”Minulla on yrittäjänä kolme periaatetta: olen aina rehellinen, maksan itselleni palkkaa enkä tee työtä hyvinvointini kustannuksella. Näistä en ole tinkinyt.

Kun esikoiseni syntyi kahdeksan vuotta sitten, löysin netistä hyvät arvostelut saaneen kantorepun. Sen puolalainen valmistaja oli juuri avannut englanninkielisen nettikaupan, jonka ensimmäinen asiakas olin. 

Vaihdoimme viestejä, ja lupasin auttaa heitä materiaalien kääntämisessä suomeksi ja jälleenmyyjien etsimisessä. Ennen kuin huomasinkaan, olin ryhtynyt Tulan kantoreppujen maahantuojaksi. Isäni on yrittäjä, joten kynnys ei ollut korkea. Ajattelin, että yksi y-tunnus sinne tai tänne. En tuntenut pelkoa, kun perustin Ipanainen-verkkokaupan vuoden 2010 lopussa.

Yritykseni lähti pienestä, mutta alusta asti oli selvää, että haluan kasvattaa sen ulos autotallistamme. Pari vuotta myöhemmin osallistuin Pohjois-Karjalassa järjestettyyn Voimanainen-hankkeeseen. Tavoitteena oli lisätä yritysten kasvua, joko rahassa tai muulla tavalla. Silloin tajusin, että haluan työllistää itseni lisäksi muitakin ja tuoda menestystä kotiseudulleni.

Naisyrittäjät ovat turhan vaatimattomia. He tyytyvät siihen, että saavat itsensä työllistettyä, eivätkä uskalla paukutella henkseleitä onnistumisistaan.

Olen kokenut vähättelyä joidenkin yhteistyökumppanien taholta. On tytötelty, kun olen pyytänyt tarjousta esimerkiksi nettisivujen uudistamisesta.

Yritys on kasvanut niin, etten meinaa sitä aina tajuta. Tutustuin vuonna 2014 Anu Mäkiseen, joka oli perustanut oman yrityksensä samoihin aikoihin Ipanaisen kanssa. Anu keskittyi kantoliinojen myymiseen ja käytön opastamiseen. Huomasimme, että arvomme ja visiomme olivat samanlaiset. Päätimme yhdistää voimamme.

Avasimme kolmeksi kuukaudeksi shop-in-shop-kaupan Helsinkiin testataksemme, olisiko ideoimallemme lastentarvikeliikkeelle tilausta. Sitten uskalsimme perustaa ensimmäisen liikkeemme. Se tuntui aluksi tosi isolta, mutta pian tila kävi ahtaaksi. Meni kuitenkin melkein puolitoista vuotta, että löysimme uuden tilan ja saimme sen remontoitua toiveidemme mukaan.

Toinen myymälämme avattiin Helsingin Hakaniemeen maaliskuussa. Ipanainen on täyden palvelun lastentarvikekirpputori, jossa myydään myös uusia tuotteita.

Ensimmäistä kauppaa pyöritimme kahdestaan. Minä hoidin nettitilauksia Joensuusta ja Anu oli tiskin takana Helsingissä. En tiedä, mitä oikein ajattelimme! Meidän yrityksessämme ei riitä, että joku on kassalla ottamassa maksun ostoksista. Pitää olla aikaa asiakkaille, sillä he kysyvät meiltä paljon neuvoja, kaipaavat vertaistukea tai haluavat vain vaihtaa kuulumisia.

Palkkasimme ensimmäisen työntekijän viime vuoden tammikuussa ja toisen heti helmikuussa. Nyt meitä on jo parinkymmenen hengen porukka.

Tuntuu hassulta ajatella, että olen yritysjohtaja. Koen olevani inspiroija, visionääri ja mahdollistaja. Tavoitteenani on lähteä ensi talvena etätöihin palmun alle. Minun pitää luoda tiimille sellaiset edel­ly­tykset, että he voivat loistaa, vaikka en ole paikalla.

En ole herkkä mahahaavalle, mutta ennen palkkapäivää hirvittää, että onhan tilillä varmasti tarpeeksi rahaa. Hallitsen epävarmuutta seuraamalla erääntyviä laskuja ja sisään tulevaa rahaa päivittäin. Siitä näen, ettei tässä oikeasti ole hätäpäivää. Yhtiökumppani on korvaamaton. Toisinaan puhun Anun kanssa enemmän kuin puolisoni. Enkä tiedä, olisinko uskaltanut ottaa näin isoja askeleita, jos meillä ei olisi yhteistä visiota siitä, mitä kannattaa tehdä.

Toki virheitäkin on tullut. Olen ostanut tavaraa, joka ei mennyt kaupaksi. Synnytysmekko on hyvä esimerkki: Suomessa synnyttäjät käyttävät sairaalan vaatteita tai ovat alasti. Heillä ei ole tarvetta omalle vaatteelle, jonka voi synnytyksen jälkeen vaikka heittää roskiin.

Eniten harmittaa, kun olemme hävinneet rahaa oman laiskuutemme takia. Emme ole aina jaksaneet kilpailuttaa kunnolla esimerkiksi järjestelmien toimittajia.

Menestys on syntynyt pöhelöstä itseluottamuksesta. En ole pelännyt ottaa lainaa tai työllistää ihmisiä. Kun firma on kasvanut tähän pisteeseen, voi höllätä hieman. Vietän iltapäivät ekaluokkalaiseni kanssa kotona, eikä minun tarvitse ostaa halvinta makaronia kaupasta. Voin päättää, milloin pidän lomaa, ja palkita itseni ulkomaanmatkalla.

Yrittämisen pitää olla kivaa. Tulevaisuudessa haluan kasvattaa yritystä ja laajentaa osaamistani. Työ vaatii periksiantamattomuutta ja sitä, että kehitän itseäni. Vaikka lapseni eivät enää ole vauvoja, työntekijäni ja asiakkaani pitävät minut ajan hermolla.

Menestys on taloudellisen riippumattomuuden lisäksi myös luonteen kypsyyttä. Sitä, että nousen vaikeuksista ja uskallan painaa kaasua, vaikka vauhti välillä huimaisikin. Vastoinkäymisissä totean, että eteenpäin, sanoi mummo lumessa.”