Vihreän talon edessä on jo pitkä rivi polkupyöriä. Anna-Kaisa Siltasta odottaa sisällä mukava näky.

Sauli, 12, laittaa likaisia astioita tiskikoneeseen. Selma, 9, etsii maljakkoa tuoreelle tulppaanikimpulle. Salli, 7, ja Sulo, 6, ovat rynnänneet yhteiseen huoneeseensa keräämään lattioilta karkkipapereita.

Kuusitoistavuotias Siiri on linnoittautunut keittiön nojatuoliin kuulokkeet korvillaan. Vuotta nuorempi Saara on hetki sitten kurvannut pihaan moottoripyörän kyydissä. Poikaystävä Robin auttaa tottuneesti keittiössä.

Senni, 11, tulee juuri reppu selässä koulusta, ja isä Jari kotiutuu Salosta työstään aineenopettajana. Esikoinen Simo, 17, on lähtenyt tyttöystävänsä luo.

On tiistai-iltapäivä, ja Siltasten perheessä Perniössä ruoka-aika lähestyy. Anna-Kaisaa naurattaa. Eihän koko lapsikatras aina ole näin avulias, saati samaan aikaan kotona. Mutta kyllä reippautta tästä suurperheestä löytyy väkisinkin.

– Omatoimisuus lisääntyy tällaisessa jengissä. Ei täällä kukaan ehdi palvella ketään.

Kymmenhenkisessä perheessä ruoka syntyy parhaimmillaan juuri näin, isolla porukalla, mutta systeemi vaatii Anna-Kaisan mielestä kehittämistä. Liian usein ruoanlaitto ja tiskit jäävät äidin harteille.

– Meidän täytyy ottaa tämä esille sunnuntain perhekokouksessa. Pienet ovat kotona iltaisin ja auttavat siksi eniten.

– Mutta musta on epäreilua joutua siivoamaan keittiötä illalla, vaikken olisi ollut kotona syömässä, Siiri sanoo äidilleen.

Eli selvä perhekokouksen aihe.

Siltasten perhe muutti Perniöön kaksi vuotta sitten. 70-luvun taitteessa rakennettu omakotitalo seisoo komealla paikalla mäellä, josta avautuu näkymä alas keskustaan. Alakoululaisten matka alas opinahjoon luikertelee pitkin sympaattista hiekkapolkua. Ei autoja, ilmoittaa kieltomerkki, jonka pyöreät kasvot ovat saaneet tarroista silmät ja suun.

Muutto Särkisalosta vanhasta 1800-luvun talosta oli haikea, mutta syy selkeä. Kaikilla lapsilla on harrastuksia, joten vanhempien illat kuluivat autokuskeina. Yhtälö ei enää toiminut, kun Anna-Kaisa palasi työhönsä luokanopettajaksi 12 kotivuoden jälkeen. Arkeen piti saada lyhyemmät välimatkat.

Jotta suurperheen paletti toimisi menoineen, vanhemmat ovat käyttäneet pitkän tovin kotitöiden jakamiseen.

– Olimme asuneet tässä noin vuoden, kun Siiri kysyi, missä meidän komposti on. Silloin päätin, että teemme pyykkipoikataulun, Anna-Kaisa sanoo.

Idea on tämä: Siltasilla jokaista lasta kohden on yksi kotityö. Askareista on tehty pahvitaulu, jossa pyykkipojat liikkuvat tekijän mukaan.

– Vessan siivoaminen on kivointa, koska se on pienin huone. Vedellä lutraaminen on kivaa, Salli sanoo.

Saulistakin peseminen on hauskaa, oman huoneen järjestely ei niinkään.

– Siivouksesta voi aina neuvotella. Jos juuri sinä päivänä ei ehdi siivota omaa huonetta, sen voi tehdä seuraavanakin päivänä, Sauli sanoo.

Anna-Kaisasta systeemi toimii muuten, mutta keittiötyöt kaipaavat vielä miettimistä. Kotiäidille oli luontevaa käydä kaupassa ja laittaa perheen ruoat, mutta yhtälö ei toimi vaativan työn kanssa.

– Kokeilimme vaihtuvia keittiövuoroja, mutta se ei toiminut iltamenojen takia. Nyt taidamme palata vanhaan käytäntöön. Listaamme työt, kuten pöydän kattaus, ruoanlaitossa avustaminen, pyykkien ripustus. Kun työ on tehty, saa rastin. Näemme, kuka tekee mitäkin, ja voimme sen mukaan käskyttää loppuja, Anna-Kaisa sanoo.

Varsinainen viikkosiivous on yleensä perjantaina. Urakkaa jatketaan niin kauan, kunnes kaikki vanhempien mielestä tarpeellinen on tehty.

Huushollissa riittääkin siivottavaa. Talossa on ikään kuin kolme kerrosta. Pääovesta mennään keittiöön ja ruokailutilaan, ja samassa tasossa ovat vanhempien, Sulon ja Sallin sekä Selman huoneet. Pihan poikki pääsee tyttöjen valtakuntaan, Saaran ja Siirin huoneisiin. Entiseen hammaslääkärin vastaanottoon pihan perälle on remontoitu huoneet Simolle, Sennille ja Saulille, sekä koko perheen tv-huone.

Viikkosiivouksessa mennään Saulin sanoin nopeat syövät hitaat -periaatteella. Ensimmäiset paikalle ehtineet saavat kivoimmat hommat päältä. Pyykkikone pyörii viikonloppuna viisi–kuusi kertaa.

Ja kun siivous on sujunut ilman nahinoita, lauantaisin pidetään karkki- ja elokuvapäivä.

– Aika vähän joudumme kotitöistä kinaamaan, lähinnä muistuttelemaan. Muuten täytyisikin muuttaa systeemiä. Ei meillä ole aikaa alkaa vääntämään, Anna-Kaisa sanoo.

Siltasilla kotitöistä ei makseta. Viikkorahan sijaan jokaiselle ostetaan asioita tarpeen mukaan. Anna-Kaisa ja Jari ajattelevat, että kotitöiden vastineeksi riittää, että lapset saavat asua ihanassa kodissa, heidän puhelinlaskunsa maksetaan ja heidän harrastuksiaan tuetaan ja niihin kuljetetaan.

Vanhemmat kuitenkin antavat rahaa ekstrahommista, kuten lumitöistä, pienempien sisarusten vahtimisesta ja marjojen poimimisesta.

– Siiri siitä joskus huomautti, että miten ihmeessä hän voi säästää itselleen rahaa, jos sitä ei koskaan anneta, Anna-Kaisa sanoo.

On tärkeää, että kaikki osallistuvat yhteisiin askareisiin. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän tehdään yhdessä. Anna-Kaisa muistelee aikaa, kun esikoinen Simo oli pieni ja perhe asui Sodankylässä. Anna-Kaisalla oli vapaapäivä opiskeluista, mutta muut äidit kehottivat häntä viemään silti poikansa hoitoon. Siivoat vaikka rauhassa, he sanoivat.

– Taisin viedäkin, mutta sitten hätkähdin. Jos minä olen kotona, niin on lapsenikin. Lapsi oppii kotitöitä vain niin, että saa olla mukana.

Yhdessä tekeminen näkyy tänäkin arki-iltana. Selma auttaa äitiään salaatinteossa ja pilkkoo huolellisesti kurkkua paloiksi. Saara paistaa lihoja, äiti jatkaa niistä kastikkeen.

– Mukaan ottaminen vaatii hirveästi vanhemmilta. Mutta jos sorrun aina nostamaan jonkun takin paikalleen, mikä tarve muilla olisi siivota? Sitten vain itse väsähtäisin jatkuvaan yksin puunaamiseen ja hermostuisin.

Lukuisat pinkit puserot ja sukat. Niiden selvittely pyykkinarulta kaappeihin on Anna-Kaisan heiniä. Muuten parilla ei ole varsinaista jakoa naisten ja miesten töihin. Yhteiset vuodet ovat auttaneet työnjaossa.

– Kun meillä oli vasta yksi lapsi, rooleja muodostui huomaamatta, kun emme nuorena parina suunnitelleet työnjakoa. Sitten Anna-Kaisa väsähti, että miksi sinä et koskaan hoida tätä ja tätä. Helposti toinen joutuu tekemään asioita, kun on aina ennenkin tehnyt, Jari sanoo.

Samanlainen rentous yhdistää Anna-Kaisaa ja Jaria. He hölläävät kaikesta, mistä voivat.

– Kun katselee ympärilleen, huomaa, että olemme molemmat huithapeleita, Jari sanoo.

– Jos pingottaisimme, meillä ei olisi kahdeksaa lasta, Anna-Kaisa jatkaa.

Kotia ei silti ajeta sekasortoon. Anna-Kaisasta on tärkeää, että pipot ja lapaset löytyvät aamuisin, eikä kouluihin tarvitse lähteä itkun kanssa. Hän on oppinut äidiltään, että vessan, eteisen ja keittiön pitää olla viimeisen päälle siistejä, ja siitä hän pitää itsekin kiinni. Jari taas haluaa kierrättää perheen jätteet tarkkaan.

Nyt 12 hengen ruokapöytä alkaa täyttyä. Jari kantaa pöytään kukkavadin, jossa on parikymmentä puikulaperunaa. Siiri nostaa pöytään kasarillisen lihakastiketta. Anna-Kaisalle ei ole ongelma tehdä isoja ruokamääriä. Hänestä on sama, tekeekö hän kotiruokaa viidelle vai kymmenelle hengelle.

– Minulle on helpottavaa, että on pakko pitää kotona järjestystä yllä. Jos meitä olisi neljä, täällä olisi kaaos, sanoo Anna-Kaisa.

– Joskus juttelimme lasten määrästä, että kolmannen jälkeen on ollut ihan sama, kuinka monta niitä on, Jari naurahtaa.

Kun ruoka on syöty, lapset livahtavat omiin menoihinsa. Tiskipöydällä on kymmenen lautasen huojuva pino. Anna-Kaisa vetää takkia päälleen ja valmistautuu lähtemään jumpalle. Hän miettii, että vaikka kotitöiden opettaminen lapsille on tärkeää, hän huomaa kaipaavansa yksin-oloa.

Joskus sitä voisi vaikka siivota koko talon ihan yksin.