”Järjettömän suuresta” kansakoulusta tuli lapsiperheen koti, jossa on lumoavat ruutuikkunat, lautalattiat ja 600 neliötä

Luokkahuoneet ja piha ovat hiljentyneet oppilaiden äänistä kauan sitten. 1920-luvun kansakoulu henkii juurevan levollista tunnelmaa. Hanna Rannikko muutti perheineen taloon pari vuotta sitten. Sinä aikana entinen jalkapallokenttä on muuntunut hyötykasvitarhaksi, ja metsäisessä rinteessä kukkivat Hannan istuttamat metsäkurjenpolvet, kielot ja lehtolemmikit.

Valo lankeaa kauniisti sisään ruutuikkunoista, joiden vanhat ikkunalasit pehmentävät maiseman. Kauniit ikkunat olivatkin yksi syy siihen, miksi vanhoja taloja, rakentamista ja remontointia rakastava Hanna ihastui juuri tähän rakennukseen ja halusi asettua asumaan Kemiönsaareen.

osittain sattumalta. Asuimme aiemmin Sodankylässä, mutta Adan syntymän jälkeen aloin kaivata takaisin Etelä-Suomeen, lähemmäs sukulaisiani. Sodankylän jälkeen muutimme ensin Saloon, kunnes aloimme katsella nykyistä kotiamme, Kemiönsaaren Strömman kylän entistä ruotsinkielistä kansakoulua. Haaveilimme arjesta, jossa voisimme pyörittää bed and breakfast -majoituspaikkaa ja kahvilaa omassa kodissamme.

ja näin entisen luokkasalin suuret ruutuikkunat, tiesin heti, että tänne haluan muuttaa. Rakennuksessa oli asuttu jo aiemmin, mutta onneksemme sitä ei ollut pilattu uudistusmielisillä remonteilla. Julkisivun maalipinta oli rapistunut, mikä sai talon näyttämään nahistuneelta ja mieheni Raymondin empimään päätöstään. Tänne muutettuamme emme ole katuneet, vaikka korona-aika muutti elämäntapaamme, ja majoitus- sekä kahvilatoiminta on toistaiseksi tauolla. Julkisivukin on maalaamisen jälkeen siisti ja sievä.

meren läheisyys. Olen syntynyt Suomenlinnassa ja elänyt koko elämäni meren äärellä Sodankylän vuosia lukuun ottamatta. Meri on myös Etelä-Afrikan Kapkaupungista kotoisin olevan Raymondin sielunmaisema.

Nautin siitä, että meri näkyy kotimme ikkunasta. Se saa minut tuntemaan oloni kotoisaksi. Loiva uimaranta on ihan vieressä, ja käymme tytön kanssa siellä kesäisin uimassa melkein joka päivä.

Metsä alkaa pihasta ja on meille tärkeä paikka. Nautin myös kaupunkielämästä, mutta kodin sijaintia ajatellen luonto painaa vaakakupissani enemmän kuin kaupungin palvelut.

keittiö, jossa on puuhella, leivinuuni ja iso ikkuna. Tykkään erityisen paljon myös tiskipöydästämme, joka on ikkunan alla. Vaikka puilla lämmittämisessä on oma vaivansa, rakastan niitä hetkiä, kun tuli rätisee keittiön uunissa. Tulen ääni luo levollista kodikkuutta.

entisen kansakoulun järjettömän suuri koko. Neliöitä on yli 600, mutta toistaiseksi asumme 90-neliöisessä entisessä opettajanasunnossa. Lisäksi minulla on toisella puolella erillinen työhuone, mikä on etätyöaikana auttanut pitämään työ- ja vapaa-ajan erillään.

Toisaalta rakennuksen suuruus myös mahdollistaa monia asioita. Olen ajatellut, että äitini voi halutessaan muuttaa vanhetessaan ”naapuriin” ja tytärkin saa halutessaan jäädä samaan taloon asumaan. Rakennamme sitten vain uusia keittiöitä ja huoneistoja.

minulle intohimo. Putki- ja sähköasentajien apua lukuun ottamatta olen remontoinut kaikki kotini aina itse. Täällä remontoitavaa riittää, vaikka asuinhuoneillemme en paljon muuta ole tehnyt kuin maalannut pinnat valkoisiksi.

Parhaillaan suunnittelemme remonttia kahvilan tiloihin, ja tarkoitus olisi muuttaa sille puolelle tulevaisuudessa. Näin opettajan asuntoa voisi vuokrata kesäisin matkailijoille viikkovuokralla.

minulle sydämen asia. Kun muutimme tänne, piha oli pelkkää heinikkoa. Kohennan pihaa vähitellen, annan sille aikaa ja tunnustelen, mikä kasvilaji missäkin viihtyy.

Puutarhan hoitamisesta voi onneksi nauttia läpi vuoden. Talvella suunnittelen jo seuraavaa kesää, ja taimien esikasvatuksen aloitan varhain keväällä. Kesällä on kukista iloitsemisen ja sadonkorjuun aika.

näkyy huonejaossa ja alkuperäisissä materiaaleissa sekä kauniisti patinoituneissa pinnoissa. Tykkään myös siitä, miten rakennuksessa koulua käyneet kyläläiset ovat jakaneet meille muistojaan. Yksikin kyläläinen on saanut portaikossamme ensisuudelmansa.

sekä impulsiivinen että ajaton. Laitan kotia ennen kaikkea rakennuksen ehdoilla. Mieheni kysyy välillä vitsillä, onko meillä pakko olla satavuotiaita huonekaluja, kun talokin on satavuotias. Tiedän, mistä tykkään. Onneksi liikun pakettiautolla, mikä mahdollistaa nopeat huonekaluhankinnat.

tietää, että se on meidän oma paikkamme maailmassa. Olen muuttanut lapsesta lähtien usein, enkä oikeastaan tunne olevani kotoisin mistään. Omalle lapselleni haluan sen sijaan kasvattaa juuret, ja tämä on mielestäni oikea paikka siihen. Täällä olen itsekin ensimmäisen kerran tuntenut olevani todella kotona, enkä halua lähteä täältä minnekään.