Miia Ollula muutti perheensä kanssa Salosta ensin vuokralle omakotitaloon Espooseen, mutta lopulta perhe hankki oman kodin Veikkolasta, Kirkkonummelta. Talo sijaitsee lähellä edellistä kotia, joten jo mieluisaksi todettu asuinalue pysyi samana.
”Olen ammatiltani meikkaaja ja ehostan yhtä suurella intohimolla kotiamme. Olen aina ollut esteetikko. Olen ensimmäiseltä ammatiltani vaatetusartesaani ja sitten opiskelin parturi-kampaajaksi. Myöhemmin muutin Helsinkiin, jossa työskentelen freelancer-meikkaajana.
Kotimme tyyli on kehittynyt vuosien myötä persoonalliseksi. Rakastan lukea ulkomaisia sisustuslehtiä ja inspiroitua eri vuosikymmenten tyyleistä. Minullakin oli aikanaan suosittu maalaisromanttinen vaihe, mutta tuo aika tuntuu nyt kyseisen kodin ja tyylin ajankuvalta.
Luulen, että perin innostukseni sisustamiseen äidiltäni. Hän kunnosti lapsuudessani vanhoja huonekaluja autotallissaan. Silloin kertakäyttökulttuurin sijaan huonekaluista pidettiin hyvää huolta ja ne oli tehty kestämään. Ehkä siksi suosin sisustuksessa kaikkea kierrätettyä.”
Hayn sohvapöytä on kierrätyslöytö. Seinällä on Inkeri Rantalan teos Bright Ray Of Light And Dark Matter.
Villamatto on Ruotsalaisen Layeredin ihanuus.
”Olen ammatiltani meikkaaja ja ehostan yhtä suurella intohimolla kotiamme.”
Hayn valkoinen tuoli on keventää olohuoneen ilmettä.
Kukkatasoina toimivat peilipylväät on Tori.fistä.
Seinämaljakot ovat ilmava tapa sisustaa viherkasveilla. Osa maljakoista on Muurlan.
”Rakastan kierrellä kirppareilla – koskaan ei tiedä mitä löytää! Etsin tarvitsemani aina ensin käytettynä, ja sisustustyylini on yhdistelmä mennyttä aikaa ja tätä päivää. Olen löytänyt käytettynä upeita huonekaluja.
Minulla on rikas mielikuvitus ja tykkään esineiden tuunailusta. Tässä kodissa olen uskaltanut tarttua entistä rohkeammin pieniin pintaremontteihin. Maalasin tummat keittiönkaapit vaaleiksi ja vaihdoin oviin kultaiset vetimet. Onneksi uskalsin maalata myös keittiön kaakelilattian. Siinä oli suuri työ, mutta vaalea sävy raikasti huoneen ilmeen. Olen täällä rohkaistunut käyttämään myös itselleni uusia materiaaleja, kuten kaakelilaattaa pöydän pinnassa.
Kauneudenhoidon ja sisustamisen maailmassa trendit kulkevat käsi kädessä. Nyt suosiossa ovat pastellisävyt sekä 1980–90-lukujen tyyli. Inspiroidun itsekin näistä vuosikymmenistä. Olin tuolloin lapsi, mutta kasarin jättihitit ja futuristinen syntetisaattorimusa soivat edelleen kaiuttimistani. Musiikkivideoissa loistivat neonvalot, ja se on varmaan vaikuttanut alitajuisesti värimieltymyksiini.
Mielestäni voisimme olla rohkeampia sisustaessamme omaa kotia. Sisustaminen ei ole niin vakavaa, ja aina voi tehdä kokeiluja esimerkiksi värien kanssa: jos kyllästyy maalisävyyn, aina voi maalata uudelleen. Kerran sävytin saumalaastin pinkillä luomivärijauheella, koska laasti oli jo valmista ja pinkki akryylimaali loppui kesken. Lopputulos oli vallan onnistunut diy-laasti!”
Ollulan perhe on kuvausten jälkeen muuttanut uuteen kotiin, mutta asuinalue ja sisustustyyli ovat pysyneet samoina.
Pastellisävyt toistuvat niin kukissa, sisustuksessa kuin Miian vaatteissa. Miia työskentelee freelancer-meikkaajana ja on huomannut kauneustrendien näkyvän usein myös sisustuksen maailmassa. Juuri nyt molemmissa on nähtävissä 1980–90-lukujen tyyliä, johon kuuluvat esimerkiksi liila ja muut hempeät sävyt. Seuraa Miiaa Instagramissa @my_dream_deco
Keittiö oli ennen synkän sävyinen tummien kaapistojen ja lattioiden vuoksi. Miia maalasi kaapit ja laattalattian vaaleiksi ja vaihtoi kaapistojen vetimet kultaisiin. Musta Ikean hylly on hankittu kirppikseltä.
”Sisustustyylini on yhdistelmä mennyttä aikaa ja tätä päivää.”
Rottinkituolit on hankittu Ikeasta.
Miia vaalii hempeää pastellityyliä myös kodin pienissä esineissä. Kipot ovat H&M Homesta, tarjotin löytyi kierrätyskeskuksesta.
”Olen löytänyt käytettynä upeita huonekaluja.”
Ikean Billy-hyllyt lasiovilla muodostavat yhdessä suuren vitriinin, jonne mahtuvat Miian aarteet eli kirppareilta löydetyt maljakot, kynttilänjalat ja astiat.
Ikean Ivar-kaapistojen päällä on Miian aarteita eli kirpputorilta ostettuja lasiesineitä. Vaaleansininen maljakko on Jyskistä, ja julistetaulun Miian ystävä bongasi kierrätyskeskuksesta.
Miia löysi 1980-luvusta muistuttavat rottinkituolit käytettyinä pilkkahintaan.
Miia vaalii hempeää pastellityyliä myös kodin pienissä esineissä.
Miia teki kaakelitason itse yhdistämällä kahden Ikean Lack-pöydän osia ja laatoittamalla tason lopuksi 5 × 5 cm kokoisilla laatoilla. Maljakko on Flying Tigerista ja simpukkavalaisin on tilattu Ellokselta.
Katso ohje kaakelipöydän tekemiseen täältä.
1980-luvusta muistuttava taulu on ostettu kierrätyskeskuksesta Helsingistä. Seinällä oleva simpukkavalaisin on ostettu The kirppikseltä Lohjalta ja kämmenen muotoinen pöytävalaisin hankittu Facebook-kirpparilta.
”Kasarin jättihitit ja futuristinen syntetisaattorimusa soivat edelleen kaiuttimistani. Musiikkivideoissa loistivat neonvalot, ja se on varmaan vaikuttanut alitajuisesti värimieltymyksiini.”
Violettia valoa suoltava tekstivalaisin on ostettu E-ville.comista. Suloinen posliinikissa löytyi SPR Kontista.
Rottinkinen sängynpääty on tilattu Hobby Hallista. Seinien vaalea sävy löytyi sekoittamalla kahta eri maalia.
Omakotitalo on rakennettu vuonna 2006, ja siinä on 5h + k + s, 130 m². Perheeseen kuuluvat Miia Ollula sekä puoliso Mika ja lapset Nea,17, Niklas,16, Kristian, 7, ja Rasmus, 7. Miia ja Mika ostivat harmaan puutalon sen alkuperäisiltä omistajilta. Koti sijaitsee metsän siimeksessä, ja alue osoittautui täydelliseksi lapsiperheelle.
Talo oli ostohetkellä hyvässä kunnossa, eikä kaivannut remonttia. Miia päivitti sisustuksen tummia sävyjä maalaamalla, jotta koti näyttäisi enemmän omalta.