Heli löysi luovasta ompelusta voimavaran selviytyä masennuksen kanssa – ”Luovuus on ollut pelastajani, elämäntapani ja työni”
Modisti ja taiteilija Heli Väätäinen, 43, ryhtyi tekemään kolmipäiväistä työviikkoa toistuvan masennuksen takia. Terapiassa hän ymmärsi, miten taipumus mielialahäiriöihin periytyy sukupolvelta toiselle. ”Nyt olen alkanut ymmärtää, että tekemisilläni on merkitystä myös muille”, Heli sanoo.
Syksyllä tein turbaanin luumunpunaisesta velourista keski-ikäiselle naiselle, joka tilasi minulta jo toisen asusteen. Tein päähineeseen nepparilla kiinnitettäviä koristeita ja ompelin siihen havunvihreitä paljetteja.
Minulla on aina jokin tilaustyö tekeillä. Hahmottelen niiden malleja yhdessä asiakkaan kanssa ja pyrin toteuttamaan toiveen mahdollisimman hyvin. Samalla saan käyttää luovuutta, joka on ehdoton voimavarani.
Suunnittelen, valmistan ja myyn turbaaneja, laukkuja, hiuspantoja ja korvakoruja ateljeeputiikissani Kruununhaassa Helsingissä. Putiikkini on auki kolmena päivänä viikossa. Enempää en jaksa tehdä työtä. Kuormitun ja väsyn helposti, sillä minulla on ollut mielialahäiriöitä ja masennuskausia nuoruudesta saakka.
Ateljeeputiikki on minulle enemmän kuin työhuone. Se on inspiraation lähde, kokonaistaideteos, jossa luovat ideat syntyvät. Kun suunnittelen ja valmistan tuotteita, toteutan itseäni. Asusteiden värit, muodot ja materiaalit ovat tärkeitä. Kaikenlainen luova toiminta ja ihmisten kohtaaminen kannattelevat minua. Vuokraan tilaa tapahtumiin ja taidenäyttelyihin ja järjestän siellä korukursseja ja yritysten virkistyspäiviä.
”Putiikkini on auki kolmena päivänä viikossa. Enempää en jaksa tehdä työtä. Kuormitun ja väsyn niin helposti.”
Viime keväänä jouduin sairauslomalle masennuksen takia. Olin tehnyt liikaa töitä, ja äkkiä en enää ollutkaan työkykyinen.
Edellisestä masennuksesta oli tuolloin pari vuotta aikaa, ja kolmesti masennus on vienyt minut sairaalaan. Ensimmäisen kerran hain ammattiapua pahaan olooni lukioikäisenä.
Masennuksen lisäksi olen kokenut monenlaista ahdistusta, väsymistä ja uupumista. Vuosi sitten sain adhd-diagnoosin.
Diagnoosit eivät määrittele minua ihmisenä, mutta ne auttavat hahmottamaan, mihin oireeni liittyvät. Olen tällainen ihminen, häiriö- ja kuormitusherkkä. Kaikki eivät mahdu samaan muottiin.
Mielen oireilu kulkee meillä suvussa, ja on vaikuttanut minun ja äitini väleihin. Välillä irrottauduin äidistä tietoisesti, mutta meistä on tullut läheisemmät sen jälkeen, kun sain lapsen maaliskuussa 2020.
Olen vasta terapian myötä ymmärtänyt, että taipumus masennukseen ja mielialahäiriöihin periytyy sukupolvelta toiselle sen lisäksi, että lapsuudenkokemukset vaikuttavat niihin. Lapsen saatuani olen sisäistänyt sen entistä paremmin.
En ole enää katkera äidilleni. Se vei kauheasti energiaa. Katkeruus on sulanut vähitellen, kun olen ymmärtänyt, miten yksin äiti oli silloin, kun hän oli minun ikäiseni. Äiti oli yksinhuoltaja eikä ehkä osannut hakea apua.
Sairastuminen menee aina samalla kaavalla. Kun toivun edellisestä vaikeasta ajanjaksosta, innostun ja ryhdyn heti toimimaan suurella sydämellä. Saan lisää ideoita, työmääräni kasvaa ja päiväni pitenevät. Romahdus tulee, kun en jaksa kaikkea kuormitusta.
Luovuuttani masennus ei vienyt. Kun toivuin viime kesänä pahimmasta masennuksestani, aloin haaveilla geelilakatuista kynsistä. Hankin kynsiuunin ja muut työvälineet kotiin Puu-Vallilaan, ja aloin tehdä geelilakkauksia kavereille.
Minulle teki hyvää tehdä jotain, ja samalla piristyin ihmisten tapaamisesta ja sain lisätuloja. Pikkuhiljaa olen kuntoutunut lisää ja alkanut taas työskennellä ateljeessani.
Luovuus on ollut pelastajani, elämäntapani ja työni. Minusta tuli modisti ihan vahingossa. Olin jo valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja tehnyt teatteria kymmenen vuotta, mutta vapaana teatterintekijänä tunsin olevani tuuliajolla. Kaipasin elämääni rytmiä ja säännöllisiä lämpimiä aterioita. Niinpä pyrin ammattikoulun modistilinjalle vähän alle kolmekymppisenä.
Innostuin ammattikoulussa nahkalaukkujen suunnittelusta niin paljon, että sain toisena kouluvuonna stipendin yrittäjyysmentorointiin. Niin minusta tuli vahingossa yrittäjä, ja brändini Herné syntyi. Nyt en osaa kuvitellakaan, että eläisin toisella tavalla.
Ensimmäisissä laukuissa, joita valmistin, oli kuvayksityiskohta. Ihmiset saattoivat kiinnittää laukkuun heille tärkeän postikortin tai valokuvan. Tein myös lompakoita samalla idealla, ja kiinnitin kuvien päälle kristallimuovia.
Tykkään siitä, että saan rahan suoraan yritykselleni, kun myyn turbaanin tai laukun. Se on käytännöllistä. Pidän myös siitä, että työni jäljet ovat konkreettisia ja käsin kosketeltavia. Ne ovat pysyviä ihan eri tavalla kuin teatteriesitys.
”En usko, että elämässäni olisi näin paljon luovuutta ilman psyykkistä haurauttani. Luovuus tukee ja kannattelee minua.”
En usko, että elämässäni olisi näin paljon luovuutta ilman psyykkistä haurauttani. Luovuus tukee ja kannattelee minua.
Myös harrastuksiltani odotan luovuutta. Viisi vuotta sitten löysin kuvanveiston, jota rakastan. Minun on pakko päästä iskemään käteni saveen joka tiistai työväenopiston kurssille. Ne kolme tuntia ovat vain minua varten.
Kun muovailen savea, järki ja äly astuvat syrjään. Veistos tai reliefi lähtee vain tulemaan, ja vasta tekemisen edetessä näen, mitä tiedostamattomasta nousee esiin. Yhden veistokseni lyhyttukkaiselle naiselle tuli päälaelle suunnittelematta suuri, lähes naisen pään kokoinen pallukka. Ensin ihmettelin, mikä se on. Nyt näen siinä naisen kantaman painolastin. Ehkä siinä on koko maailman paino ja kaikki negatiivinen, mitä hän elämässään kokee.
Maanantai-iltani on omistettu kuoroharjoituksille. Laulan kakkossopraanoa Maailma-kuorossa, joka esittää eri maiden kansanmusiikkia ja maailmanmusiikkia. Olen laulanut sooloja monissa konserteissamme ja tunnen, että voin ilmaista itseäni laulamalla.
Silloin tällöin toimin karaokejuontajana lähibaarissa Vallilassa. Olen elementissäni, kun saan kertoa yleisölle huonoja vitsejä. Saan pystyvyyden kokemuksia, kun ilta menee hyvin. Bonuksena saan hiljaisina iltoina laulaa alkuillasta itsekin.
Teen myös joskus keikkaa näyttelijänä elämyksellisillä ravintolaillallisilla. Esiinnymme parin muun näyttelijän kanssa tarjoilijoina ja improvisoimme samalla, kun tarjoilemme asiakkaille ruokia. Joskus vain illallisen tilannut tietää etukäteen, mistä on kyse.
Olen tottunut tulemaan toimeen vähällä rahalla. Luotan siihen, että selviydyn tiukoissakin paikoissa. Vastaan perheemme ruokakuluista, ja mieheni vastaa enemmän vuokrastamme.
Saan tuloja vaihtelevasti monista pienistä virroista: putiikista, alivuokralaisilta ja sivutöistäni. Monipuolisuus tuo turvaa. Jos joudun sairauslomalle masennuksen tai uupumuksen takia, sairauspäiväraha auttaa selviytymään. Yrityksen kuluja se ei tietenkään kata.
Monipuolinen luovuus on minulle elinehto, enkä tingi millään luovuuden osa-alueella siitä, mitä haluan tehdä. Luovat harrastukset ja sivutyöt tukevat hyvinvointiani, ja erilaiset luovuuden lajit ilmentävät eri puolia minussa.
Toisaalta yrittäjyys ja se, että jaksamiseni vaihtelee niin paljon, tuo jatkuvaa epävarmuutta elämään. Vuosien mittaan olen oppinut hyväksymään sen.
”Haluan esimerkilläni näyttää, miten voi elää mielenterveyden ja jaksamisen haasteiden kanssa.”
Luovuus on saanut minut toteuttamaan unelmani. Olen alkanut ymmärtää, että tekemisilläni on merkitystä myös muille. Saan voimaa asiakkaiden myönteisestä palautteesta.
Yrittäjyys mahdollistaa minulle omanäköiseni elämän. Nautin siitä, että voin määrittää omat työaikani. Jos tulee enemmän kuormitusta, voin säädellä työmäärää, jos vain osaan. Aina en osaa, ja joskus toivon, että joku toinen voisi sanoa minulle, mitä asioita minun pitäisi kulloinkin priorisoida.
Nykyajan työelämän vaatimukset ovat monelle ihmisille liikaa. Ihmisillä on erilaiset voimavarat eri elämäntilanteissa, ja yksilölliset erot ovat suuria. Yhteiskunnassa pitäisi olla enemmän osa-aikaisia tukimuotoja, jos ihminen on työkykyinen, mutta ei pysty tekemään täyttä työpäivää.
Minusta näkee heti ulospäin, miten voin, ja olen aina puhunut avoimesti ongelmistani. Haluan esimerkilläni näyttää, miten voi elää mielenterveyden ja jaksamisen haasteiden kanssa. Se, että elän omannäköistäni elämää, voi kannustaa muitakin siihen.
