Maalattu matto on kesän värikkäin villitys – katso 8 toteutusta & ohjeemme, jonka avulla maalaat maton pihallesi!
Tee itse
Maalattu matto on kesän värikkäin villitys – katso 8 toteutusta & ohjeemme, jonka avulla maalaat maton pihallesi!
Maalattu räsymatto säväyttää terassilla, portaikossa tai vaikkapa mökkilaiturilla. Maalattua mattoa ei tarvitse pyykätä, ja hapsutkin pysyvät aina suorassa!
Julkaistu 1.4.2019
Meillä kotona

Värikimara ovella toivottaa tervetulleeksi

Heidi Tykkä maalasi iloisen kirjavan räsymaton kotinsa sisääntuloon.

”Idea oli muhinut päässäni muutaman vuoden, ja nyt pari viikkoa sitten sain sen viimein toteutettua. Bongasin idean maalatusta räsymatosta joskus netistä.

Maalasin maton portaikkoon talomme sisääntuloon. Maalaaminen oli helppoa. Tein pikaisesti ääriviivat liidulla, ja sitten vain aloitin. En suunnitellut värejä etukäteen, vaan maalasin fiiliksen mukaan. Aikaa meni kaksi päivää.

Matto on katoksen alla, mutta kyllä siihen vesisade ja talvella lumi osuu. Jos tämä kuluu pois, maalaan sitten uuden!

Olen oikein tyytyväinen maalattuun mattoon. Nyt jo talon sisääntulo kertoo vähän, millaista meillä on, eli iloisen värikästä!”

Heidi Tykkä, Kempele

Maalatussa matossa nurkat eivät rypisty!

Katja Ulander hyödynsi terassin laudoitusta maton raidoissa.

”Tänä keväänä mietin, mikä matto sopisi katetulle terassillemme. Minulla oli huonoja kokemuksia murenevista terassimatoista, mutta sitten keksin idean maalatusta matosta. Maalasimme maton noin viikko sitten.

Kun ehdotin maton maalaamista miehelleni, hän tuumasi ensin, että ei tosiaankaan. Lopulta mies myöntyi nähtyään kuvia netistä.

Maalasimme maton autotallistamme löytyneillä jämämaaleilla. Olemme olleet tosi tyytyväisiä. Matto on helppo pitää puhtaana, tähän ei kompastu eivätkä nurkat mene rullalle. Kerrankin pysyvät myös hapsut suorassa!”

Katja Ulander, Oulu

Maalattu räsymatto piristää rintamamiestalon portaita

Sanna Korkala-Salmelan maalattu porrasmatto on väliaikainen, sillä pian hänellä alkaa porras- ja terassiremontti. Tässä kuvassa matto on vielä hieman kesken.
Tässä matto on valmistunut.

”Asumme 1950-luvulla rakennetussa rintamamiestalossa, johon on tulossa porras- ja terassiremontti. Maalasin etuovellemme johtaviin portaisiin räsymaton antamaan hieman ensiapua.

Idea maalatusta matosta oli pyörinyt mielessäni jo pidempään. Kajaanin keskustassa maalattiin liikkeiden edustalle räsymattoja vuonna 2016, ja olin mukana maalaamassa yhtä matoista. Sieltä sain hyviä ideoita oman mattoni toteuttamiseen.

Maalasin portaat tänä keväänä. Maaleina käytin niitä, mitä kotoani sillä hetkellä löytyi. Matto on ainakin toistaiseksi kestänyt hyvin, vaikka se on taivasalla. Olemme mieheni kanssa olleet maalattuun mattoon hyvin tyytyväisiä.

Mieheni on jo tottunut näihin minun tempauksiini. Onneksi minulla on lupa tehdä pientä pintaremonttia meidän vanhassa talossamme, kunhan itse toteutan!”

Sanna Korkala-Salmela, Kajaani

Sanna Korkala-Salmela maalasi matot myös varaston portaisiin.

Mies tilasi maalatun maton huussin portaille

Teija Kalla maalasi mökkiterassin keskelle värikkään maton.

”Keväällä petsasin Hämeenlinnan-mökkimme rantaterassin eli ’tanssilavan’ graniitin harmaaksi. Helteiden aikana terassi kuitenkin poltteli kipakasti jalkapohjia. Ensin ajattelin laittaa siihen vanhan maton päälle, mutta sitten keksin maalaamisen. Idea oli muhinut päässäni nähtyäni maailmalla erilaisia katumaalauksia.

Homma on helppo. Sivureunat teippasin maalarinteipillä, ja sitten vain maalasin lauta kerrallaan. Lopuksi tein hapsut ja ’päärmäsin’ samalla maalilla reunat. Jos haluaa koristelua, niin kannattaa odottaa pohjamaalin kuivumista.

Tein kuvioita pikku pensselillä ja palloja töpöttelin vichypullon suusta leikkaamallani osan kautta, pyöreää muotoa apuna käyttäen.

Värit ja maalit olivat sellaisia, mitä juuri sillä hetkellä löytyi. Osa saattaa olla ensi keväänä jo haalistunut, sillä terassi on avoin ja järven rannassa. Mutta sittenpä saankin taas uuden maton uusin värein!

Nyt terassi ei polttele jalkoja maton kohdalta, sen vaaleat värit eivät lämpene niin auringossa. Perhe ja vieraat ovat kovasti tykänneet kesäisen hullunhauskasta matosta! Mies jopa tilasi pikkumaton ulkohuussin portaille.”

Teija Kalla, Helsinki

Maton kirkkaat värit valaisevat hämärän tilan

Niina Sinirinta sai idean maalattuun mattoon helsinkiläisravintolasta.

”Matto maalattiin etuovemme eteen kesällä 2016. Sain idean pari vuotta aiemmin, kun kävimme työporukalla syömässä Trattoria Sogno-nimisessä ravintolassa Helsingin Töölössä. Heillä oli silloin ravintolan oven edessä vastaavanlainen, maalattu matto.

Käytin maalaamiseen maalinjämiä ja ajattelin, että kestää sen minkä kestää. Eipä tuo kahdessa vuodessa ole pahemmin kulunut, vaikka ei toki yhtä kirkas ole kuin uutena. Osasyynä kestoon on varmasti se, että matto ei ole suoraan taivasalla, vaan yläpuolella on katos.

Oven edusta on vähän hämärä, kun yläpuolella on katos ja maassa tumma asfaltti. Maton kirkkaat värit tuntuvat valaisevan koko tilan.”

Niina Siniranta, Sipoo

Maalattu matto piristi valjun betonilaatan

Heidi Kallion pihalla olleelle betonilaatalle suunniteltiin aluksi kylpytynnyriä. Paikalle tuli kuitenkin ruokaryhmä, ja sen alle maalattiin pirteä matto.
Kallio maalasi toisen maton leikkimökin terassille.

”Olemme maalanneet maton leikkimökin kuistille ja toisen pihallamme olevalle betonilaatalle.

Ostin laatan päälle pöytäryhmän, mutta betonialusta näytti sen alla tosi valjulta. Jossain Facebook-ryhmässä näin rappusiin maalatun maton, ja siitä innostuin.

Maalasimme maton muutama päivä sitten. Kaupassa myyjä suositteli sävytettyä Miranol-maalia. Kestävyydestä en vielä tiedä, kun matot ovat niin uudet.

Olen tosi tyytyväinen sävyihin ja lopputulokseen. Värit yritin saada sointumaan pihan kukkasiin sekä harmaaseen leikkimökkiin ja taloomme.”

Heidi Kallio, Turku

Laituri sai pirteät raidat

Moni Kaija Kivisen mökkivieras on luullut, että laiturilla on pyykätty matto kuivumassa.

Toissa kesänä kyllästimme miehen kanssa mökillä laituria. Sain idean, että mitä jos laituriin maalaisi räsymaton. Kun kerroin ideasta miehelle, hän ihmetteli ensin, mutta suostui.

Olemme molemmat tykänneet pirteästä matostamme. Se oli helppo tehdä, käytimme mökiltä löytyneitä purkinpohjamaaleja. Hioin ensin laudat, jotta maali tarttuisi paremmin.”

Kaija Kivinen, Iisalmi

Maalattu matto sai värit talosta ja ulkokaluisteista

Koirat ja tuuli mylläsivät jatkuvasti tavalliset matot sotkuun, joten Eija Hakanen päätti maalata maton terassille.

”Kolmisen vuotta sitten maalasin yli sata vuotta vanhan kotitalomme terassille maton. Idea lähti siitä, kun näin netissä kuvia sisätiloihin maalatuista matoista. Ajattelin kokeilla, miten idea maalatusta matosta kestää ulkona.

Maalaaminen oli helppoa, rajasin maalarinteipillä reunat ja sitten vaan sudin pensselillä. Käyttämäni maalit olivat ulkomaaleja ja värit otin talosta ja kalusteista. Tämä matto on helppo pitää puhtaana.”

Eija Hakanen, Sipoo

Maalattu räsymatto valmistuu näin

Tarvikkeet:

  • maalattavalle pinnalle soveltuvia maaleja
  • maalarinteippiä
  • siveltimiä
  • pitkä viivain, laudan pätkä tai muu lista.

Näin maalaat räsymaton:

  1. Puhdista matolle suunnittelemasi alue hyvin. Harjaa irtolika pois ja pese pinta. Anna pinnan kuivua ennen maalaamista.
  2. Suunnittele ja mittaa maton paikka sekä koko. Apuna voit käyttää vaikka vanhaa lakanaa taittelemalla siitä sopivan kokoisen suorakulmion.
  3. Mittaa ja merkitse maton ääriviivat maalarinteipillä. Jätä tilaa hapsuille.
  4. Suunnittele raidat ja värit. Merkkaa raitojen rajat maalarinteipillä. Jos maalaat maton terassiin tai vaikkapa laituriin, käytä laudoitusta hyväksesi.
  5. Maalaa raidat niin, että annat aina raitojen kuivua ennen viereisen raidan maalaamista. Jos käytät matossa esimerkiksi kolmea väriä, voit maalata kerralla joka kolmannen raidan ja siirtyä sitten maalin kuivuttua seuraavaan väriin.
  6. Kun ensimmäiset raidat ovat kuivuneet, poista teipit ja maalaa kuivuneiden raitojen viereen uudet. Kauniit, luonnolliset reunat raitoihin saat maalaamalla jälkimmäisten raitojen reunat vapaalla kädellä aivan kiinni teipillä rajattuihin raitoihin.
  7. Pärjäät myös halutessasi ilman teippailua. Merkkaa raitojen paikat niiden värillä, vaikkapa pienillä pisteillä tasaisesti raidan matkalta. Käytä apuna pitkää viivainta tai listaa. Vetäise raitojen ääriviivat ohuella siveltimellä kohdilleen. Väritä sitten rajausten sisäosat isommalla pensselillä.
  8. Rennoimman räsymaton teet ilman tarkkaa värisuunnitelmaa. Maalaa se kuin kutoisit mattoa räsykuteista, ja etene raita kerrallaan. Valitse väriksi edelliseen raitaan parhaiten sointuva, ja maalaa raidoista eripaksuisia.
  9. Piirrä lopuksi hapsut maton molempiin päihin: halutessasi tasavälein tai epätasaisesti.

Vinkit maalien valintaan

  • Valitse maali maalattavan materiaalin ja olosuhteiden mukaan. Betoniin ja kivimateriaaleihin voi käyttää esimerkiksi Betolux akva -lattiamaalia. Puupinnoille käyvät ulkokalusteille sopivat maalit.
  • Käsitellylle terassilaudoitukselle kannattaa valita maali aiemman käsittelyn mukaan.
  • Jos haluat käyttää jämämaalisi mattoon, kokeile ensin niiden säänkestävyyttä samantyyppisellä, pienemmällä pinnalla.

Juttu on julkaistu 6.6.2018.

8 kommenttia