Marraskuun mainiot tyypit


Marraskuu on ihmisen parasta aikaa! Vai kuinka se menikään? Mikä näistä marraskuun tyypeistä sinä olet?
Kuvat All Over Press

Marras-juu

Sanoo kyllä marraskuulle! Rakastaa rohkeasti tätä myssyistä, liukasta, mustankiiltävää kuukautta, jolloin valo on kauempana kuin koskaan, ja painautuu tyytyväisenä viltin alle.

Marras-buu

Lietsoo itsensä aamun ensimmäisestä Facebook-päivityksestä alkaen tilaan, jossa ei kestä eikä ole reilua, että esi-isät asettuivat paikkaan, jossa ei ole muuta kuin pimeää ja lanttuja.

Marras-huu

Hänelle Halloween on joka viikonloppu lokakuun puolivälistä ensimmäiseen adventtiin, joten sinuna en menisi pimeässä vessaan enkä työntäisi kättäni pikkuleipäpurkkiin.

Marras-suu

Yleinen tyyppi, jonka naaman keskellä on kätevä aukko. Se on nimenomaan suunniteltu sitä varten, että siihen voi kaamosaikana työntää neljä palaa suklaata kerrallaan.

Marras-luu

Yleensä vanhempi henkilö, jota eivät synkät vuodenajat, myrskytuulet tai turbulenssit heiluttele. Keittelee suuria kattilallisia soppaa ja säilöö suppilovahveroita.

Marras-ruu

Virittää kirkasvalot ja loisteputket paistamaan Australian auringon lailla. Pomppii jumppatunnille, teatteriin, sadelenkille ja koulun myyjäisiin pirteänä kuin kengurupallo.

Marras-puu

Ripustaa kausi- eli jouluvalot lokakuussa, joten miksei kuusikin voisi tuoksua sisällä ihanasti vähän aikaisemmin. Päivit­te­lijöille tiedoksi: ei se ole joulukuusi vaan marraspuu.

Julkaistu: 14.10.2019