Viikonloppuaamuisin Kreetta Airila ja hänen puolisonsa Jesse Virtanen sopivat, kumpi herää aikaisin perheen lasten kanssa ja kumpi saa jäädä vielä nukkumaan.

Samalla sovitaan, mitä huoneita kodista lasten kanssa sillä välin käytetään. Koti on kaksio, ja vanhemmat nukkuvat alkovissa olohuoneessa. Aikuisen unien turvaamiseksi aamuvuorolaiset käyttävät usein keittiötä ja lastenhuonetta, ja keittiöstä olohuoneeseen vievä väliovi pysyy kiinni.

Kreetan ja Jessen perheeseen kuuluvat neljä- ja yksivuotiaat lapset. Perhe asuu virallisen määritelmän mukaan ahtaasti, sillä kotina neljälle on kaksio. Tilastokeskus määrittelee asumisen ahtaaksi, jos asuinhuoneita on vähemmän kuin asukkaita.

Neliömäärää ei oteta huomioon, mutta perheellä tilaa on varsin kohtuullisesti, sillä kaksiossa on 56,5 neliötä.

Tärkeintä arjessa on se, että tilat toimivat. Aamujen unirauhasta on esimerkiksi mahdollista sopia siksi, että eteisestä on käynti kaikkiin huoneisiin – mutta myös keittiön ja lastenhuoneen välille jätettiin olemassa ollut oviaukko, kun kotia remontoitiin.

– Asumista voi määritellä virallisilla tavoilla, mutta olemme mieheni kanssa puhuneet, että henkinen fiilis omassa kodissa on eri juttu. Emme me täällä joka päivä ajattele asuvamme ahtaasti, Kreetta Airila sanoo.

Perhe muutti Helsingin Herttoniemessä sijaitsevaan kotiin vuonna 2018. Silloin lapsia oli yksi.Yli 50-neliöinen asunto tuntui jopa tilavalta. Aiempi koti oli paljon pienempi, 39 neliötä.

– Asuimme silloin vuokralla ja halusimme ostaa oman asunnon. Mietimme, mihin rahat riittävät. Oli yllätys, että eivät ne Helsingissä riitä välttämättä oikein mihinkään. Jouduimme toden teolla pohtimaan, mitä asioita arvotamme tärkeimmiksi, kun kaikkea ei voi kuitenkaan saada.

Silloin ei vielä eletty etätöiden aikaa, ja paris­kunta halusi löytää kodin järkevän matkan päästä kummankin työpaikalta. He myös tykkäävät viettää aikaa ulkona ja halusivat, että lähellä kotoa pääsisi luontoon.

Kotia koskevia toiveita oli sekin, että keittiöön mahtuisi ruokapöytä ja makuuhuonetta voisi käyttää moneen.

Toiveet toteutuivat, kun vastaan tuli 1950-luvun talossa sijaitsevan kaksion myynti-ilmoitus. Pitkänmallisesta eteisestä on ensin käynti oikealla sijaitsevaan keittiöön. Keittiön vieressä on makuuhuone, joka on kodin monitoimihuone: lastenhuone, koko perheen jumppahuone ja nykyään myös aikuisten etätyöpiste.

Keittiön ja makuuhuoneen välissä on ovi, mutta makuuhuoneeseen pääsee kulkemaan myös eteiskäytävästä. Käytävän päädystä kuljetaan vasemmalle aukeavaan olohuoneeseen.

Pienissä kodeissa asuvilta kysellään usein, miten tiiviissä neliöissä on mahdollista saada säännöllisesti omaa aikaa, tilaa ja rauhaa. ­Aamuisin hiljaisuutta saa korvatulpilla. Viikonloppuisin ja joskus myös arki-iltaisin toinen aikuinen lähtee lasten kanssa ulkoilemaan, ja toinen voi olla yksin kotona, Kreetta Airila kertoo.

Toisaalta hänellä on asiaan toinenkin näkö­kulma:

– Me olemme myös tosi paljon yhdessä kaikki. Ei tietenkään tarvitsisi, mutta haluamme. Olemme aika perhekeskeinen porukka.

Toisinaan esikoinen pyytää saada tehdä jotakin kahdestaan jommankumman vanhemman kanssa. Mutta jos nelivuotiaalle ehdottaa esimerkiksi reissua museoon kahden kesken äidin tai isän kanssa, lopulta hänkin tyypillisesti kysyy, voisiko sinne sittenkin mennä koko porukalla.

– Tuntuu. että lapsetkin haluavat tehdä juttuja nimenomaan yhdessä.

Kotona yhteisen oleskelun keskiössä ovat lasten leikit, joita pienessä kodissa on helppo seurailla vierestä ja silloin tällöin hypätä puuhiin mukaan. Äkkiä sohvasta tulee maasturi, ja isot ja pienet leikkijät pääsevät safarille, tai lattiasta tulee laavakenttä, jonka yli pitää päästä koskematta leikisti kuumaa ainetta.

Lapset purkavat energiaa kiipeilemällä lasten­huoneen kiipeilyseinällä ja puolapuissa. Aikuiset käyttävät puolapuita venyttelyyn.

Pienessä kodissa pärjää, koska koti ei ole vain tila seinien sisäpuolella, Kreetta sanoo. Kevään tullen perheellä on tapana pukea villa­vaatteet ja tehdä eväsretkiä kodin lasitetulle parvekkeelle. Parveke tuntuu avartavan kodin neliöitä keväästä syksyyn – ja saman tekee ympäri vuoden näkymä ikkunoista.

– Kotimme on kolmannessa kerroksessa pienen nyppylän päällä. Näkymä vastapäistä seinää pidemmälle tuntuu tämän kokoisessa kodissa hirmu tärkeältä.

Jos olisi pakko muuttaa, kaikkia nykyisen kodin hyviä puolia, kuten avaria näkymiä, ei saisi sellaisenaan siirrettyä uuteen osoitteeseen.

Oman kodin toimivuutta Kreetta Airila on miettinyt erikseen jokaisen tilan ja pientenkin yksityiskohtien osalta. Esimerkiksi keittiöön tuli lisää laskutilaa, kun perhe asensi kaksilevyisen lieden vaaka- eikä pystysuuntaan.

Olohuoneeseen Jessen isä rakensi Kreetan suunnitteleman alkovin eli pienen ikkunallisen seinänpätkän erottamaan aikuisten sängyn paikkaa eteisestä. Niin syntyi pieni viihtyisä soppi.

– Välillä kyllä toivon, että voisin mennä muulta perheeltä suljettuun tilaan ja laittaa oven perässäni kiinni. Mutta toisaalta halusimme asumaan mieluiten juuri 1950-luvun taloon siitä syystä, että niissä on tyypillisesti toisistaan erillisiä tiloja, kuten meillä ovi lastenhuoneen ja keittiön välissä. Lapsiperheessä sellaiset voivat toimia paremmin kuin isot avoneliöt, Kreeta miettii.

Kotia suunnitellessaan hän mietti huolellisesti yksityiskohtia. Aikuisten sänkyyn hän esimerkiksi suunnitteli sängynpäädyn, jonka sisällä on säilytystilaa ja päällä irrotettava kansi.

– Kun kotia on suunnitellut itseään ja tarpeitaan ajatellen, se lisää sitoutuneisuutta tilaa kohtaan. Asuminen jossakin on aina tosi monen asian summa, ja minulle tulee paljon turvallisuuden tunnetta vaikkapa siitä, että talossa on ihanat naapurit, joiden kanssa on kiva hengailla pihalla lasten leikkipaikalla ja kesällä grillaamassa.

Erään naapurin kanssa Kreetta on ystävystynytkin.

– Tutustuimme, kun olimme samaan aikaan äitiyslomalla. Sittemmin autoin hänen perhettään heidän kotinsa remontin suunnittelussa. Nykyisin yhteinen tekeminen muovautuu moneen. Käymme esimerkiksi lenkillä yhdessä tai toistemme luona kahvilla niinkin, että laitamme viestin ja kysymme, käykö saman tien.

Siitä syntyy samanlainen riemu kuin lapsena, kun pystyi juoksemaan naapuriin soittamaan kaverin ovikelloa.

Kun isovanhemmat asuvat kaukana, juuri naapurien ansiosta jonnekin kuulumisen tunne voimistuu, Kreetta Airila miettii. Toisaalta se tarkoittaa sitä, että olisi vaikea kuvitella muuttavansa isompien neliöiden perässä kauas.

Asumisen tutkimuksessa puhutaan vetävistä ja työntävistä tekijöistä. Ensimmäiset suosivat muuttoa pois esimerkiksi tietystä kodista tai tietyltä alueelta, jälkimmäiset puhuvat jäämisen puolesta.

Kreetan ja Jessen vaakakupissa painaa lukuisia vetäviä tekijöitä. Vain kodin koko ja huoneluku viittaavat siihen, että jossain vaiheessa voi olla syytä etsiä perheelle isompi asunto.

– Pari kilometriä kartalla on arjessa tosi pitkä matka. Olen maalta kotoisin, enkä olisi ennen Helsinkiin muuttoa varmasti ajatellut näin. Nyt olen se, joka ei missään nimessä halua muuttaa yhtään minnekään omilta tutuilta nurkilta, Kreetta sanoo ja nauraa.