Karavaanarielämää pakkasilla, etätöitä askeettisessa torpassa ja rauhoittumista siirtolapuutarhassa – 4 ihmistä kertoo, mikä saa heidät viihtymään lomakodissaan ympäri vuoden

"Ritva on viettänyt vapaa-aikaansa asunto­vaunulla jo lapsena, sillä hänen vanhempansakin olivat karavaanareita. Kun me aloitimme yhteis­elomme vuonna 2011, innostuin lähtemään mukaan Etuniemeen Hirvensalmelle, jossa Ritvalla oli ollut vaunupaikka jo vuodesta 1999.

Meidän vaunullamme ei juurikaan tehdä matkoja. Meistä on mukavampaa, että sillä on vakituinen paikka, jonne ajamme viikon­lopuiksi.

Tutulla karavaanialueella luonto on lähellä. Siellä pääsemme metsään ulkoilureiteille tai hiihtämään järven jäälle. Jos lunta on vähän, maasto­pyöräilen läpi vuoden.

Lapsenlapsemme Vertti, 11, ja Fanni, 6, ovat usein mukanamme ja kasvaneet karavaanareiksi. Heidän kanssaan leikimme talvella lumi­leikkejä ja laskemme mäkeä. Vertti on innostunut myös avanto­uinnista. Onneksi alueella on yhteisiä tiloja, johon märät talvihaalarit saa ripustettua, sillä vaunussa ne kuivuvat huonosti.

Muuten alue hiljenee talvisin. Vierailijoita käy vähemmän, ja useat kausipaikkaa vuokraavat käyvät vain tekemässä lumitöitä ja tarkastamassa, että kaikki omalla vaunulla on kunnossa.

Meitä, jotka viettävät alueella viikon­loppuja läpi talven, on noin parikymmentä. Kun alueelle mahtuu reilu 80 kausipaikkavaunua, talvella ihmiset ikään kuin häviävät.

Meille asuntovaunu on paikka, jossa voi unohtaa arjen. Vaunulla on hyvin vähän pakollisia huolto- tai pihatöitä, joten kaikki lähtee omasta inspiraatiosta: millään ei ole kiire. Keväisin oikein odotamme, milloin voimme alkaa laittaa vaunua ympäröivää pihaa. Ensin suunnittelemme istutusten paikat, sitten upotamme sormet multaan.

Mökkeilijöiksi meistä ei olisi. Nautimme siitä, että remonteista ja pihan huoltamisesta mikään ei tunnu pakolta. Alueen yhteisistä tiloista, kuten saunasta ja kerho­huoneesta, huolehditaan yhdessä muiden karavaanareiden kanssa, joten niistäkään ei ole riesaksi.

Talvella asuntovaunulla tulee tehtyä paljon samoja asioita kuin muutenkin: ulkoiltua ja grillattua. Pakkanen ja lumi eivät haittaa yhtään, sillä sellainen keli on itse asiassa mukavampi kuin syksyinen sade.

Karavaanialueen sauna lämpiää läpi vuoden. Se onkin paikka, jossa tapaamme toisia vaunuilijoita. Toisinaan talvella tuntuu, että olemme saapuneet tyhjälle alueelle, mutta sitten saunassa tapaakin joukon tuttuja.

Karavaanarit auttavat mielellään toisiaan, ja sauna onkin hyvä paikka kysyä neuvoja. Yleensä silloin saa ainakin kymmenen eri mielipidettä, joista voi sitten soveltaa itselleen sopivan ratkaisun.

Kesäisin vaunusta ei tarvitse juuri huolehtia, mutta talvella saa olla tarkempi, ettei jäätyvä vesi riko paikkoja. Meillä on vaunussa etäkäynnistettävä lämmitys. Kerran se ei toiminut, mutta silloin soitimme kaverille, joka kävi laittamassa lämmityksen päälle. Tuntuu hyvältä saada apua, kun vain uskaltaa pyytää.

Eräänä jouluna olimme viettäneet aaton perheen kanssa ja tulleet juuri kotiin joulukirkosta. Istuimme kotona yhdeltä yöllä, kun saimme idean lähteä vaunulle. Pakkasimme loput jouluruoat mukaan ja ajoimme aamuyöllä Hirvensalmelle.

Se olikin ihana joulu! Lunta satoi hiljalleen, ja alueella ei ollut joulupäivänä ketään muita kuin me. Tapaninpäivänä alkoi saapua muitakin."

"Talvipäivä mökillä on arkinen. Kun herään, laitan ensimmäiseksi kahvinkeittimen päälle ja alan lämmittää tuvan isoa leivin­uunia. Samalla avaan tietokoneen. Päivisin kuljeskelen villasukissa sekä villaneuleisiin kerrospukeutuneena, teen läppärillä töitä ja lämmittelen uuneja. Se on sellaista hiljaiseloa.

Tavallisesti pidän pitkään nukkumisesta, mutta täällä mökillä se ei onnistu. Silloin menettäisin kaiken valoisan ajan. Koetan ottaa valoisasta ajasta kaiken irti ja käyn päiväsaikaan kävelyllä. Sitten jatkan taas töitä.

Rantasaunan lämmitän mahdollisimman usein riippuen pakkasista. On mökkeilyn suola päästä puu­saunan löylyihin. Kun saunon pimeässä, merta ei näe, mutta sen kuulee. Saunominen on ihan erilainen kokemus kuin kesällä.

Mökkini on maatilan torppa ja rakennettu vuonna 1893. Maatila kuuluu suvulleni, ja olen viettänyt siellä lapsuuteni.

Nyt talon isäntänä on veljeni, ja siskoni asuu naapurissa. Torppani on ollut noin 50 vuotta mökki­käytössä, ja siellä ovat mökkeilleet niin äitini kuin mumminikin.

Viime keväänä, kun korona ajoi etätöihin ja vei kaikki muut harrastukseni, hurahdin mökkeilyyn kokonaan. Syksyllä ja talvella olen viettänyt siellä noin kolmasosan ajastani. Toisinaan minulla on lainassa äitini Nefer-kissa, jonka tehtävänä on pelotella hiiriä pois. Se tuo minulle saaliitaan lahjaksi.

Mökin alkeellisuus tuntuu luksukselta. Minulle riittää, kun mökillä on sähköt, toimiva wifi ja sisävessa. Ne kaikki minulta löytyvätkin, sillä rakensin kuivakäymälän torpan varastohuoneeseen.

Olen aina ollut vanhan tavaran rakastaja. 13-vuotiaana löysin maatilan ladosta vanhan takorautasängyn, jonka kunnostimme äitini kanssa. Se oli ensimmäinen entisöintiprojektini.

Mökilleni en huoli mitään kierrätettyjä Ikean kalusteita, kaiken pitää olla oikeasti vanhaa. Vitsailen, että paikka on retrostoliitto. Tästä vitsistä syntyi myös Instagram-tilini nimi. Päivitän sinne torpan remonttikuulumisia.

Kunnostan torppaa hiljalleen, vanhaa kunnioittaen. Tuntuu, että suurin osa remontista on muovi­maalin rapsuttelua – sitä kun on sudittu 1970-luvulla vähän joka paikkaan.

Vanhaan taloon sopivia materiaaleja täytyy välillä etsiä pidempään. Hengittävää, muovitonta maalia kysyin useammasta rautakaupasta. Lopulta sain sen tilattua netistä.

Talvi on osoittautunut hyväksi ajaksi remontoida. Remontointi on ihanaa vastapainoa työlleni, jossa istun koko ajan tietokoneella.

Talvimökkeilijän kannattaa panostaa villavaatteisiin. Olen luopunut akryylineuleistani, sillä ne eivät pidä lämpimänä. Tämän vuoden tärkein hankintani on ollut kashmir-olohousut – käytän niitä mökillä ihan koko ajan.

Vietän ystäväni kanssa toisinaan etätyöretriittejä. Välillä olemme olleet viikonkin torpalla niin, että teemme päivät töitämme ja iltaisin lämmittelemme saunaa. Kun töitä voi tehdä missä vain, tällainen onnistuu.

Luonnosta jäisi puolet kokematta, jos mökkeilisin vain kesällä. Aina kun vedenkantaminen tai kylmyys tuntuvat hankalalta, yritän ajatella, että täällä on asuttu 1800-luvulla vuoden ympäri. Torpan asukkaat pärjäsivät silloinkin. Miksi minä en pärjäisi nyt?"

"Syys- ja lokakuussa siirtola­puutarha-alueen palstalaiset alkavat laudoittaa mökkinsä ikkunoita. Vaneri suojaa ikkunoita varkailta ja ilkivallalta. Minä en sitä tietenkään tee, sillä käyn mökilläni läpi talven.

Asun kerrostalossa palstan lähellä, joten usein keitän teen kotona valmiiksi termariin. Sitten tulen tänne, istun verannan ikkunan takana ja ihmettelen eläimiä. Seuraan, kuinka hiiri käy syömässä hangesta pilkottavia kasveja kevättalvella. Se kipuaa noihin harmaamalvikin varsiin ketterästi.

Monet leikkaavat syksyisin kaikki kasvit matalaksi, kaikki kukatkin, mutta minä tykkään jättää jotakin talveksi tuomaan muotoa puutarhaan. Lumisina talvina piha kumpuilee kauniisti. Kasvit jäävät myös pikkulinnuille ruoaksi ja talvehtimispaikoiksi hyönteisille.

Usein käyn talvisin pidemmän sauvakävely­lenkin ja päätän sen tänne. Teen tarvittaessa lumitöitä tai tulen tänne vain nikkaroimaan, istumaan ja ihmettelemään.

Toisinaan seison ulkona ja suunnittelen tulevia istutuksia niin pitkään, että tulee kylmä. Sitten menen sisälle, sytytän kamiinaan tulen ja juon teetä.

Luminen talvi on kasveille hyväksi. Luonto kaipaa kylmää aikaa ja lumipeitettä suojakseen. Täällä Helsingissä talvet ovat usein leutoja ja märkiä. Se saattaa hajottaa kasvien juuria. Joskus siihen auttaa se, että juurakkoja peittää havuilla.

Mökissäni on hyvä, alkuperäinen hormi vuodelta 1934. Nuohooja kehui piippua rakkaudella tehdyksi. Lattiaremontin teimme viime syksynä. Ennen sitä kylmä viima oikein tuuli lattiasta läpi.

Nyt kun minulla uusi eristetty lattia ja ihana kamiina, niin kokeilen olla täällä yötä. Siitä tulee tämän talven seikkailu!

Siirtolapuutarhapalstojen alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut tarjota kaupunkilaisille paikkoja virkistäytyä sekä viljellä itselleen talveksi ruokaa.

Historiaa halutaan kunnioittaa tänäkin päivänä puutarhojen toiminnassa. Monet viljelevät palstallaan tai pitävät vähintäänkin puutarhaa.

Nyt minäkin osaan jo valmistautua satokauteen, mutta ensimmäisenä syksynä se yllätti. En ollut ennen tehnyt hilloa, mutta oli pakko opetella, kun vadelmia vain tuli ja tuli.

Viime talvena valmistauduin syksyyn keräämällä lasipurkkeja kerrostalonaapureiltani läpi talven. Oveni vieressä on kori, johon naapurini jättivät käytetyt hillopurkkinsa. Ne melkein riittivätkin, kun keitin syksyllä vadelma-, omena- ja karhunvadelmasadon hilloiksi. Ne hillot, joita en käytä itse tai anna ystävilleni ja tyttärelleni, myyn syksyllä puutarhan myyjäisissä.

Tomaattisatoni oli tänä kesänä tuottoisa, ja nyt olen tehnyt niistä pakkaseen valmiiksi maustettuja tomaattikastikepohjia. Käytän niihin tomaattien lisäksi muuta omaa satoani: sipulia, valko­sipulia, kesä­kurpitsa- ja porkkana­raastetta. Niitä on helppo käyttää vaikka jauhe­lihakastikkeen pohjana talvisin.

Tämä palsta on minulle rauhoittumisen paikka. Kesäisin täällä on intensiivistä aikaa: on tapahtumia, sosiaalista ihmisten kanssa olemista ja puutarhatöitä.

Talvisin voin tulla mökille vain olemaan. Silloin tämä on paikka, jossa minun ei tarvitse tehdä mitään."