Lasse Lehtinen rentoutuu jyhkeällä huvilallaan Lago di Varpalla – talo valmistui ”täysluomusti” ikivanhoista hirsistä
Kirjailija Lasse Lehtinen vaihtaa mielellään raitiovaunun kolinan kuikkien huutoon Varpaisjärvellä. Kesätukikohta on saanut nimekseen Lago di Varpa. Ennen vuoden 1994 EU-kansanäänestystä Lehtinen vetäisi pihasalkoon tähtilipun, joka liehuu siinä edelleen.
Vinoon notkahtanut torppa polun päässä. Vieressä liiteri ja navetta yhtä notkolla, näkymä Valkeisjärvelle tyystin metsittynyt ja rannassa savusauna puoliksi vedessä. Siinä poikamiesvuosiaan lopetteleva Lasse Lehtinen näki jalostamiskelpoisen idyllin.
Elettiin kesää 1974. Tuttu kuopiolainen ay-aktiivi oli antanut Lasselle vinkin iäkkään neidin omistamasta, 1930-luvulla rakennetusta torpasta. Ennen sotia sen 40 neliössä oli asunut jopa kahdeksanhenkinen pesue.
Neidin myyntihalun sytyttäminen vei pari päivää. Alkuun hän oli empinyt savolaisittain ”suattaishan tuo olla, mutta toesaalta ehkä ei....” ja nähnyt myynnistä varoittavan enneunenkin.
Kauppojen synnyttyä tontille tehtiin aluksi tie ja vedettiin sähköt sekä puhelinlinja. Myöhemmin nuoripari Lasse Lehtinen ja Eira Palin-Lehtinen rakennutti Suonenjoen entisen pappilan hirsistä saunan. Kun vuonna 1999 tontille nousi hulppea Villa Varpa, torppa jäi vierasmajaksi ja rapukekkeripaikaksi.
– Neidin kuva on yhä kunniapaikalla hämärän tuvan seinällä, Lasse Lehtinen kertoo.
Ennen vuoden 1994 EU-kansanäänestystä Lehtinen vetäisi pihasalkoon tähtilipun, joka liehuu siinä edelleen. Tuleva europarlamentaarikko tiesi, ettei jäsenyys olisi syrjäseudun väen mieleen. Siihenkin kyllä totuttiin.
Päärakennus on hirsirakentamisen taidonnäyte ja Lehtisen mukaan ”täysluomua”. Rustiikkiset kattotiilet ovat vuodelta 1952, paikkakunnan tunnetuimman julkkiksen eli ravimenestyjä Ruuna Reippaan kotitallin katolta.
– Talon kaikki puutavara tuotiin Siilinjärven Tarinaharjulta. Kaikkiaan tukkipuuta oli 800 metriä. Vanhimmillaan 200-vuotiaasta hirrestä tehdyt seinät tilkittiin pellavalla, Lehtinen kertoo.
– Maalitkin ovat luomua, ja esimerkiksi rouhea pääpöytä on paikallisella työpajalla teetetty. Vain takan yli yläkertaan johtavat portaat ovat tuontitavarasta eli afrikkalaisesta eebenpuusta. Se kestää lämpövaihtelut.
Sivurakennusten valmistuttua syntyi kokonaisuus, jota Lehtiset kutsuvat nimellä Lago di Varpa. Olihan Eira Palin-Lehtinen oikeustiedettä opiskellessaan välillä Lago di Gardalla eli Gardajärvellä matkaoppaana.
”Toivottavasti joku luontoa ja väljyyttä arvostava ottaa paikan ylläpitääkseen, kun meistä voimat ehtyvät.”
Lasse Lehtisellä on nautiskelevan renessanssipersoonan maine, mutta yhä hän on uuttera kirjoittaja ja paiskii töitä ainakin yhden teoksen vuodessa.
Kiinteistönhuolto, pihatyöt ja tontin hoito on ajat sitten ulkoistettu mökkitalkkarille. ”Pehtoorin” talo on isäntäväen mailla.
– Toivottavasti joku luontoa ja väljyyttä arvostava ottaa paikan ylläpitääkseen, kun meistä voimat ehtyvät, aprikoivat personal trainerin jumppauttamat yli seitsemänkymppiset Lasse ja Eira. Heidän lapsensa ovat kuulemma enemmän meri-ihmisiä.
Usein paikalle kirmaa ystäviä ja kollegoja vuosikymmenten varrelta.
Vieraille on makuusijoja eri rakennuksissa. Usein paikalle kirmaa ystäviä, kollegoita ja sidosryhmiä vuosikymmenten varrelta, joukossa Nilsiän oopperakesiltä tuttuja laulajia. Lehtiset vitsailevat, että ainoa ohje vieraille on, että kengät saa pitää jalassa. Tarjolla on kuitenkin rivi Palloliiton Reino-tossuja.
– Tahkovuori tuttuine lomailijoineen on vain parinkymmenen kilometrin päässä. Se oli yksi syy hankkiutua tänne. Olemme lähellä hulinaa mutta tarpeeksi kaukana.
Kokkailu on etenkin isännän mieleen. Hänen jo edesmennyt keittiömestariveljensä oli vaimon ja arkkitehdin apuna saarekkeellisen ammattilaistason avokeittiön suunnittelussa. Toisinaan kutsutaan keikkaileva kokki tai käytetään catering-palveluja.
Elegantti sisustus kertoo ensi silmäyksellä, että maailmaa on nähty. Sen sijaan täältä on turha etsiä tuttuja suomalaisia merkkituotteita, joita monet muut keräävät. Eira Palin-Lehtinen tokaisee, että museossa on kiva käydä mutta kelju asua. Siksi huvilalla on mannermainen, moderni tunnelma.
Maalaisromantiikkaa ja talonpoikaisantiikkia näkee torpassa, aitoissa ja saunoilla. Saunakamarin kapeat vuoteet ovat palvelleet piispojakin tarkastuskäynneillä, sillä saunan hirret kuljetettiin numeroituina Suonenjoen pappilasta. Ne ovat vuodelta 1842.
Isäntäväen mukaan tällaisella sivukylällä monien mutkien takana saa halutessaan olla kaikessa rauhassa. Savolaiset vastaavat utelijoille: ”Ei myö tiijetä, missä ne assuu.”
– Silti naapuriapu on lähellä. Paikkakunnalla on osaajia remontteihin, sähkö- tai putkitöihin ja auton pikkuvikojen korjaamiseen.
Esson baari -ilmiötä Lehtiset eivät henkilökohtaisesti tunne, mutta Lasse on varttuneella iällä aloittanut metsästäjä. Omassa hiilinielussa on mukava myös samoilla. Talon mailla olevan laavun tuntumassa on nähty karhun jälkiä, ja ilves ja ahma ovat liikkuneet pihapiirin tuntumassa. Lintuja ja jäniksiä on ”mahottomasti”.
– Erätulilla puheena tuppaa olemaan päivänpolitiikan sijaan aina se, mihin riistaan kukakin jätti sinä ja sinä vuonna osumatta, Lehtinen naureskelee.
Maailmanmeno näyttää hänen mukaansa Varpaisjärveltä katsottuna muuten tismalleen samalta kuin kotoa helsinkiläisestä funkiskerrostalosta.
Maailmanmeno näyttää Lassen mukaan Varpaisjärveltä katsottuna tismalleen samanlaiselta kuin kotoa helsinkiläisestä funkiskerrostalosta.
Teostensa ensimmäisen version Lehtinen raapustaa aina käsin. Se sujuu missä tahansa junasta ja lentokoneesta lähtien. Saunatuvalla hän valmistelee kuopiolaisen Hallmanin kauppahuoneen 150-vuotisjuhlakirjaa: tarinoita ja henkilökuvia Hallmanin kauppiassuvusta kuuden polven ajalta.
Aiempi kunnanjohtaja vitsaili, että jos Lasse Lehtinen nappaisi kirjallisuuden Nobelin, kunnantalon edessä oleva Ruuna Reippaan näköispatsas saisi lisäosan.
– Minut kuulemma valettaisiin ruunan selkään.
Kirjoittamisen apuvälineenä ennen toiminutta biljardipöytää ei enää ole. Se palveli aikanaan hakuteosten laskualustana, kun Lehtinen viimeisteli väitöskirjaansa Kekkosen ja demarien suhteesta. Tähän mennessä Lehtinen on kirjoittanut 45 kirjaa.
– Tarkoitus on päästä Jörn Donnerin ohi. Mutta vielä Donner johtaa.
Metsästyskausi on jo käsillä. Ensin tähtäimessä ovat kyyhkyt, seuraavaksi sorsat, hirvet ja jänikset. Niinpä esimerkiksi sököterassi jää tyhjäksi.
Metsästämisen ja päivittäisen kirjoitusrupeaman rinnalla on lähinnä vain saunomista, lukemista ja kokkailua. Kalastaminenkin ehtii kiinnostaa, sillä pari viettää huvilalla yhteen laskettuna kolmisen kuukautta vuodessa.
– Joka kesä joku paikkakuntalainen vetää tuosta kahdeksankiloisen hauen. Talvisin pilkitään.
Yksi päivittäin kiitosta saava plussa on juomaveden laatu.
– Kahvikin on lähdeveteen keitettynä parempaa. Valkeisjärvessä ja tontilla on lukuisia lähteitä.
Iltaa kohti mielessä on sauna. Saunaseuran puheenjohtajankin kehuma savusauna lämmitetään vain muutaman kerran vuodessa.
– Onhan puulämmitteinenkin mainio ja lämpiää äkimmin. Minusta savusaunan, puulämmitteisen saunan ja sähkösaunan ero on kuin kuubalaisen sikarin, savukkeen ja sähkötupakan. Kahdessa ensin mainitussa on ihmisen hyvä olla. Ja mieluiten selällään.
