Matleena muutti entiseen mummolaansa, 45 neliön pikkutaloon – ”Mummu opetti, että ikkuna on pidettävä puhtaana turistien takia”

Matleena Mäkelän ja Jukka Wahlqvistin kotitalo sijaitsee Raumalla Suomen pienimmällä asemakaavoitetulla tontilla, jonka koko on vain 147 neliötä. Pihasauna on rakennettu parikymmentä vuotta sitten.

Talossa on keittiön lisäksi kaksi huonetta, neliöitä on yhteensä 45. Piha on suloinen ja vehreä ja talo soma kuin karamelli.

Emme tiedä tarkkaa rakennusvuotta, mutta talo on 1800-luvulta. Ensimmäinen asukas on luultavasti ollut köyhä seppä, jolla ei ollut varaa suurempaan tonttiin.

Tuli on uhannut rakennusta useampaankin kertaan. Sota-aikaan pieni navetta ja vaja paloivat poroksi.

Kaikki muu purettiin pois paitsi hirsirunko! Päätimme tehdä kerralla sellaisen remontin, ettei tarvitse hetkeen ajatella asiaa. Talo sai kunnon eristeet ja sähköt, putket sekä kaikki pinnat uusittiin.

Piha avattiin, jotta kaapelit ja putket saatiin maan alle. Tämä vaihe jännitti. Rakennus on Museoviraston valvoma, ja kaivutyötä seurattiin siltä varalta, että maan alta löytyisi jotain historiallisesti kiinnostavaa. Ei löytynyt, joten saimme viedä työt loppuun.

Olosuhteiden pakosta jouduimme muuttamaan remontin keskelle. Talossa ei ollut toimivaa vessaa, joten kävimme pesemässä hampaat huoltoasemalla.

Tykkään väreistä. Kuin huomaamatta meille on hakeutunut paljon 1950–60-luvun esineitä ja huonekaluja. Emme juokse trendien perässä.

Kotimme on hauska ja kodikas, meidän näköisemme. Emme osta uutena juuri mitään.

Persoonallinen mummuni toimi Raumalla kaupunkioppaana mutta rakasti myös kaukomatkailua. Hän saattoi syödä vaikka koko viikon kaurapuuroa, jotta matkakassa karttui.

Muistona näistä reissuista meillä on tuliaisia esimerkiksi Pariisin kirpputoreilta. Kotioloissa mummu eli vaatimattomasti, mutta kun reissuun päästiin, mentiin vaikka Dubaihin asti.

Hän oli myös taitava käsistään. Minulla on valtavat määrät hänen nypläämiään pitsejä. En ole uskaltanut laittaa niitä vielä esille vaan vaalin niitä.

Yksi mummun opeista on jäänyt mieleeni perusteellisesti: olohuoneen ikkuna on aina pidettävä puhtaana, koska alueella liikkuu paljon taloa kuvaavia turisteja.

Vaikka asumme melkein keskellä kaupunkia, täällä on valtavan hiljaista. Arvostamme sitä. Kotimme on juuri sopivan kokoinen, eikä siivoamiseen kulu liikaa aikaa.

Tykkään myös puuhastella omassa pihassa. Vaikka tilaa on aika vähän, kukkien kanssa riittää sopivasti touhua.

Rakastan käsillä tekemistä. Tuunaan vanhoja huonekaluja, askartelen ja maalaan tauluja. Ompelen koneella jonkin verran, mutta virkata ja neuloa en osaa.

Voin hyvin elää ilman telkkaria, mutta radiota kuuntelen aina puuhastellessani. Jukka on taitava puutöissä ja tekee mielellään vähän isompiakin projekteja. Yhdessä olemme hyvä tiimi.

Blogi syntyi yhteydenpitovälineeksi ulkomaalaisen ystävän kanssa. Olin nuorena tyttönä au pairina Englannissa ja sain sieltä ystävän, johon pidän edelleen yhteyttä. Blogin kautta olen voinut kertoa hänelle, mitä elämäämme kuuluu.

Vähitellen lukijapiiri on kasvanut. Kirjoitan remontista, tuunauksista, kirppislöydöistä, luonnosta ja paljon muusta. Kirjoittaminen on minulle myös tapa rentoutua.

Blogin nimi, Lingonberry House eli Puolukkatalo, tulee talostamme. Koska rakennus on Museoviraston valvoma, myös ulkomaalien sävyt on määrätty. Meidän talomme väri on nimeltään Puolukka.

Kodin remontti on vihdoin valmis, ja tulevina vuosina edessä on lähinnä ylläpitoa. Keittiön seinät maalaan ehkä vielä eri sävyllä, sillä nykyinen ei ole ihan toiveiden mukainen.

Uusi harrastuksemme ja projektimme on hiljattain hankittu Wanha Villa, pikkuinen kesätalo merenrannalla. Siellä on remontti vielä aluillaan, joten suunniteltavaa ja tehtävää riittää.

Vapaa-aika ei saa kuitenkaan vierähtää pelkkään remontoimiseen. Lähdemmekin kesätalon rannasta usein veneilemään ja nauttimaan kauniista luonnosta.