Lasiterassilla voi huoletta nauttia kesästä – oli sää mikä tahansa! Näin terassiremontti toteutettiin lappeenrantalaiskodin pihalla
Rakenna ja remontoi
Lasiterassilla voi huoletta nauttia kesästä – oli sää mikä tahansa! Näin terassiremontti toteutettiin lappeenrantalaiskodin pihalla
Lasiterassi kutsuu viihtymää, säällä kuin säällä! Lappeenrantalaisperheen terassi oli alunperin ahdas, sateen ja viiman armoilla sekä hankala kalustaa. Terassin laajennus ja lasittaminen muuttivat paritalon pihan lisähuoneeksi, jonka kausi alkaa jo aikaisin keväällä.
14.5.2019
 |
Meidän Talo

Lappeenrannan asuntomessualueella paritalossa asuva perhe oli jo pitkään haaveillut takapihan avoterassin laajennuksesta ja lasituksesta. Terassi tuntui ahtaalta ja hankalalta kalustaa. Etenkään ruokapöydälle ei ollut tarpeeksi tilavaa ja suojaisaa paikkaa. Muutama vuosi sitten asennetut markiisit suojasivat toki pahimmalta auringonpaahteelta, mutta eivät sateelta ja tuulelta.

– Lopullinen sysäys projektille oli kylmä ja sateinen kesä 2017, jolloin terassia ei voinut käyttää juuri lainkaan, perheen äiti Merja kertoo.

Alkuperäinen terassi oli julkisivun mukainen, ja sitä oli laajennettu jo kertaalleen 2000-luvulla.

Muutostyön ensimmäinen vaihe oli lasituksen mallin miettiminen. Perhe halusi muuttaa viistomallisen terassin suorakulmaiseksi, jotta lattiapinta-alaa saataisiin lisää. Ideoita käytiin metsästämässä muun muassa Mikkelin asuntomessuilla.

Lopulta he päätyivät talon tyyliin sopivaan alumiinirunkoiseen, noin 28-neliöiseen lasiterassiin. Olemassa olevan terassin perustuksia piti jatkaa ja vahvistaa. Lasitus ja terassin laajennus vaativat toimenpideluvan ja lupakuvat.

Aurinko paistaa terassille puolesta päivästä aina auringonlaskuun saakka. Lasikaton liikuteltavat suojaverhot estävät suoran auringonpaisteen ja pitävät liian lämmön loitolla.
Terassirungon asentaminen ja lasittaminen vei valmistajan asentajilta vain puolitoista päivää.

Remontti aloitettiin alkukeväästä purkutöillä heti luvan saamisen jälkeen. Perustukset piti kaivaa routimattomaan maahan saakka, jotta terassi varmasti kestää rakenteiden painon. Purku- ja perustustyöt sekä uusi terassikansi tehtiin omin voimin. Itse terassirungon asentaminen ja lasittaminen kesti valmistajan asentajilta vain puolitoista päivää.

– Meidän tehtäväksemme jäi pestä lasit, sillä kaikki muu oli valmiina, Merja kertoo.

Vanha terassilaudoitus purettiin ennen laajennuksen rungon tekoa. Grilliä varten rakennettiin oma paikka lasiterassin ulkopuolelle. Kaasupullo piilotettiin vanhan terassipöydän polyrottinkisesta pöytäkannesta nikkaroituun kaappiin. Samalla saatiin lisää laskutilaa.
Vanha terassisohva oli mittasuhteiltaan tilaan sopiva, joten se sai jatkoaikaa vaihtopäällisillä. Sohvan yläpuolella on keittiön ikkuna.
Pihalla jatkuu sama vaalea yleisilme kuin talon sisällä. Näin ulko- ja sisätilat voivat lainata asioita toisiltaan.

Terassin uusi ilme viimeisteltiin lisäämällä vaakalaudat sokkelin peitoksi ja maalaamalla vuosien saatossa kellertynyt kattolaudoitus. Terassi otettiin lopullisesti käyttöön vappuna. Ensimmäisen kesän jälkeen perhe on enemmän kuin tyytyväinen.

– Lopputulos on parempi kuin uskalsimme toivoa. Pelkäsin etukäteen lasikoppimaisuutta, mutta sivuun liukuvat terassilasit tekevät tilasta ikään kuin suojatun osan pihaa. Ihaninta on se, että ulkonaolosta voi nauttia kylmemmällä ja tuulisemmallakin säällä.

Lasikatto on tyylikäs ratkaisu, joka toimii säässä kuin säässä. Lasiterassin katon kulma mukailee talon vesikaton kaltevuutta. Vanhaan ruokapöytään tehtiin uusi puukansi raakalaudasta, joka hiottiin ja petsattiin tummaksi. Samalla pöydän kokoa kasvatettiin. Nyt sen ympärillä on hyvin tilaa isommallekin joukolle.
Uusi lasiterassi myötäilee kauniisti talon arkkitehtuuria, ja siinä on tuplasti enemmän neliöitä alkuperäiseen verrattuna. Terassille mahtuu nyt vaivatta divaanisohva ja kuuden hengen ruokapöytä. Terassin lasitus tilattiin Lumonilta.
Kommentoi »