Avotakka

”Järjettömän suuresta” kansakoulusta tuli lapsiperheen koti, jossa on lumoavat ruutuikkunat, lautalattiat ja 600 neliötä

”Järjettömän suuresta” kansakoulusta tuli lapsiperheen koti, jossa on lumoavat ruutuikkunat, lautalattiat ja 600 neliötä
Valtava, vanha kansakoulu Kemiönsaaressa on Hanna Rannikolle paikka, jossa hän ensi kertaa tuntee olevansa kotona. Meren ja luonnon läheisyys painavat vaakakupissa enemmän kuin kaupungin palvelut.
Julkaistu: 15.8.2022

Luokkahuoneet ja piha ovat hiljentyneet oppilaiden äänistä kauan sitten. 1920-luvun kansakoulu henkii juurevan levollista tunnelmaa. Hanna Rannikko muutti perheineen taloon pari vuotta sitten. Sinä aikana entinen jalkapallokenttä on muuntunut hyötykasvitarhaksi, ja metsäisessä rinteessä kukkivat Hannan istuttamat metsäkurjenpolvet, kielot ja lehtolemmikit.

Valo lankeaa kauniisti sisään ruutuikkunoista, joiden vanhat ikkunalasit pehmentävät maiseman. Kauniit ikkunat olivatkin yksi syy siihen, miksi vanhoja taloja, rakentamista ja remontointia rakastava Hanna ihastui juuri tähän rakennukseen ja halusi asettua asumaan Kemiönsaareen.

Hanna Rannikko muutti reilu kolme vuotta sitten perheineen Kemiönsaareen entiseen kansakouluun. Vuonna 1927 valmistunut rakennus on jälleen täynnä elämää. 5-vuotias Ada viihtyy talossa, jossa on tilaa temmeltää.

1920-luvun kansakoulusta tuli kotimme...

osittain sattumalta. Asuimme aiemmin Sodankylässä, mutta Adan syntymän jälkeen aloin kaivata takaisin Etelä-Suomeen, lähemmäs sukulaisiani. Sodankylän jälkeen muutimme ensin Saloon, kunnes aloimme katsella nykyistä kotiamme, Kemiönsaaren Strömman kylän entistä ruotsinkielistä kansakoulua. Haaveilimme arjesta, jossa voisimme pyörittää bed and breakfast -majoituspaikkaa ja kahvilaa omassa kodissamme.

Kun astuin ensimmäisen kerran sisälle kotiimme...

ja näin entisen luokkasalin suuret ruutuikkunat, tiesin heti, että tänne haluan muuttaa. Rakennuksessa oli asuttu jo aiemmin, mutta onneksemme sitä ei ollut pilattu uudistusmielisillä remonteilla. Julkisivun maalipinta oli rapistunut, mikä sai talon näyttämään nahistuneelta ja mieheni Raymondin empimään päätöstään. Tänne muutettuamme emme ole katuneet, vaikka korona-aika muutti elämäntapaamme, ja majoitus- sekä kahvilatoiminta on toistaiseksi tauolla. Julkisivukin on maalaamisen jälkeen siisti ja sievä.

"Tänne muutettuamme emme ole katuneet, vaikka korona-aika muutti elämäntapaamme."
Hanna on taitava remontoija, joka on aikoinaan rakentanut omin käsin itselleen hirsitalon. Tällä hetkellä perhe asuu opettajan entisessä asunnossa ja kunnostaa muita tiloja vähitellen. Edellisen asukkaan villit kuviotapetit Hanna maalasi valkoisiksi. Olohuone henkii nyt seesteistä tunnelmaa.
Keittiön tuolit perhe osti telttaretkellä Gotlannissa. Tuolit piti joka ilta siirtää teltan tieltä ulos autosta. Antiikkipöytä on ostettu toiselta pakettiautolla tehdyltä lomamatkalta. Valaisin on Ib Laursenin.
"Putki- ja sähköasentajien apua lukuun ottamatta olen remontoinut kaikki kotini aina itse."
Yksi kolmesta uloskäynnistä on suljettu. Oveen on ripustettu vanha puuharava toimittamaan naulakon virkaa.

Parasta kotonamme on...

meren läheisyys. Olen syntynyt Suomenlinnassa ja elänyt koko elämäni meren äärellä Sodankylän vuosia lukuun ottamatta. Meri on myös Etelä-Afrikan Kapkaupungista kotoisin olevan Raymondin sielunmaisema.

Nautin siitä, että meri näkyy kotimme ikkunasta. Se saa minut tuntemaan oloni kotoisaksi. Loiva uimaranta on ihan vieressä, ja käymme tytön kanssa siellä kesäisin uimassa melkein joka päivä.

Metsä alkaa pihasta ja on meille tärkeä paikka. Nautin myös kaupunkielämästä, mutta kodin sijaintia ajatellen luonto painaa vaakakupissani enemmän kuin kaupungin palvelut.

"Rakastan niitä hetkiä, kun tuli rätisee keittiön uunissa."

Lempipaikkani kotona on...

keittiö, jossa on puuhella, leivinuuni ja iso ikkuna. Tykkään erityisen paljon myös tiskipöydästämme, joka on ikkunan alla. Vaikka puilla lämmittämisessä on oma vaivansa, rakastan niitä hetkiä, kun tuli rätisee keittiön uunissa. Tulen ääni luo levollista kodikkuutta.

Epäkäytännöllistä kotonamme on...

entisen kansakoulun järjettömän suuri koko. Neliöitä on yli 600, mutta toistaiseksi asumme 90-neliöisessä entisessä opettajanasunnossa. Lisäksi minulla on toisella puolella erillinen työhuone, mikä on etätyöaikana auttanut pitämään työ- ja vapaa-ajan erillään.

Toisaalta rakennuksen suuruus myös mahdollistaa monia asioita. Olen ajatellut, että äitini voi halutessaan muuttaa vanhetessaan ”naapuriin” ja tytärkin saa halutessaan jäädä samaan taloon asumaan. Rakennamme sitten vain uusia keittiöitä ja huoneistoja.

Remontoiminen on...

minulle intohimo. Putki- ja sähköasentajien apua lukuun ottamatta olen remontoinut kaikki kotini aina itse. Täällä remontoitavaa riittää, vaikka asuinhuoneillemme en paljon muuta ole tehnyt kuin maalannut pinnat valkoisiksi.

Parhaillaan suunnittelemme remonttia kahvilan tiloihin, ja tarkoitus olisi muuttaa sille puolelle tulevaisuudessa. Näin opettajan asuntoa voisi vuokrata kesäisin matkailijoille viikkovuokralla.

Hannan ja perheen koti vanhassa kyläkoulussa henkii levollisuutta.
Puuhellan muurin toisella seinustalla sijaitseva leivinuuni lämmittää keittiön kylmänä vuodenaikana. Hellaan tai uuniin on ihana sytyttää tuli myös koleina kesä­päivinä. Terrakotan värinen laattalattia on edellisten asukkaiden laittama.
Ikkunan edessä oleva tiskipöytä on Hannan lempikohtia, sillä tiskatessa voi katsella metsään ja pelloille avautuvaa maisemaa.
Edellinen omistaja kunnosti keittiön ja märkätilat. Peiliovinen keittiö sopii vanhan talon tunnelmaan ja innostaa Hannaa leipomaan silloin, kun kirjanpitäjän töiltään kerkeää.
Pelargonit nauttivat valosta ikkunoilla.

Puutarha on...

minulle sydämen asia. Kun muutimme tänne, piha oli pelkkää heinikkoa. Kohennan pihaa vähitellen, annan sille aikaa ja tunnustelen, mikä kasvilaji missäkin viihtyy.

Puutarhan hoitamisesta voi onneksi nauttia läpi vuoden. Talvella suunnittelen jo seuraavaa kesää, ja taimien esikasvatuksen aloitan varhain keväällä. Kesällä on kukista iloitsemisen ja sadonkorjuun aika.

Rakennuksen historia...

näkyy huonejaossa ja alkuperäisissä materiaaleissa sekä kauniisti patinoituneissa pinnoissa. Tykkään myös siitä, miten rakennuksessa koulua käyneet kyläläiset ovat jakaneet meille muistojaan. Yksikin kyläläinen on saanut portaikossamme ensisuudelmansa.

Sisustajana olen...

sekä impulsiivinen että ajaton. Laitan kotia ennen kaikkea rakennuksen ehdoilla. Mieheni kysyy välillä vitsillä, onko meillä pakko olla satavuotiaita huonekaluja, kun talokin on satavuotias. Tiedän, mistä tykkään. Onneksi liikun pakettiautolla, mikä mahdollistaa nopeat huonekaluhankinnat.

Erilaiset materiaalit ja struktuurit tuovat harmonisen vaaleaan sisustukseen syvyyttä.
Pihavajasta löytynyt vanha naulakko on yksi harvoista rakennuksen alkuperäisistä huonekaluista. Se on päässyt paraatipaikalle keittiöön. Kiteen huonekalutehtaan Notte-vuodesohva on koivua. Edelliset asukkaat maalasivat lattian helmenharmaaksi, joka sopiikin vanhaan taloon hyvin.
Kylpyhuone on edellisten asukkaiden uusima ja toteutettu vanhaan tunnelmaan. Pitkän puutarhassa vietetyn päivän jälkeen on suloista rentoutua lämpimässä kylvyssä. Vanhanajan emaloitu tassuamme kruunaa tunnelman.
Lavuaari on asennettu vanhan tammipöydän päälle. Isoista ikkunoista tulee luonnonvaloa.

Kotona tärkeintä on...

tietää, että se on meidän oma paikkamme maailmassa. Olen muuttanut lapsesta lähtien usein, enkä oikeastaan tunne olevani kotoisin mistään. Omalle lapselleni haluan sen sijaan kasvattaa juuret, ja tämä on mielestäni oikea paikka siihen. Täällä olen itsekin ensimmäisen kerran tuntenut olevani todella kotona, enkä halua lähteä täältä minnekään.

6 kommenttia