Mäenrinteessä seisovaa taloa on vähän vaikea erottaa sen takana nousevasta metsästä. Seinät ovat harmaantunutta lautaa. Viherkatolla törröttää kuihtuneita kukkia ja sammalta. Talon edessä aukeaa parinsadan neliön kokoinen kasvimaa, jota reunustavat mustikkamättäät ja maakellari. Nurmikkoa on pihalla vain pieni läntti.

Sannaliina ja Mikko Monosen kodissa luonto on lähellä. Se tuntuu hyvältä, vaikka alun perin ex-helsinkiläinen pari ei edes tiennyt haluavansa omakotitaloon maalle.

– Olin aina asunut Helsingissä ja koin itseni kaupunkilaiseksi. Omakotitalo tuntui kaukaiselta ajatukselta, Sannaliina sanoo.

Entinen koti oli aivan Helsingin keskustan tuntumassa. Silti ruokakauppa oli ainoa palvelu, jota pariskunta käytti aktiivisesti.

– Olemme koti-ihmisiä. Kun halusimme lähteä luontoon kävelylle, se oli aina hirveä operaatio, Mikko muistelee.

Hän oli alkanut kaivata nikkarointitilaa, Sannaliina kasvimaata. Vuonna 2011 he alkoivat suunnitella kesämökin hankkimista. Kun kustannukset ja ylläpidon vaatima vaiva valkenivat, omakotitalo alkoi tuntua järkevämmältä ratkaisulta.

Pariskunta päätti kokeilla omakotitaloasumista maalla. He vuokrasivat vuodeksi modernisti varustellun paritalon puolikkaan Siuntiosta, vajaan tunnin ajomatkan päästä Helsingistä.

– Halusimme, että asumisen taso olisi sama kuin jos rakentaisimme talon. Olisi ollut aika erilainen kokemus, jos olisimme menneet johonkin mummonmökkiin. Olisimme voineet tulla aika äkkiä takaisin Helsinkiin, Sannaliina sanoo.

Sen verran tosissaan pariskunta kuitenkin oli, että he myivät pois Helsingin asuntonsa.

Ensimmäinen vuosi maalla oli opettavainen: Jos oven takana on lunta, on tartuttava itse lapioon, koska ei ole huoltomiestä, jolle soittaa. Teitä ei aurata joka aamu kello kuusi. Kamiinan lämmittämisestä tulee yllättävän paljon puuroskaa.

– Siinä sai esimakua siitä, mihin kaikkeen arjessa kuluu aikaa, Mikko sanoo.

Toisaalta maalla asumisesta löytyi hyötyjä, joita ei etukäteen osannut edes odottaa.

– Minulla oli stressaava työ. Saatoin poiketa kotimatkalla metsään keräämään vähäksi aikaa sieniä ja purin sillä tavoin päätäni, Mikko kertoo.

Kokeiluvuodesta jäi molemmille hyvä fiilis, mutta sitten Mikon työ vei heidät vuodeksi San Franciscoon. Sieltä he palasivat Helsinkiin.

– Helsingissä tuli juureton olo. Ajattelimme, että emme halua olla täällä. Kaupungissa ei ollut mitään niin tärkeää, etteikö siitä olisi voinut luopua, Sannaliina sanoo.

Vuonna 2014 Monoset muuttivat takaisin Siuntioon, ostivat tontin ja alkoivat suunnitella omaa kotia. Se valmistui vuonna 2016.

Kesällä talon katto on kuin niitty. Siellä kukkii siankärsämöä, ahomansikkaa, ketoneilikkaa ja erilaisia maksaruohoja.

Viherkatto ja harmaantuneet seinät olivat ensimmäisiä visuaalisia elementtejä, jotka Sannaliina ja Mikko valitsivat kotiinsa.

– Niissä oli ekologista ajatusta, sillä molemmat ovat pitkäikäisiä, eikä harmaantunutta lautaa tarvitse käsitellä teollisilla maaleilla välttämättä ikinä. Mutta kai ne olivat myös erikoisuuden havittelua, vaikka en halua myöntää sitä, Sannaliina nauraa.

Selvää oli myös, että kodista tulee puutalo.

– Ajattelimme, että puutalo kestää pitkään ja on korjattavissa, Mikko perustelee.

Talon suunnitelleelle arkkitehdille pariskunta listasi arvoja, joita toivoivat kotinsa ilmentävän. Yksi niistä oli omavaraisuus.

Se näkyy muun muassa kodin lämmitysvalinnassa. Aurinkokeräimet tuottavat lämpöä vesikiertoiseen lämmitykseen. Kotia ja käyttövettä lämmittää myös vesikiertoinen takka ja tarvittaessa sähkövastus.

Ajatus puulämmitteisestä kodista oli aluksi romanttinen.

– Ajattelimme kai, että voisimme istua takkatulen loisteessa. Sitten iski todellisuus: tässähän on ihan hirveä duuni, Sannaliina sanoo.

Talvisin takka pitää lämmittää aamuin illoin, syksyllä ja keväällä riittää iltalämmitys.

Sopivien käytäntöjen ja välineiden etsiminen on vaatinut opettelua, mutta kun ne ovat löytyneet, lämmittäminen sujuu nyt jouhevasti. Monoset hakevat ulkoa muuttolaatikollisen puita kerrallaan.

Sähkövastus avustaa lämmityksessä kylmimpinä talvipäivinä.

– Ja silloin, jos ei jaksa lähteä hakemaan puita, Sannaliina sanoo.

Projektin edetessä Sannaliina ja Mikko paneutuivat luonnonmukaiseen rakentamiseen ja hyödynsivät oppimaansa.

Sisäseinissä he halusivat käyttää ekologista kuitukipsilevyä, talon eristeenä on hengittävää selluvillaa ja ilmansulkuun he valitsivat muovin sijaan paperia.

Sisäseinät on rapattu savella ja sisäkatto maalattu savimaalilla, joka ei sisällä lainkaan liuottimia tai muita vaarallisia aineita.

Oma lukunsa on viherkatto, jonka Mikko ja Sannaliina rakensivat itse. Salaojakerrokseen tarvittavan järviruo’on he niittivät tonttiinsa kuuluvasta rannasta. Pintakasvillisuus on osittain omalta pihalta.

– Oli hauska ajatus, että taloa varten kaivetusta kuopasta nostettiin kasvillisuus katolle, Mikko sanoo.

Viherkatto on pitkäikäinen, hiljainen ja loppujen lopuksi melko vaivaton. Kesäisin Mikko käy mielellään kävelemässä katolla ja katsomassa, mitä siellä kasvaa. Kaljuihin kohtiin kylvetään uusia kasveja.

Talvella katolta on tiputettava lumet, koska ne eivät tule itsekseen alas.

– Sekin on tosin lähinnä oman mielenrauhan vuoksi. Katon on laskettu kestävän lumikuormaakin, Mikko sanoo.

Tomaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, talvikurpitsaa, papuja, perunaa, porkkanaa, sipulia, leikkokukkia. Kesäisin Sannaliinan kasvimaalla kasvaa monenlaista.

Talon valmistumisen jälkeen perheeseen on syntynyt kaksi lasta, Taito, 3, ja Siiri, 1. Lapset ovat innokkaita napsimaan kasvimaalta herneitä ja mansikoita. Sannaliinasta on ihanaa, että lapset oppivat näkemään, mistä ruoka tulee.

– Taiton yksi ensimmäisiä sanoja oli ’kraaka’. Olimme opetelleet, milloin mansikan voi syödä ja milloin se on vielä raaka, Sannaliina kertoo.

Perhe syö kasvisruokaa ja pyrkii kesäisin elämään mahdollisimman omavaraisesti. Satokaudella he ostavat kaupasta lähinnä proteiininlähteet.

– Itse kasvattaen saa sellaista, mitä kaupasta ei saa. Esimerkiksi kaupan pavut ovat usein jo valmiiksi nahistuneita.

Viljely säästää kauppaostoksissa tuhat euroa kesässä. Suurimmaksi osaksi viljely on silti harrastus.

– Rahan takia on typerää kasvattaa perunoita tai porkkanoita. Järkevämpää olisi ostaa ne isoissa erissä lähituottajalta.

Ympärivuotiseen omavaraisuuteen perhe ei pyri. Lasten kanssa aika ei riitä säilykkeiden valmistamiseen, eikä ”kaikki mahdollinen pikkelöitynä” edes maistu lapsille.

– Ei ole järkeä nähdä vaivaa ja valmistaa sellaista, mikä ei tee kauppansa.

Pitäisikö asua tiukemmin ja kaupungissa lähempänä palveluita? Tai olisiko pitänyt rakentaa minitalo? Pienemmälläkin olisi pärjännyt.

Katso! Tuo on se ekotalo!

Sannaliina on kasvimaalla puuhatessaan kuullut monien ohikulkijoiden hämmästelevän taloa.

– Kai se on tämä ulkonäkö, mikä tekee ajatuksen ekotalosta, hän arvelee.

Sannaliina ja Mikko pitävät kotiaan aika normaalina talona. Luonnonmukaiseen ja kestävään rakentamiseen perehtyessään he ovat nähneet, että on täysin mahdollista rakentaa talo vaikka luomuoljista ja savesta.

– Siihen nähden tämä meidän talo on tällainen lakto-ovovegeversio, vaikka onhan tämä varmasti ekologisempi kuin moni muu, Sannaliina sanoo.

Mikko pohtii, onko omakotitalon rakentaminen ylipäänsä ekologista.

– Pitäisikö asua tiukemmin ja kaupungissa lähempänä palveluita? Tai olisiko pitänyt rakentaa minitalo? Pienemmälläkin olisi pärjännyt.

– Ehkä joskus voisi vielä rakentaa olkipaalitalon, todellisen luomukodin, hän miettii.