Marja ompelee kaikki vaatteensa sukkia ja sukkahousuja lukuun ottamatta – äidin farkut ja hupparit läpäisevät myös teiniseulan

”Vaikeimmatkin projektit valmistuvat silmukka ja tikki kerrallaan. Tämä voisi hyvin olla mottoni”, Marja Niemi sanoo. Kuvan paidan Marja teki kesäloman päätteeksi. Päällä olevat farkut on ommeltu pojalle. Ne päätyivät äidille, kun poika kasvoi niistä ohi.

Anorakin malli on simppeli, mutta ompeluun kului Marjan mukaan yllättävän paljon aikaa, koska ruutukuosin kohdistaminen vaatii tarkkuutta. Kankaana on Marimekon Tiiliskivi.

Ompelen kaikki vaatteeni sukkia ja sukkahousuja lukuun ottamatta. 14- ja 16-vuotiaiden poikieni vaatteet teen myös itse, vain urheiluvaatteet he haluavat ostaa valmiina.

Tuntuu kivalta, kun pojat kääntyvät ensin minun puoleeni ja kysyvät, voinko ommella jonkin tarvittavan vaatteen. Teineille kelpaavat edelleen äidin ateljeen farkut, t-paidat, hupparit ja jopa alusvaatteet. Viimeksi tein vanhemmalle pojalleni puvun. Hän oli lopputulokseen tyytyväinen. Liituraitapuvussa raitojen kohdistaminen on tarkkaa, ja itse jäin vielä miettimään joitakin kohtia, joita olisi halunnut viilata paremmiksi.

Ensimmäinen Marjan suunnittelema kaava kuusi­kulmaiseen laukkuun julkaistiin kesällä Tauko- lehdessä. Vaatteisiin Marja käyttää pääasiassa valmiita kaavoja, joita hän löytää myös lehdistä ja kirjoista. Kaavoissa hän muokkaa usein ainoastaan pituutta. Kivoja vaatteita syntyy myös eri kaavoja yhdistelemällä, Marja vinkkaa. Marja julkaisee kuvia käsitöistään Instagramissa tilillä @m3niemi.

Omenapuu-mekko on ommeltu Metsovaaran vanhasta kankaasta. Usein uuteen projektiin sopi­va kangas löytyy valmiiksi jo vuosien varrella kerrytetyistä varastoista. Kankaita Marja hankkii mielellään kivijalkaliikkeistä, kuten Salapakasta Helsingistä. Myös kotimaiset ja ulkomaiset verkkokaupat ovat tulleet tutuiksi.

Olen aina etsinyt haasteita voitettavaksi. Lukioikäisenä väkersin Kaffe Fassettin kirjoneuleita, joissa värisävyjä saattoi olla useita kymmeniä. Ysärityylin villapaitoja syntyi kaikille perheenjäsenille, ja ne ovat vanhemmillani yhä käytössä. Vanhojentanssipukuni ompelin itse, tosin sen laatu ei enää kestä tarkastelua.

Täydellinen hurahtaminen ompelemiseen tapah­tui, kun odotin esikoistani. Aloitin kesto­vaipoista, joista siirryin vauvanvaatteisiin. Ompelin paljon kierrätyskankaista ja omista vanhoista vaatteistani. Ei haitannut, vaikka olisi mennyt vähän pieleenkin.

Kun pikkuvaatteissa ei ollut enää riittävästi haastetta, aloin ommella myös itselleni. Kun odotin toista lastani, sain väitöskirjani valmiiksi. Kun minulta kysyttiin, haluaisinko valmistumislahjaksi kellon tai korun, toivoin saumuria.

Marja myös korjaa ja paikkaa vaatteita. Hän innostui parsimisesta, kun Taitoliitto valitsi sen vuoden käsityöteknii­kaksi 2021.

Marjan paikkaamat sukat ovat kuin pieniä taideteoksia, joissa reikien ja kulumien päälle on syntynyt uusia muotoja. Kangaspaikka kiinnitetään sukkaan liimatukikankaan avulla, ja reunat ommellaan pykäpistoin. Marja jatkaa kuviota tarpeen mukaan, kun sukka tarvitsee lisää paikkaamista.

Pitkissä palavereissa mukanani on usein neule­työ, ompelukoneen ääni kun häiritsisi muita. Sama pätee lentokoneessa. Telkkariakaan en katso ilman neuleprojektia, käsinommeltavaa tai paikattavaa. Minulla on vahva tarve tehdä, käteni eivät viihdy joutilaina. Kun kädet työskentelevät, keskityn paremmin.

Olen harmitellut, että sukat ja sukkahousut pitää edelleen ostaa kaupasta. Parsimalla voin jättää myös niihin kädenjälkeni. Aluksi paikkasin sukanpohjia pyöreillä trikoopaikoilla, joihin bongasin idean Sormustin-blogista. Sitten reiät ja kulumat muuttuivat vaikka pilvenhattaroiksi, mansikoiksi ja ilmapalloiksi. Käytössä paikat ovat yleensä piilossa katseilta, mutta ainahan voi Instagramissa ilahduttaa kuvilla paikatuista sukanpohjista.

Ompelukone ja saumuri odottavat kotona aina valmiina, joten käsitöihin voi tarttua milloin vain. Viikonloppuisin koko päivä saattaa hujahtaa ommellen.

Ompeluhuoneen kaapeissa säilyy yleensä järjes­tys. Muuten huone saattaa olla kaaoksen vallassa, kun luomisprosessi on kesken.

Alkuinnostus uudesta ideasta on niin koukuttava, etten halua tai voi lopettaa tekemistä, vaikka en varsinaisesti tarvitsisi lisää vaatteita. Epämiellyttäviin vaiheisiin kuuluu kaavojen jäljentäminen, ja kaavapapereiden leikkaaminen se vasta raivostuttavaa onkin. En tykkää askarrella, eikä paperi ole minun juttuni. Kun kehiin otetaan kangas, asia on aivan toinen.

Tämä on harrastus, josta syntyy tarve-esineitä. Tai no: Välillä neulon ja virkkaan pehmoja omaksi ilokseni. Ihan välttämätön ei ollut myöskään t-paita, johon tuli Minna Canthin kuva ja hänen sitaattinsa ”Kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä”. Minä kun teen käsitöitä toistenkin edestä.

Oudoin ompelemani asia on kaverille tekemäni Don Huonojen kitaristin Kie von Hertzenin näköisnukke. Kie-nukke oli pukeutunut tietysti pikku­takkiin, kapeisiin farkkuihin, mustaan pipoon ja silmälaseihin. Tästä on 25 vuotta, mutta nukke on edelleen tallella.

Ompelun kautta olen myös löytänyt tavan auttaa. Facebookin ompeluryhmistä löytyneiden ystävien kanssa olemme tehneet muun muassa tilkkupeittoja sairaalan keskososastoille. Pienet keskosvaatteet suunniteltiin hoitajien kanssa tarkasti pienten ihmisalkujen tarpeet huomioiden.

Tilkkupeitto sairaalan keskososastolle syntyy Marjalta yhden illan aikana tilkkujen leikkaamisesta lähtien. Marjalla on ompeluhuoneessa kaikki välineet helposti saatavilla.

”Harsimisesta en oikein tykkää. Se on kuitenkin välillä välttämätöntä, jos haluaa päästä nysväämään pikkutarkkuuksia”, Marja kertoo. Farkku­- takki on todellinen kierrätysvaate, se on ommeltu vanhoista farkuista. Pienet söpöt yksityis­kohdat ilahduttavat. Marja tekee mielellään taskuja, tikkauksia, kirjailuja, merkkejä ja kauniita huolitteluja saumoihin.

Parhaiten oppii tekemällä, myös erehdyksiä. Minulta kysytään usein, miten olen osannut tehdä hankaliksi luokiteltuja vaatteita. Minulla on salaisuus: luen aina ohjeet huolella. Tutkin kuvitettuja ohjeita ja opin joka kerralla uutta.

Se ei haittaa, että välillä joutuu purkamaan, korjaamaan ja säätämään. Yksityiskohtien viilaaminen on ihanaa. Ja kun päätän, että työ on riittävän hyvä, en jälkeenpäin harmittele pieniä kömmähdyksiä.

Toivon, että kyky tehdä käsillä säilyy elämäni loppuun asti. Haluaisin päästä räätälinoppiin, tekemään miesten puvun kaikkine yksityiskohtineen kunnolla, ammattilaisen opastamana. Lontoossa olisi myös kurssi, jossa pääsisi suunnittelemaan ja tekemään oman korkokenkämalliston. Se olisi mahtavaa.