Orapihlajapensasaidat kehystävät vanhoja puutaloja ja puutarhoja omenapuineen. Pihoilla kasvaa kerrostalon kokoisia koivuja ja vaahteroita. Kodikas katu kaartuu kauniisti, sen linjausta ei ole vedetty mäkiseen maastoon viivoittimella.

Tunnelma tuo mieleen pikkuisen kylän, mutta Turun keskustaan kauppatorille on matkaa vain kolme kilometriä. Vesa Hurttila ja Urmas Poolamets tuntevat asuvansa kuin maalla mutta kaupungissa.

Miehet olivat etsineet vuoden ajan uutta kotia, joka erottuisi massasta. He olivat käyneet katsomassa koteja laajalla skaalalla, niin 1970-luvun lättäkattoista ja atriumpihallista taloa kuin entistä luotsitupaa 1800-luvulta. Kun keväällä 2007 he lähtivät katsomaan vuonna 1926 rakennettua mansardikattoista hirsitaloa, molemmat pitivät talosta heti.

Vesa piti isosta tontista ja siitä, että muun muassa alkuperäiset tulisijat, ikkunat ja lankkulattiat olivat tallella. Minua viehätti talon potentiaali noin yleensä. Näin mielessäni, mitä kaikkea tästä saisi remontilla. Alun perin talossa on ollut viisi hellahuonetta eli täällä on asunut viisi perhettä. Talossa oli tallella alkuperäinen henki, vaikka sitä oli vuosikymmenten aikana remontoitu. Esimerkiksi kellarissa oli alkuperäiset perunakellarit ja lattiana pelkkä kallio. Rakensimme sinne saunan ja takkahuoneen pari vuotta muutosta.

Teimme pintaremontin koko taloon. Vähemmän valkoista ja beigeä, lisää väriä ja kuosia. Suurin muutos oli 2000-luvun alussa rakennettujen saunan, apukeittiön ja wc:n purkaminen ja kuistin laajennus sekä samalla portaiden rakentaminen kellariin. Ratkaisun avulla kulku olohuoneeseen ja ruokasaliin parani, kun aiemmin niihin pääsi vain keittiön kautta. Nyt alakertaa pystyy kiertämään ympäri. Uudistimme tuolloin myös keittiön ensimmäisen kerran, ja uudelleen neljä vuotta sitten.

Ulkoapäin näkyvin muutos oli talon ja sen ruskeiden ikkunanpokien maalaus. Remontin ajatuksena oli tuoda talo lähemmäs sen omaa aikakautta, 1920-lukua.

Punaisena lankana voi pitää sitä, että sisustus puhuu vanhan talon kanssa samaa kieltä. Tällaista taloa ei voisi mielestämme kalustaa kokonaan moderneilla huonekaluilla. Jos asuisimme 70-luvun talossa, sisustus olisi varmasti erinäköinen. Edellinen kotimme oli 1920-luvun kerrostalossa, joten monet kalusteista sopivat tänne suoraan sellaisenaan.

Pidämme siitä, että vanhassa talossa kaiken ei tarvitse olla putsplank. Lattian kulunut maali ei haittaa vaan kuuluu talon henkeen. Kodissa saa ja pitää näkyä elämisen jäljet. Hyvään asumiseen kuuluu myös se, että talossa on fyysisesti hyvä olla: hirsitalossa on hyvä hengittää. Oma viehätyksensä on siinä, että keväällä voi ottaa ikkunapaperit irti, irrottaa sisäikkunat ja antaa kesän tulla sisään. Sitä ei tule ajatelleeksi, kun asuu uudessa talossa.

Lehdistä, sisustusliikkeistä, matkoilta, museoista, netistä. Innostus keittiön marokkolaislaattalattiaan syttyi Marokon-matkan jälkeen. Idea keittiön laattaseinään ja avohyllyyn tuli vastaan brittiläisessä televisiosarjassa. Joskus huoneen idea lähtee yhdestä löytämästämme esineestä. Sitten alamme miettiä, miten sen ympärille rakennetaan huone.

Ennen kuin talon omistus oli edes siirtynyt meille, lähdimme jo mitat taskussa huutokauppa- ja kirpputorikierrokselle. Olemme ostaneet kalusteita sekä harkiten että impulsiivisesti. Olohuoneen kalustus meni uusiksi, kun kierrätyskeskuksessa tuli vastaan kaunis sohvapöytä. Vanhat sohvat muuttivat kellariin, ja tilalle hankimme nojatuolin jalkaraheineen. Samalla vaihdoimme tapetit. Nykyisin ideoita tulee myös Vesan työn kautta, ajatuksella ”meille Ikeaan on tulossa tämmöinen kiva juttu, sopisikos se kotiin?”.

Olohuone ja ruokasali vaihtavat toisinaan paikkaa, samoin yläkerran makuuhuone ja kirjasto. Koti elää oman elämisen mukana. Jos jokin tapetti kyllästyttää, sen voi vaihtaa. Maku ja mieli saavat muuttua.

Pidämme samanlaisista asioista. Molemmille tärkeintä on kodikkuus. Minulle kaiken ei tarvitse olla niin käytännöllistä kuin Vesalle. Suomalaiset rakastavat käytännöllisyyttä, se tuntuu toisinaan menevän kaiken muun edelle. Osaamme tehdä kompromisseja. Esimerkiksi yläkerran kylpyhuoneessa pitäisi mielestäni ehdottomasti olla vanhanaikaiset hanat. No, nyt ammeessa on minulle mieleinen hana ja pesualtaassa sitten se toinen, käytännöllinen.

Siitä, että kodissa on eri aikoina hankittuja asioita: perittyjä, saatuja, nuoruuden aikaisia hankintoja ja uusia juttuja. Kotia voi katsella kuin aikajanaa: nuo vetimet hankimme Pariisin-matkalla vuonna 2010. Nuo katto- ja pöytävalaisimet kuskasimme Berliinistä kymmenisen vuotta sitten kesälomalla. Tavaroissa ja kalusteissa on tarinoita takana.