulla oli pyöräilyyn liittyville kamppeille vuokravarasto kodin ulkopuolella kymmenen vuoden ajan.
Ennen varaston vuokraamista pidin pyöriä kotona. Asuin yhdessä silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni kanssa. Pyörille oli sattumalta sopiva soppi keittiön ja eteiskäytävän välissä.
Vuonna 2005 suunnittelimme muuttoa uuteen asuntoon. Samaan aikaan harrastukseni oli alkanut laajentua ja pyöriä tulla lisää. Siinä vaiheessa osa pyöräilykamoistani sijaitsi lapsuudenkodissani Tampereella.
Muuton myötä päätin siirtää koko härdellin Helsinkiin ja vuokrata pyöräkamoille varaston.
Säilytin siellä kerrallaan 3–8 pyörää. Lisäksi varastossa oli työkaluja ja varaosia sekä ajovarusteita, kuten kypäriä, kenkiä ja hanskoja. Kun lähdin harrastamaan, kävelin kotoa varastolle ajokamojen ja repun kanssa. Varastolta otin pyörän ja lähdin eteenpäin.
Myöhemmin meille syntyi lapsia, joiden kanssa kävin touhuamassa varastolla. Kutsuimme sitä pyöräkopiksi.
Kolme vuotta sitten muutimme uuteen kerrostaloasuntoon, jossa on nykyaikaiset säilytystilat ja iso parveke. Sovimme puolisoni kanssa, että kolmasosan parvekkeesta voi käyttää arvokkaimpien pyörien säilytykseen. Varasto kävi tarpeettomaksi.”
