Marjutin ja Jarin kelohonkamökki sijaitsee vain puolen tunnin päästä kotoa: ”Täällä hiljaisuuden keskellä on oma joulutaikansa”
Joulu mökillä
Marjutin ja Jarin kelohonkamökki sijaitsee vain puolen tunnin päästä kotoa: ”Täällä hiljaisuuden keskellä on oma joulutaikansa”
Mökin löytäminen muodostui haastavammaksi kuin Marjut ja Jari olivat osanneet kuvitella. Kun sitten harmaa kelomökki sitten lopulta löytyi, molemmat tunsivat olevansa lottovoittajia. Mökin oston jälkeen he eivät ole edes harkinneet kotijoulua.
31.10.2023
 |
Meidän Mökki

Mökkimaisemassa kuplivasta huumorista saa tuntuman, kun suuntaa katseen järvelle. Siellä punaisen potkukelkan kyydissä istuu Marjut, ja takamiehenä potkii hurjasti vauhtia Jari. Kelkka tosin pysyy potkimisesta huolimatta paikoillaan. Pariskunnan nauru kantautuu Keitele-järveltä mökin pihaan saakka.

Marjutin ja Jarin lapset ja lapsenlapset ovat aina tervetulleita mökille, jonka Marjut somistaa jouluksi havuilla. Länkien lomaan sidottu seppele koristaa sisäänkäyntiä, ja portaan vieressä seisovat tomerana tontut, jotka sisustusvastaava on sitonut havuista rautalangalla.

– Jouluherkut leivon jo kotona valmiiksi, Marjut kertoo.

”Ajoimme pihaan ja tiesimme molemmat, että tässä se nyt on. Rakennus oli vahvaa keloa, meidän unelmamme.”

Kun pariskunta neljä vuotta sitten tapasi toisensa, Jarilla oli venepaikka Äänekosken satamassa. Sieltä he alkoivat tehdä yhdessä veneretkiä.

– Veneilimme kaksi kesää melko intensiivisesti ja yövyimmekin veneessä, Jari muistelee.

Mökkiin verrattuna veneessä oli tietty puute. Kuten Marjut sen kuvaa: tekijämies ei osaa olla puuhaamatta mitään. Veneilyviikoilla pitkäksi käynyt aika sai pariskunnan miettimään kiinteän paikan etsimistä.

Sopivan löytäminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Osa mökeistä sijaitsi liian kaukana tai tontti oli epäkäytännöllinen. Tarjolla oli paljon lautarakenteisia mökkejä, joiden hinta huimasi päätä mutta kunto oli huono.

”Meillä kävi tuuri mökin myyjien suhteen. He veivät kaiken meille tarpeettoman pois mutta jättivät myös aarteita, jotka kuuluvat erämäiseen ilmeeseen.”

– Vaikka olisin pystynyt remontoimaan huonokuntoisenkin, hinnat olivat liian korkeita täysremontin vaativille mökeille, Jari kertoo.

Marjut keksi laittaa ostoilmoituksen paikallislehteen, ja pian heille soitettiin. Myyjä tarjosi kelomökkiä, jonne pariskunnan Äänekosken rivitalokodista ajaisi vain puoli tuntia.

– Ajoimme pihaan ja tiesimme, että tässä se nyt on. Rakennus oli vahvaa keloa, meidän unelma. Vain hinta pelotti, koska ajattelimme sen kirpoavan liian isoksi, Marjut muistelee.

Marjut ja Jari onnistuivat kuitenkin ostamaan mökin, vieläpä kohtuuhinnalla.

– Meillä kävi tuuri mökin myyjien suhteen. He veivät kaiken meille tarpeettoman pois mutta jättivät myös aarteita, jotka kuuluvat erämäiseen ilmeeseen, Jari kertoo.

Marjut on keräillyt monen vuoden ajan joulupukkikokoelmaa. Nyt sen paikka on kuusen juurella. Kokoelmaa täydentävät lempikukat eli joulutähdet.

Suuri ruokapöytä kokoaa perheen yhteen. Marjut on hionut pöydän ja käsitellyt sen uudelleen.
Enkelikellon helinä on Marjutista riittävä joulumusiikki. Kello nostetaan esille jo hyvissä ajoin ennen aattoa.
Kelomökki on rakennettu vuonna 1993.

Remonttiin ei ollut tarvetta ryhtyä. Keittiön kaapistojen ilmeen Marjut muokkasi tarrakalvolla valkoisesta harmaaksi.

– Vietämme täällä paljon aikaa. Minä teen täältä töitä etänä, ja Jarin remonttiprojektit ovat usein tässä lähellä. Saattaa olla, että tänne vedetään vielä juokseva vesi helpottamaan elämää talvisin. Tosin Jari kyllä juoksee nopeasti veden tarvittaviin paikkoihin!

Päärakennuksen saunan lisäksi rannalla on pieni sauna ja yöpymään kutsuu keloaitta. Pihan perällä olevassa huussissa on kompostikäymälä.

– Olemme päättäneet siirtää pikkusaunan aitan viereen ja jatkaa oleskelualuetta terasseilla. Tarvitsemme selvästi koko ajan jotain projektia, Jari sanoo ja nauraa.

Paikalleen muurattu takka pitää huolen mökkilämmöstä. Sen tilalle on tilansäästösyistä suunniteltu vähemmän massiivista vaihtoehtoa.
Yksikertainen on kaunista. Keittiön kukaksi ripustetaan amaryllis, joka menestyy alaspäin riippuvanakin monta päivää.
Jouluksi sänkyyn vaihdetaan punaiset flanellilakanat. Villasukat jalassa myös aittamajoituksessa on lämmin. Taidetta harrastava Marjut on maalannut seinän katseenkerääjäksi taulun.

Talvi-iltana mökkimiljöössä tuikkivat kynttilät, ja jouluillan kruunaavat jätkänkynttilät. Joulusaunalle vievää lumista polkua valaisevat vain kynttilät ja tähdet.

– Pimeys on täällä erilaista. Maalaisjoulu mökillä on meidän molempien toteutunut mökkihaave, Jari sanoo.

– Mökin oston jälkeen emme ole edes harkinneet kotijoulua. Täällä keskellä hiljaisuutta on ihan oma joulutaikansa, Marjut lisää.

Mökkiläisiä yhdistää hersyvä huumori. Lumisota tai lumienkeleiden tekeminen sopii hyvin askareiden lomaan.
Naapuri käy auraamassa mökille kääntyvän tien. Oman pihan lumityöt hoidetaan mönkijän etulevyn ja mökin miesvoiman avulla.
Juhlaa varten sytytettäviä jätkänkynttilöitä on kuivatettu vuosi.
Rakojen väleihin työnnetään muutama tuohi auttamaan palamiseen lähtöä.
”Mökin oston jälkeen emme ole edes harkinneet kotijoulua. Täällä keskellä hiljaisuutta on ihan oma joulutaikansa.”
Havutontut ottavat vieraat vastaan.
Sisäsaunasta käydään jäähyllä kuistilla. Jäähdyttelijän pitää lämpimänä aito lampaantalja. Kelosta tehty keinu jäi edellisiltä omistajilta.
Vesi nostetaan ämpärillä avannosta.
”Tunnelma mökillä on pysähtynyt. Pimeys on täällä erilaista.”
Tauolle on aina aikaa. Pieni huvimaja tulipaikkoineen toimii tukikohtana talvi- ja kesäkalastelijoille.
Sumiaisten kylällä sijaitsevassa kelomökissä on 70 neliötä. Pihalla on lisäksi yöpymiseen sopiva keloaitta.
Kirkasvetinen Keitele-järvi antaa kaloja ympäri vuoden. Talviverkkoihin voi hyvällä tuurilla jäädä monta kuhaa.
2 kommenttia