Kellarikomeroomme murtauduttiin viisi vuotta sitten. Kirkasvalolamppu, rinkat ja lahjaksi saadut samppanjapullot varastettiin. Kun olimme saaneet järjestettyä komeron, huomasimme, että sieltä oli viety paljon muutakin, koska tilaa oli rutkasti enemmän kuin aiemmin. Tähän päivään mennessä emme ole tajunneet, mitä varkaiden mukaan lähti. Emme ole kaivanneet ainuttakaan sieltä vietyä asiaa. Murron jälkeen komero on kylläkin taas täyttynyt.

Suomalaiset ovat varakkaampia kuin koskaan ja ostaminen on helppoa. Moni haluaa omistaa harrastusvälineensä ja ostaa juhlamekon, vaikka lainata tai vuokratakin voisi. Ihan kuin omistaminen olisi rakennettu meihin.

Ammattijärjestäjä Anne te Velde-Luoman mukaan suomalaisten kodeissa on monipuolinen sekoitus perittyä, saatua, ostettua, löydettyä ja kerättyä tavaraa.

”On iso kynnys heittää pois jotakin sellaista, mikä on säilynyt ehjänä vuosikymmenestä toiseen.”

Vaikka moni suosii aineettomia tai käytössä kuluvia lahjoja, tapana on edelleen antaa lahjaksi myös materiaa. Sen huomaan, kun katson kotona ympärilleni.

Päätän käydä läpi kaikki kolmihenkisen perheemme tavarat ja laskea, kuinka monen esineen keskellä asun mieheni ja 2,5-vuotiaan lapsemme kanssa.

Aloitan alhaalta. Vajaan kolmen neliön kellarikomerossa on muun muassa sukset, neljä jalkapalloa ja yksi koripallo, kahdet snorkkelit, tyhjiä pukupusseja, kukkaruukkuja, työkaluja, kynttilöitä, rullaluistimet, 14 paria kenkiä sekä lapsen matkarattaat ja vauva-ajan leluja.

Tavaroita on yhteensä noin 170. Suurin osa kamoista on tarpeellisia ja välillä käytössä, kuten polkupyörän talvirenkaat, joulukoristeet ja ylioppilaslakit.

Osaa emme ole käyttäneet vuosiin. Jos menettäisimme kapselikahvikoneen, en jäisi kaipaamaan sitä. En silti osaa luopua siitä.

Osasyy suomalaisten tavaranpaljouteen ovat modernien talojen hulppeat säilytystilat, sanoo te Velde-Luoma. Kerrostaloasunnoissa on paljon kiinteitä kaapistoja ja vaatehuoneita sekä varastotiloja vinteissä ja kellareissa. Omakotitaloihin rakennetaan sekä kylmiä että lämpimiä varastotiloja, ja ne ovat isoja. Tilat voisi jättää täyttämättä. Periaatteessa. Käytännössä se on meille suomalaisille vierasta.

Suomalaisten hamstrausinnon syy löytyy historiasta. Sotien jälkeen 1940-luvulla oli pula kaikesta, mutta 1950-luvulla alkoi näkyä toivonkipinää. Säännöstelykin loppui.

”Hamstraamisen tärkeys elää ihan tuoreessa muistissa, ei tarvitse mennä kivikaudelle asti”, Anne te Velde-Luoma sanoo.

1970-luvulla palkat nousivat ja inflaatio söi lainoja. 1980-luvun alussa tavaraa sai samalla rahalla paljon enemmän kuin 1960-luvun lopulla. Harrastaminen ja tekniikka yleistyivät. Sitten alkoi 1990-luvun lama, joka kaatoi pankkeja ja traumatisoi ihmisiä.

Te Velde-Luoma on pitänyt yhdeksän viime vuoden ajan tavarakaaoksen hallitsemiskursseja työväenopistoissa. Osallistujien traagiset kokemukset lamasta ovat koskettaneet häntä eniten.

”Eräs nainen muisteli, kuinka joutui lapsena myymään lelujaan. Hän kompensoi lama-ajan traumoja keräämällä tavaraa ja tuli lopulta kurssille päästäkseen siitä eroon.”

Periaatteessa suomalaiset ovat kovia siivoamaan. Käytännössä kulttuurissamme ei ymmärretä, että kodissa on helpompi elää, jos siellä on vähemmän tavaraa. Syy voi olla se, että siirryimme vaatimattomuudesta yltäkylläisyyteen vähän yllättäen ja odottamatta.

Muutimme puolisoni kanssa nykyiseen kotiimme kahdeksan vuotta sitten. Noin 50 neliön kerrostaloasunnossa oli vähän säilytystilaa, joten karsimme omaisuuttamme urakalla. Laitoin kierrätykseen liian pienet vaatteeni ja hankkiuduin eroon isosta määrästä paperi- ja askartelutavaraa. Karsimisesta selvinneille tavaroille löytyi paikat, ja koti alkoi näyttää selkeältä.

Se ei riittänyt minulle. Lapsuudenkodissani oli paljon tavaraa, ja halusin omassa kodissani ottaa etäisyyttä tavarapaljouteen. Tavoittelin väljyyttä.

Tajusin myös, että tavaroiden ostamista hillitsemällä säästäisin rahaa elämyksiin, kuten matkusteluun ja ravintoloissa syömiseen. Sen innon jaamme mieheni kanssa.

Nyt keittiössämme on silti paljon käyttämättömiä tavaroita: tarjottimia, jääpalamuotteja, keittokirjoja ja kertakäyttöastioita. Tuntuisi oudolta hävittää ne, kun ne kuitenkin mahtuvat kaappeihin.

Kun säilytystilaa on, se täyttyy. Ja kun olemassa olevat tavarat eivät mahdu nykyisiin neliöihin, hankitaan isompia asuntoja.

Ammattijärjestäjä te Velde-Luoman mukaan suomalaiset maksavat varsinkin pääkaupunkiseudulla asumisestaan kalliisti, koska eivät halua tai osaa luopua tavaroistaan. Haluamme, että tilaa on reilusti.

”Tilat voivat toki olla käytännöllisiä. Hyvin usein ne kuitenkin täyttyvät tavaroista, joiden järjestelemiseen ja huoltamiseen menee valtavasti aikaa.”

Ärsyynnyn vaatekaappini äärellä usein. Periaatteessa minulla on paljon vaatteita. Käytännössä en koskaan löydä päällepantavaa. Kaapissa on liikaa sotkua: vaatteita, joita en osaa tai halua käyttää. Minulla on 19 takkia. Vaikka Suomessa on neljä vuodenaikaa, pärjäisin vähemmällä.

Lisäksi olen kova hamstraamaan koruja, vaikka en käytä niitä juuri koskaan. Noin 160 korusta olen vuoden aikana käyttänyt viittä korvakoruparia, yhtä sormusta ja kahta kaulakorua.

Ammattijärjestäjä tunnistaa tilanteen: vaatteiden ja asusteiden joukossa on usein haaveita tulevaisuuden minästä. Te Velde-Luoman mukaan tavaranpaljous tuo omistajalleen statuksen tunnetta, turvaa, lohtua ja mainostajien luomia haavekuvia.

”Ennen kaikkea tavaramäärään ja jatkuvaan uuden hankkimiseen on totuttu, eikä sitä osata kyseenalaistaa.”

Sopiva tavaramäärä on yksilöllinen asia. Mikä sopii yhdelle, on toiselle moninkertaisesti liikaa. Jos tavaraa on kohtuullisesti, omistaja kykenee hallitsemaan sitä. Tavarat eivät ole hukassa vaan apuna arjessa.

”Arki rullaa, kun lompakko, lääkkeet, silmälasit, avaimet, kännykkä, laturi, koulutavarat ja salasanat löytyvät, eikä kaapissa ole satoja vaatteita.”

Omaisuuttamme läpikäymällä tajuan, että kotimme jokainen laatikko ja kaappi on täynnä tavaraa. Siksi ne ovat myös melko sotkuisia.

Jaksan pitää järjestystä yllä näkyvillä paikoilla, mutta energiani loppuvat siihen. Haluaisin saada järjestykseen myös kaapit. Se onnistuisi vain tavaroita karsimalla.

Ammattijärjestäjän mukaan kannattaa viedä sesonkitavarat pois tieltä, poistaa käyttökelvoton, luoda käyttötavaroille omat paikat ja opetella laittamaan ne käytön jälkeen paikoilleen.

Raivaus kannattaa aloittaa pienestä. Laatikoiden ja pöytätasojen kuntoon saaminen tuottaa nopeasti iloa.

Ison helpotuksen elämään tuo myös raha-asioiden järjestäminen, siis säästäminen ja budjetin pitäminen kurissa.

”Shoppailu sekä kaikenlainen hankkiminen ja haaliminen antavat dopamiinihuuman, eikä siitä haluta helposti luopua.”

Te Velde-Luoman mukaan tarvitaan vielä paljon julkista keskustelua ja vertaistukiryhmiä, jotta ihmiset ymmärtävät, miten paljon tavaraan hukkuu aikaa ja energiaa.

Saan laskemisurakkani lopulta päätökseen: asunnossamme on noin 2 800 tavaraa. Kun määrään lisätään kellarin kamat, meillä on noin 3 000 tavaraa. Määrässä ei ole mukana elintarvikkeita, kosmetiikkaa eikä lääkkeitä.

Määrä kuulostaa suurelta, mutta se ei ole mitään verrattuna suomalaiskotien tavaroiden keskiarvoon: 30 000–50 000 esinettä. Määrä käy ilmi Lapin yliopistossa työskentelevän tutkijan Veera Kinnusen väitöskirjasta.

Kinnusen mukaan lukuun tulee suhtautua varauksella, sillä se ei perustu tieteelliseen tutkimukseen. Kinnunen päätyi numeroon muun muassa erilaisten blogien ja taideprojektien myötä.

”Toisaalta 50 000 on vähän verrattuna amerikkalaisten vastaavaan. Keskivertoamerikkalaisella on joidenkin arvioiden mukaan jopa 300 000 tavaraa.”

Lukujen vertailtavuus on kysymysmerkki: yksi laskee kenkäparin yhdeksi esineeksi ja legolinnan toiseksi, toinen laskee jokaisen legopalikan ja nuppineulan erikseen.

Vaikka meillä on periaatteessa vähän rompetta, käytännössä tavaramäärä ärsyttää minua välillä todella paljon. Arki helpottuisi varmasti, jos saisimme karsittua kämpästä kamaa, jota emme käytä koskaan. Silloin turhan tavaran pyörittelyyn ei kuluisi aikaa, ja käytössä olevat esineet löytyisivät helpommin.

Laitan eteisen laatikot kuntoon. Hävitän turhat paperit, valokuvaan kuitit ja jätän laatikoihin vain tyhjiä muistilappuja, heijastimia ja laturit.

Lapsen synnyttyä teimme sukulaisille selväksi, että tähän kämppään ei tuoda tavaraa lupaa kysymättä. Siksi leluja ei ole paljon, vain reilut sata, jokainen Lego-palikka erikseen laskettuna.

Sen sijaan lapsen pieniksi jääneitä vaatteita kertyy jatkuvasti, eikä niille tunnu olevan järkevää paikkaa.

”Jos vaatteille voi tulla vielä tarvetta, kellarikomero on juuri tällaisten tavaroiden säilyttämistä varten.”

Annan käyttämättömät keittokirjat, astiat ja sekalaiset rojut anopin myytäväksi kirpputorille. Vaatteiden, kenkien ja korujen karsimiseen kerään vielä voimia.

Aloitan shoppailulakon, jonka aikana en osta kotiimme yhtään uutta tavaraa. Päätän, että kun jatkossa tuon jotain sisälle, asunnosta lähtee saman verran ulos.

Vuoden kuluttua muutamme 35 neliötä suurempaan kotiin. Ellen pidä kiinni tavaran hallinnoinnista, olen varma, että kaikki uudet säilytystilat täyttyvät vauhdilla. Toisaalta mietin, miten oudon näköisiä hyllyt olisivat tyhjinä.

Ammattijärjestäjä ehdottaa, että tyhjään kaappiin voi tehdä vaikka lapselle majan. Tyhjälle hyllylle voi myös siirtää sopivan kokoiselle tarjottimelle mahtuvan harrastuksen, keskeneräisen palapelin tai pienoismallin. Samalla voi siis siivota salamannopeasti vaikka ennen vieraiden tuloa.

”Tyhjä kaappi – vau mikä luksus!” te Velde-Luoma hihkaisee.

Päätän vakaasti tavoitella sellaista. Periaatteessa.