Leipomisesta löytyi keino hallita masennusta – kakkukirjailija Anna Pölkki piti kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosia ensin kuolemantuomiona
Kirjailija Anna Pölkki, 35, opetteli elämään kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Kirjoittamisesta, leipomisesta ja hetkien kauneudesta hän löysi omat tapansa helpottaa arkea.
Etsin kauneutta kaikkialta. Rakastan leipoa kakkuja, kattaa näyttävästi ja juoda päärynäteetä ruusukupista puutarhassani. Nautin myös kävelyistä usvaisen metsän keskellä, jolloin ilmassa tuntuu leijailevan sadun taikaa.
Tällaiset hetket ovat minulle tärkeitä. Ne kantavat ja muistuttavat, että masennuksen takana odottaa kaunis ja ihmeellinen maailma. Aina en ole tarpeeksi terve vastaanottamaan tätä kaikkea ihanaa, mutta kauniit hetket kertovat, että elämällä on minulle vielä paljon annettavaa.
Leipomisen lisäksi toinen intohimoni on kirjoittaminen, jonka olen löytänyt sairastumiseni myötä. Se on pohjimmainen syy elää ja nousta ylös sängystä huonoinakin päivinä.
Sain diagnoosin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön kolme ja puoli vuotta sitten, mutta olen sairastanut sitä uskoakseni ainakin kymmenen vuotta.
Diagnoosi tuntui kuolemantuomiolta, enkä nähnyt tulevaisuudessa toivoa. Myöhemmin olen kuitenkin oppinut elämään sairauteni kanssa. Löydän elämästä nykyisin paljon iloa. Kyky nähdä kaikessa kauneutta on auttanut minua sopeutumaan, ja sairauseläkeläisenä minulla on aikaa pysähtyä sen kauneuden äärelle.
Työskentelin aiemmin äidinkielen opettajana, tein puolitoistakertaista työmäärää ja uuvuin. Syksystä 2017 alkaen olen ollut työkyvytön. Nykyään olen kuntoutustuella eli niin sanotulla määräaikaisella sairauseläkkeellä. Olen sairastanut kolme psykoosia.
Teen töitä osa-aikaisesti voimieni mukaan. Se on ollut tärkeää sekä hyvinvointini että itsetuntoni kannalta.
Ohjaan kansalaisopistossa kirjallisuus- ja kirjoituskursseja, teen hieman toimittajan töitä ja erityisesti kirjoitan kirjoja. Iloitsen siitä, että olen löytänyt tapani työskennellä ja voin määritellä, kuinka paljon mitäkin teen.
”Kun olen masentunein ja kaikki muu elämässä vähenee, lukeminen lisääntyy. Joskus minusta tuntuu, että olen kuin sammunut kännykkä, jonka virtapalkki alkaa nousta, kun saan käteeni kirjan.”
Kirjallisuus ja lukeminen ovat aina olleet intohimojani. Luen paljon, ja se onnistuu vaikka sängyn pohjalta jos vointini on huono.
Kirjallisuuden avaamat uudet maailmat tekevät elämäni rikkaaksi silloinkin, kun se on sairauden takia rajoittunutta.
Palaan usein L. M. Montgomeryn Anna-kirjasarjaan. Niistä löydän aina iloa ja kauneutta myös masennuksen ja väsymyksen keskellä.
Kun olen masentunein ja kaikki muu elämässä vähenee, lukeminen lisääntyy. Joskus minusta tuntuu, että olen kuin sammunut kännykkä, jonka virtapalkki alkaa kohisten nousta, kun saan käteeni kirjan.
Lukeminen on minulle palauttavaa ja kirjoittaminen taas aivoja aktivoivaa toimintaa. Olen oppinut käyttämään näitä sairauteni hallinnassa ja tasapainottamisessa.
Sairastumisestani on seurannut ainoastaan yksi hyvä asia: se teki minusta kirjailijan. Aloin kirjoittaa juuri työkyvyttömyyden tuomassa tyhjässä tilassa.
Samana vuonna jolloin olin saanut diagnoosini, päätin yhdistää kaksi intohimoani, kirjallisuuden ja leipomisen. Aloin leipoa kakkuja lempikirjojeni inspiroimana sekä koota ne kirjaksi.
Kakkukirjaprojekti oli lääkettä haavoilleni. Yllätyksekseni sain nopeasti kustannussopimuksen, ja esikoisteokseni Kakkuja salaisesta puutarhasta julkaistiin 2023.
Samaan aikaan kun kirjoitin esikoiskirjaani, kirjoitin päiväkirjaa sairaudestani ja luontosuhteestani. Päiväkirjani pohjalta kirjoittamani Metsien kaukainen sini -teokseni ilmestyi tänä syksynä.
Toivon, että kirjani tarjoaisi vertaistukea jaksamisen kanssa kamppaileville ja toisaalta lisäisi ymmärrystä kaksisuuntaista mielialahäiriötä kohtaan. Monista mielenterveyden ongelmista puhutaan nykyään avoimesti julkisuudessa, mutta psykoosiin liittyy edelleen stigma. Siksi on hyvä, että siitäkin puhutaan.
”Leipominen on minulle usein stressaavaa sähellystä, mutta vaivannäkö palkitaan, kun pääsen kuvaamaan kakkujani ja intoutumaan niiden visuaalisuudesta.”
Vaikka leipominen tuo minulle valtavasti iloa, on sillä ollut kääntöpuolensa. Sairauteeni määrätyt lääkkeet ovat lihottaneet minua, ja tämän vuoksi olen joutunut rajoittamaan leipomista ja kakkujen syömistä.
Tämä ei ole vain ulkonäkö- vaan myös terveyskysymys, sillä kolesterolini on koholla. Peilistä katsoo vastaan olento, jota en koe minuksi. Näen kuvajaisessani sairauden jäljet, ja se tekee minut surulliseksi.
Kakkujen leipominen myyntiin ei ole ratkaisu – se veisi minulta leipomisen ilon. Leipomisessa rakastan eniten kauniin kakkupöydän kattamista, valokuvaamista ja maistamista.
Itse leipominen on minulle usein stressaavaa sähellystä, mutta vaivannäkö palkitaan, kun pääsen kuvaamaan kakkujani ja intoutumaan niiden visuaalisuudesta.
En kuitenkaan ole lopettamassa leipomista paino-ongelmieni takia. Tavoitteeni on testata toisen kakkukirjani reseptit aiempaa hitaammalla tahdilla.
Tällä hetkellä leivon nimikkokakkuja tunnetuille naiskirjailijoille. Toukokuussa juhlin Saima Harmajan syntymäpäiviä leipomalla hänen kunniakseen keveän marenkipohjaisen kakun. Kuvasin sen juuri lehteen puhjenneessa koivikossa ja iloitsin alkaneesta keväästä.
Äskettäin leivoin Astrid Lindgrenin kunniaksi peppimäisen iloisen ja lapsenmielisen korkean täytekakun, jossa on kolme eri väristä täytekerrosta ja suuri kasa karkkia päällä. Näistä kakuista on työn alla toinen kakkukirja, joka julkaistaan vuonna 2026.
Pöytälaatikossani on yli kaksikymmentä käsikirjoitusta, jotka ovat kaikki syntyneet viimeisen kolmen neljän vuoden aikana. Seuraavaksi haaveilen feelgood-romaanin julkaisemisesta.
Kaikissa kirjaideoissani ja käsikirjoituksissani keskiössä ovat ilo ja kauneus. Kirjoittaminen kurottaa niin kauas itseni ja elämäni ulkopuolelle, että siitä on tullut moottori, joka sysii minua eteenpäin ja auttaa minua jaksamaan päivästä toiseen.
”Minulla on kirjoituspöytä puutarhassani keväästä pitkälle syksyyn, ja sen ääressä kirjoitan usein.”
Suurin osa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavista yrittää jossain vaiheessa itsemurhaa.
Itse en ole kärsinyt itsemurha-ajatuksista pitkään aikaan, ja se on kirjoittamisen ansiota. En halua missään nimessä kuolla, sillä minulla on niin paljon vielä kirjoitettavaa.
Kirjoittaminen on herättänyt minussa voimakkaan halun elää – ja vieläpä pitkään, jotta ehtisin kirjoittaa mahdollisimman paljon.
Luonto on minulle valtava voimavara. Kesällä suuri puutarhamme on vihreä olohuoneeni ja koivikon riippumatto lempilukupaikkani.
Olen kasvanut Varsinais-Suomessa, mutta muutin mieheni perässä Kangasniemelle Etelä-Savoon kuutisen vuotta sitten. Tuttavani ihmettelivät, miten muutin kerrostalosta savolaiseen metsään, pieneen mökkiin, jonka ikkunoista ei näy edes naapureita. Olin kuitenkin yhtä rakastunut tunnelmalliseen vanhaan taloon kuin sen omistajaankin.
Minulla on kirjoituspöytä puutarhassani keväästä pitkälle syksyyn, ja sen ääressä kirjoitan usein. Kutsun sitä kirjailijanpöydäksi, koska sen ääressä olen alkanut toteuttaa haavettani ryhtyä kirjailijaksi. Ostin harmaan pöydän käytettynä, mutta maalasin sen heti vaaleanpunaiseksi, sillä vaaleanpunaisia ovat unelmanikin.
”Elämäni on monella tapaa vaikeaa, mutta silti hyvää ja rikasta. Olen onnellinen, että olen voinut toteuttaa unelmani siitä huolimatta.”
Stephen King väittää kuuluisassa kirjoitusoppaassaan, että kirjailijalla on oltava jokin mahdollisimman ruma ja maisematon loukko työhuoneenaan, jotta pystyy keskittymään. Hän on väärässä. Ehkä siksi hänen kirjoissaan tapahtuu niin kauheita asioita.
Minä haluan mieluummin olla runotyttö, joka tuo maailmaan kauneutta sanoillaan, ehkä myös vähän iloa ja naurua. Siksi metsä on minulle paras työhuone.
Pidän siitä, että vuonna 1931 rakennettu kotimme kaikuu muistoja ja historian kerroksia. Meillä on ollut reilut kolme vuotta meneillään hitaasti etenevä remontti, ja olen vihdoin päässyt toteuttamaan unelmaani valkoisesta lautalattiasta ja ruusutapeteista.
Entiselle vintille on tulossa minulle ikioma haaveilu- ja työhuone, ja olen hankkinut sinne 1930-luvun kierrebarokkityylisen vaatekaapin, joka näyttää juuri siltä, että sen kautta pääsee Narniaan.
Elämäni on monella tapaa vaikeaa, mutta silti hyvää ja rikasta. Minun on vain huomioitava sairauteni ja pyrittävä tasapainoon kaikessa mitä teen. Olen onnellinen, että olen voinut toteuttaa kirjailijaunelmani siitä huolimatta.
Kun olen saanut tehdä sitä, mikä minua eniten inspiroi, olen innostuksen voimalla onnistunut välillä hallitsemaan masennustani ja nostamaan itseni valoon. Kirjailijaunelma on kannatellut minua yli vaikeimpien tunteiden. Ilman sitä olisin luultavasti sairaampi.
Tietenkään elämä ei voi olla vain kirjoittamista. Välissä kävelen pitkin metsiä, kerään koriini kantarelleja, rasiat täyteen villivadelmia, hengitän vihreyttä ja kauneutta keuhkoihini.
L. M. Montgomery on kirjoittanut päiväkirjassaan näin: ”Niin kauan kuin voit vähänkin ilahduttaa muita ja tuoda lohtua heidän elämäänsä, oma elämäsi on elämisen arvoista.”
Minäkin voin kirjoillani tehdä niin. On ihanaa välittää muille luonnon, kakkujen ja kirjojen tuomaa iloa ja kauneutta, joita ilman itse en olisi selviytynyt.
