Tylsä kotikatuni muutettiin arboretumiksi – nyt teinipojatkin pysähtyvät kuvaamaan ihmeellistä ruusuherukkaa
Olen päässyt seuraamaan aitiopaikalta kymmenien erikoisten puiden ja pensaiden kasvua sen jälkeen, kun Helsingin kaupunki perusti katupuuarboretumin kotini edustalle. Suosikkini on helmiomenapensas 'Susanna', mutta sen perässä on monta hyvää kirittäjää.
Kohdalleni osui melkoinen onnenkantamoinen seitsemän vuotta sitten. Tuolloin kotini vieressä kulkeva tylsähkö lähiötie muuttui katupuuarboretumiksi. Reilun 700 metrin pätkälle istutettiin kymmeniä erikoisia puita ja pensaita, joiden kasvua ja kehitystä olen päässyt aitiopaikalta seuraamaan. Pelkästään meidän asukkaiden iloksi kasveja ei tietenkään istutettu, vaan kyseessä oli Helsingin kaupungin hanke, jonka tarkoituksena oli löytää uusia puita kaduille ja puistoihin. Puut olivat siis tutkimuksen pääkohteita, pensaat tulivat kylkiäisinä. Arboretumin varrelle pystytettyjen kasvilajikarttojen äärellä on välillä ollut pienoista ruuhkaa, kun jokin kasveista on puhjennut erityisen hemaisevaan kukintaan. Onko parempaa keinoa tehdä kasveja tunnetuksi kansalle!
Onko parempaa keinoa tehdä kasveja tunnetuksi kansalle!
Uskallan väittää, että katupuuarboretumin yleisösuosikki on ruusuherukka. Kun se keväällä peittyy valtaviin vadelmanpunaisiin kukkiin, niin teinipojatkin pysähtyvät ikuistamaan eksoottista ilmestystä. Itse olen ihastunut myös vähemmän dramaattisiin yksilöihin: tuuhean pallomaiseen pikkutaikinamarjaan, joka on kuin luotu matalaksi aidanteeksi, sekä suppilokataja ’Lalliin’, jonka hauskasti yläviistoon sojottavat ainavihannat versot eivät ole olleet moksiskaan aurauslumista, tien suolaamisesta tai ylipäätään mistään. Keväisin en mitenkään pysty vastustamaan tien monia kukkivia kirsikkapuita, varsinkaan kapeaa japaninkirsikka ’Amanogawaa’, mutta mikään kasveista ei kuitenkaan vedä vertoja pikkupuulle, joka sai paikan aivan parkkipaikkani edestä.
Helmiomenapensas ’Susanna’ on kuin suoraan japanilaisesta tussipiirroksesta, vaikka onkin suomalainen jaloste. Leveä, oksankärkiään hennosti taivuttava pikkupuu on graafisen kaunis myös alastomana talvella. Keväällä puhkeavia ruskeanpunaisia lehtiä seuraavat vaaleanpunaiset kukat, ja loppukesästä talventuloon kasvia koristavat kirkkaanpunaiset marjat, joita myös rastaat rakastavat. Mitä muuta voi kasvilta toivoa? Ei ehkä sen kummempaa kuin, että toivottavasti sillä on loistava tulevaisuus.
