Avotakka

”Vanhassa talossa kaiken ei tarvitse olla putsplank” – Vesan ja Urmaksen hirsitalossa maku ja mieli saavat muuttua, sillä tärkeintä on kodikkuus


Millaisen kodin tekevät 1920-luvun hirsitaloon matkailuhullu sisustusammattilainen ja vanhaan tavaraan hurahtanut tanssija? Kummallekin tärkeintä on kodikkuus. Koti saa myös muuttua oman elämisen mukana.
Kuvat Heikki Rautio
Alkuperäisistä viidestä ulko-ovesta on jäljellä kolme. Kauniit jugendikkunat ovat laseja myöten alkuperäiset. Sisäikkunat saa irrotettua kesäksi, ja ulkoikkunat avautuvat ulospäin. Pihalla kukkii vanha koristeomenapuu.

Orapihlajapensasaidat kehystävät vanhoja puutaloja ja puutarhoja omenapuineen. Pihoilla kasvaa kerrostalon kokoisia koivuja ja vaahteroita. Kodikas katu kaartuu kauniisti, sen linjausta ei ole vedetty mäkiseen maastoon viivoittimella.

Tunnelma tuo mieleen pikkuisen kylän, mutta Turun keskustaan kauppatorille on matkaa vain kolme kilometriä. Vesa Hurttila ja Urmas Poolamets tuntevat asuvansa kuin maalla mutta kaupungissa.

Miehet olivat etsineet vuoden ajan uutta kotia, joka erottuisi massasta. He olivat käyneet katsomassa koteja laajalla skaalalla, niin 1970-luvun lättäkattoista ja atriumpihallista taloa kuin entistä luotsitupaa 1800-luvulta. Kun keväällä 2007 he lähtivät katsomaan vuonna 1926 rakennettua mansardikattoista hirsitaloa, molemmat pitivät talosta heti.

Pieni, kylmä kuisti purettiin ja tilalle tuli iso ja lämmin. Talossa on valkeiksi maalatut puulattiat, jotka heijastavat kauniisti valoa. Jugendsohvakalusto on itse verhoiltu. Jugendöljylamppu löytyi huuutokaupasta. Strandmon-nojatuolit ovat Ikean.
Olohuoneessa katseen kiinnittävät kaunis jugendkaappi ja kiinalainen ruukku. Jugendkattokruunu on huutokaupasta. Vanha, aito itämainen värjätty matto on Ikeasta.
Kynttilänjalat ovat sieltä täältä: hopeakuvulliset Marokosta, messinkinen pari 1800-luvun puolivälistä, palmulehväiset Indiskasta ja yksi Fabergen kultasepän tyttäreltä lahjana saatu 1900-luvun alusta.
Olohuoneen uuni on pelastettu purettavasta rakennuksesta Suomenlinnasta. Sitä on lyhennetty yhden laattakerran verran rikkonaisten kaakeleiden takia. Syvänsininen Strandmon-nojatuoli Ikeasta. Seinäkello on huutokauppalöytö.

Mikä talossa viehätti teitä erityisesti, Urmas?

Vesa piti isosta tontista ja siitä, että muun muassa alkuperäiset tulisijat, ikkunat ja lankkulattiat olivat tallella. Minua viehätti talon potentiaali noin yleensä. Näin mielessäni, mitä kaikkea tästä saisi remontilla. Alun perin talossa on ollut viisi hellahuonetta eli täällä on asunut viisi perhettä. Talossa oli tallella alkuperäinen henki, vaikka sitä oli vuosikymmenten aikana remontoitu. Esimerkiksi kellarissa oli alkuperäiset perunakellarit ja lattiana pelkkä kallio. Rakensimme sinne saunan ja takkahuoneen pari vuotta muutosta.

Vesalle ja Urmakselle on tärkeää, että kodin sisustus sopii talon rakennusaikaan.
Tapetti on Borås Tapeterin valikoimista.
Kun haluttu tyylisuunta ja aikakauden henki ovat kirkkaina mielessä, löytää muotokieleen sopivia esineitä myös uusista mallistoista.

Mistä lähditte muutostöissä liikkeelle?

Teimme pintaremontin koko taloon. Vähemmän valkoista ja beigeä, lisää väriä ja kuosia. Suurin muutos oli 2000-luvun alussa rakennettujen saunan, apukeittiön ja wc:n purkaminen ja kuistin laajennus sekä samalla portaiden rakentaminen kellariin. Ratkaisun avulla kulku olohuoneeseen ja ruokasaliin parani, kun aiemmin niihin pääsi vain keittiön kautta. Nyt alakertaa pystyy kiertämään ympäri. Uudistimme tuolloin myös keittiön ensimmäisen kerran, ja uudelleen neljä vuotta sitten.

Ulkoapäin näkyvin muutos oli talon ja sen ruskeiden ikkunanpokien maalaus. Remontin ajatuksena oli tuoda talo lähemmäs sen omaa aikakautta, 1920-lukua.

Millä ajatuksella olette sisustaneet kotianne?

Punaisena lankana voi pitää sitä, että sisustus puhuu vanhan talon kanssa samaa kieltä. Tällaista taloa ei voisi mielestämme kalustaa kokonaan moderneilla huonekaluilla. Jos asuisimme 70-luvun talossa, sisustus olisi varmasti erinäköinen. Edellinen kotimme oli 1920-luvun kerrostalossa, joten monet kalusteista sopivat tänne suoraan sellaisenaan.

Vesa ja Urmas ovat vuosien mittaan keräilleet paitsi vanhoja Arabian, Rörstrandin ja Gustavsbergin mutta myös virolaisia ja venäläisiä astiastoja.
Keittiössä on laattaa niin lattiassa kuin seinissä. Marokkolaislaatta on Kaakelikeskuksesta. Näyttävät astiahyllyt on tehty Ikean kannakkeista ja hyllylevyistä. Idean laatta- ja hyllyseinään pari sai brittisarjasta. Kivitasoisen saarekkeen ääressä syödään aamiaista ja kokkaillaan.
Vanhan puulieden yllä on uusiksi maalattu peltihuuva. Vitriinissä on pieni osa parin astiakokoelmasta.
Keittiön kaunis lattialaatta näkyy myös eteisen puolelle.

Mikä vanhassa talossa viehättää?

Pidämme siitä, että vanhassa talossa kaiken ei tarvitse olla putsplank. Lattian kulunut maali ei haittaa vaan kuuluu talon henkeen. Kodissa saa ja pitää näkyä elämisen jäljet. Hyvään asumiseen kuuluu myös se, että talossa on fyysisesti hyvä olla: hirsitalossa on hyvä hengittää. Oma viehätyksensä on siinä, että keväällä voi ottaa ikkunapaperit irti, irrottaa sisäikkunat ja antaa kesän tulla sisään. Sitä ei tule ajatelleeksi, kun asuu uudessa talossa.

Mistä saatte sisustusideoita?

Lehdistä, sisustusliikkeistä, matkoilta, museoista, netistä. Innostus keittiön marokkolaislaattalattiaan syttyi Marokon-matkan jälkeen. Idea keittiön laattaseinään ja avohyllyyn tuli vastaan brittiläisessä televisiosarjassa. Joskus huoneen idea lähtee yhdestä löytämästämme esineestä. Sitten alamme miettiä, miten sen ympärille rakennetaan huone.

Vierashuoneenakin toimivan kirjaston intialainen pikkupöytä ja kirjailtu sohvanpäällinen on tuotu Tallinnasta, punaiset tyynyt Palestiinasta. Sohvasänky ja itämainen matto ovat Ikean. Valaisin on 1950-luvulta.
Tummat seinät saavat kontrastia valkeasta lattiasta ja katosta. Siro 30-luvun nojatuoli on kierrätyskeskuksesta ja rahi Ikeasta. Funkisvaatekaappi on muuttajan unelma, sillä se on helppo koota ja kasata vain kahdella ruuvilla.
Yläaulan seinälle ripustettu itämainen Yalameh-antiikkimatto 1920-luvulta on huutokaupasta Tukholmasta. Mahonkiviilutettu peili ja konsolipöytä ovat 1800-luvun puolivälistä, Helanderin huutokaupasta, kattokruunu 1930-luvulta.

Miten teette kalustehankintoja?

Ennen kuin talon omistus oli edes siirtynyt meille, lähdimme jo mitat taskussa huutokauppa- ja kirpputorikierrokselle. Olemme ostaneet kalusteita sekä harkiten että impulsiivisesti. Olohuoneen kalustus meni uusiksi, kun kierrätyskeskuksessa tuli vastaan kaunis sohvapöytä. Vanhat sohvat muuttivat kellariin, ja tilalle hankimme nojatuolin jalkaraheineen. Samalla vaihdoimme tapetit. Nykyisin ideoita tulee myös Vesan työn kautta, ajatuksella ”meille Ikeaan on tulossa tämmöinen kiva juttu, sopisikos se kotiin?”.

Kuinka vaihtelunhaluisia olette?

Olohuone ja ruokasali vaihtavat toisinaan paikkaa, samoin yläkerran makuuhuone ja kirjasto. Koti elää oman elämisen mukana. Jos jokin tapetti kyllästyttää, sen voi vaihtaa. Maku ja mieli saavat muuttua.

Pienet yksityiskohdat tekevät sisustuksesta kiinnostavan. Laboratoriohenkiset maljakot ovat Indiskasta.
Yläkerran kylpyhuoneesta aukeaa vehreä näkymä puutarhaan. Klassinen kylpyhuonetyyli syntyy puolipaneelista ja Gustavsbergin jalallisesta lavuaarista. Seinävalaisimet ja hyllyt ovat Ikeasta.
Tassuamme tuo brittitunnelmaa. Suihkusekoittaja on Damixan mallistosta. Ikkunalaudalla kasvaa rahapuita: verhot on korvattu kasveilla.

Onko teillä erilaiset sisustusmaut?

Pidämme samanlaisista asioista. Molemmille tärkeintä on kodikkuus. Minulle kaiken ei tarvitse olla niin käytännöllistä kuin Vesalle. Suomalaiset rakastavat käytännöllisyyttä, se tuntuu toisinaan menevän kaiken muun edelle. Osaamme tehdä kompromisseja. Esimerkiksi yläkerran kylpyhuoneessa pitäisi mielestäni ehdottomasti olla vanhanaikaiset hanat. No, nyt ammeessa on minulle mieleinen hana ja pesualtaassa sitten se toinen, käytännöllinen.

Mistä kodikkuus syntyy?

Siitä, että kodissa on eri aikoina hankittuja asioita: perittyjä, saatuja, nuoruuden aikaisia hankintoja ja uusia juttuja. Kotia voi katsella kuin aikajanaa: nuo vetimet hankimme Pariisin-matkalla vuonna 2010. Nuo katto- ja pöytävalaisimet kuskasimme Berliinistä kymmenisen vuotta sitten kesälomalla. Tavaroissa ja kalusteissa on tarinoita takana.

Takapihalle johtaa vanha puuportti. Oma tupa, oma lupa: talossa voi inspiraation iskiessä remontoida kellonajasta riippumatta.
Oman omenapuun alla. Vesa (vas.) johtaa Kuopion Ikea-tavarataloa. Urmas on tanssija-koreografi ja turkulaisen Aurinkobaletin taiteellinen johtaja.
Julkaistu: 11.10.2019