Kotivinkki

Lapsen herkuttelu kuriin

Lapsen herkuttelu kuriin

Sokeri lohduttaa ja juhlistaa hyviä hetkiä. Aina voi olla herkkupäivä. Vai voiko? Miten saada lapsen herkuttelu kuriin?
Teksti Elisa Helavuori
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto
Mainos

Äiti, sä tuoksut jollekin hyvälle, sanoo lapsi. Luulin hänen jo nukahtaneen, mutta vielä pitää peitellä.

Aivan varmasti tuoksun: suklaalle, lakritsille, jäätelölle, sipseille, jos ei muuta löydy, popcornille. Jokailtaiset bileet alkavat yhdeksän aikaan, kun lapseton elämä taas alkaa. Hyvänä päivänä herkut lisäävät kepeyttä. Tavallisen illan tekee erityiseksi kaksi viimeistä tuntia, kun maailma saa karkkivärit. Kun harmittaa, ruoka lohduttaa.

En ole herkkujeni kanssa yksin. Makeanhimo on vahvasti geeneissämme. Niinpä sokeri maistuu maitohuuruun nukahtavalle vauvalle ja pitkoa kahviin kastavalle vaarille. Se yhdistää ruokatunnilla lähikauppaan vaeltavat teinit ja hybridileivonnaisia askartelevat ruokaintoilijat. Paradoksaalista on, että aikojen alussa sokeri on ollut turvallista syötävää ja nyt se on yksi ruokavaliomme pahiksista.

Miksei aina voi olla perjantai

Ruoka on nykyään kaikkialla. Siltä odotetaan terveellisyyttä, mutta samalla siitä on tullut elämys. Herkuttelu on 2000-luvun ilmiö, sanoo ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä Helsingin yliopistosta.

– Ihmiset tunnistavat, että herkuttelu on poikkeuksellista mutta silti ok. Siihen liittyy palkitsemisen ajatus, mutta syyksi voi riittää kaunis tai ruma päivä.

Mäkelä näkee, että herkutteluun liittyy myönteinen vire: viikonlopun aloitus, sallittu repsahdus. Homma menee jopa vähän pipariksi, jos se lähtee lapasesta. Minikokoinen karkkipussikin herättää kysymyksen, säilyykö kontrolli.

– Kaikesta ihanasta ja innostavasta huolimatta suhde syömiseen on aina vähän ristiriitainen. Ruoka on monimutkainen asia, Mäkelä sanoo.

Epäonnistunut herkuttelu

Kun muotia on korvata namit parilla palalla tummaa suklaata, ei tee mieli esitellä omia sokerintäyteisiä kaappeja. Melkein huvittaa, että rakkaus sokeriin kuulostaa tässä ajassa siltä kuin ei rakastaisi ja arvostaisi itseään.

Terveysintoilevan aikamme yksi hurjimmista tabuista on lihavuus. Hannele Harjunen Jyväskylän yliopistosta on tutkinut suhtautumista lihavuuteen. Ylensyönti on jo Danten Jumalaisessa näytelmässä nimetty yhdeksi seitsemästä kuolemansynnistä. Siihen on yhdistetty kimppu muitakin paheita: ahneus, laiskuus ja itsekontrollin puute. Niistä on melkein varkain tehty lihavien ihmisten ominaisuuksia.

– Lihavuuden katsotaan olevan merkki kontrolloinnin epäonnistumisesta, vaikka tiedetään hyvin, että ylipainon syyt eivät ole yksinkertaisia, Harjunen sanoo.

Ruokaa tulee nykypäivänä joka tuutista. Ruoanlaitto on trendikästä ja syöminen seurustelun muoto.

– Pohjimmiltaan kyse on ristiriidasta: pitäisi kuluttaa herkkuja, mutta samalla kontrolloida vartaloaan.

Herkuttelevat taaperot

Kun kyseessä ovat lapset, syömisestä tulee entistä herkempää. Vanhemmat päättävät lapsen ruokailuista ja näyttävät esimerkkiä. Jos oma suhde ruokaan on ongelmallinen, malli siirtyy herkästi jälkikasvulle.

Lastenendokrinologian erikoislääkäri Nina Vuorela väitteli vuonna 2011 lasten lihavuudesta. Tutkimuksessa selvisi, että 12-vuotiaiden ylipaino on kaksinkertaistunut 20 vuodessa.

Vuorelan tutkimusryhmä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa jatkoi työtä kasvutilastojen parissa. Kävi ilmi, että 21 prosenttia lapsista oli jo alle 1-vuotiaina isompikokoisia ja pysyivät myöhemminkin isompina. Lisäksi havaittiin pienikokoisena syntyneiden lasten ryhmä (7 prosenttia). Nämä lapset kirivät kasvussa muut nopeasti kiinni, ja heidän painonnousunsa jatkui leikki-iästä murrosikään. Tämä kasvutapa on yhdistetty aikuisiän sydän- ja verisuonisairauksiin.

Jo Vuorelan väitöstutkimuksessa oli selvinnyt, että vanhempien oli vaikea arvioida lapsensa painoa. Lihavaa lasta pidettiin herkästi normaalipainoisena. On ehkä vaikea nähdä ongelmia, jos lapsi on aktiivinen, syö terveellisesti ja hänellä on hyvät kaverisuhteet.

Vanhemman ei ole helppo ottaa vastaan oman lapsen painoon puuttumista edes neuvolassa. Nopea painonnousu on kuitenkin tärkeä huomata, ennen kuin lapsi lihoo, sillä liikapaino useimmiten pysyy. Aikuisuuteen jatkuva lihavuus altistaa kakkostyypin diabetekselle, sepelvaltimotaudille ja rasvamaksalle. Lapsi voi altistua kiusaamiselle.

– Vanhempien olisi ensiarvoisen tärkeä ymmärtää, miten suuri vaikutus perheen elämäntavoilla on. Nämä valinnat ovat usein pysyviä ja muodostuvat jo lapsen ensimmäisinä vuosina, jo ennen kouluikää. Sen jälkeen on suuremmat haasteet muuttaa niitä, Nina Vuorela sanoo.

Tutkimusten mukaan suomalaislapset saavat liikaa sokeria jo kaksivuotiaasta eteenpäin. Siihen vaikuttavat pienet valinnat, eikä herkuttelu ole aina tietoista. Moni saattaa elää makeasti puolivahingossa, sillä sokeria ja rasvaa sisältävät välipalat ovat käteviä. Herkkujen raja on usein myös häilyvä. Onko makeutettu jogurtti jo paheellinen? Siinä voi olla enemmän sokeria kuin jäätelötuutissa. Herkkuja saisi olla korkeintaan kerran päivässä, oman kourallisen kokoinen annos.

Lihavuuteen liittyy geneettistä alttiutta, mutta harvoin syynä on sairaus. Arjen valinnat ratkaisevat. Lapselle kannattaa antaa janojuomaksi vettä ja mehua korkeintaan pari desiä päivässä. Murojen sijaan keitetään mieluummin puuroa, ranskalaisten sijaan perunat muussataan, kasviksia tarjotaan joka aterialla. Ja muut elämäntavat: laitetaanko televisio päälle vai lähdetäänkö ulos?

– Liikkuminen voi jäädä harrastuksista huolimatta vähäiseksi, jos matkat kuljetaan autolla. Riittävä yöuni on myös tärkeää. Vähän nukkuvilla paino nousee herkemmin, Vuorela sanoo.

Kun pituuskasvu hiipuu murrosiän yhteydessä, elämäntavat korostuvat. Silloin vaikuttaa vanhempien malli. Syödäänkö yksinäisyyteen tai kun ei ole tekemistä?

Vapaaksi sokerihulluudesta

Tamperelainen Hanna Koljonen oli jo pienestä sokerin perään enemmän kuin sisaruksensa. Herkut liittyivät kaikkeen kivaan: kylässä käymiseen, mummolaan, hyvään todistukseen. Karkkipäivän peruminen oli pahin uhkaus, ja letut lohduttivat suruun. Kun rahat eivät riittäneet karkkiin, makeaa oli saatava vaikka varastamalla.

Koljonen teki omaelämänkerrallisen sarjakuvakirjan Sokerihullu (Asema 2012). Kirja syntyi, kun hän yllättyi saadessaan palautevyöryn sarjakuvablogiinsa, johon hän oli kirjoittanut sokeririippuvuudestaan.

– Se on alkoholismiin verrattava addiktio. Kuin jatkuva kutina, jota tekee mieli raapia. Herkuttelu ei lopulta tuota edes nautintoa, kun haluaa vain vierotusoireet pois.

Ratkaiseva kohta oli, kun hän 16-vuotiaana muutti omaan kotiin. Oli omaa rahaa, muttei taitoa tehdä ruokaa. Ruoaksi tulivat donitsit ja suklaa. Seurauksena olivat terveysvaivat: väsymys, invalidisoiva selkäkipu ja pahanhajuinen hengitys. Mielialat vaihtelivat taivaasta helvettiin.

– Sokerista luopuminen oli kauhistus, kuin joutuisi luopumaan tunnollisimmasta kumppanista. Pitkään ajattelin, että huomenna tai ensi maanantaina lopetan.

Kun sokeri jäi, ikävät terveysoireet loppuivat. Kun Koljonen repsahti, oireet palasivat. Kohtuukäyttö eli karkkipäivä viikossa ei sopinut. Mieli uskotteli, että kyllä tämän hallitsee. Letut muuttuivat tiivistetymmäksi sokeriksi, irtokarkiksi. Kavereita nähdessään hän kävi vessassa syömässä karkkeja, että ne riittäisivät estämään sokerivajeesta tulevan laskuhumalan.

– Hindujen pyhässä kirjassa sanotaan, että mieli on ovela kauppamies. Se osaa kaupitella asian niin, että odotatinnolla matkaa helvettiin. Syömisjuttu on ollut niin, että kun lähtee lipsumaan, tulee tunne, että nyt biletetään, mennään taas! Ei se ole oikeasti kivaa.

Taisteluiden ja repsahdusten jälkeen sokeri jäi. Nyt elämään on tullut syvempi ilo, ja tunteet ovat aidompia. Elämä ja ihmiset tuntuvat kirkkaammilta.

– Herkuttelu oli tapa reagoida syyllisyyteen, ahdistukseen ja iloon. Loppuvaiheessa juhlan tuntu lähti pois. Ihan kuin olisin halunnut voida huonosti. Odotin sitä hyvää oloa, mikä siitä tuli lapsena. Vaikka silloinkin kivaa oli kaikki muu, pienet hupsut jutut, Hanna miettii.

Täyttymätön nälkä

Ruuhkavuosia elävä ihminen, joka uuvahtaa sohvalle karkkipussin ääreen, voi olla stressaantunut – tai vain nälkäinen, sanoo psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti, syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja Pia Charpentier.

– En vähentäisi herkuttelua, vaan lisäisin hyviä ravintoaineita. Suklaalevyä ennen voisi vetää alle kunnon salaatin, Pia Charpentier kehottaa.

Jos elämäntilanne on stressaava ja kortisolitasot ovat pilvissä, keho on sekaisin ja pyytää makeaa. Silloin ratkaisu ei ole karkkitutti vaan stressinhallintatavat, kuten jooga tai mindfulness.

– On tärkeää miettiä, mitä on herkuttelun takana. Jos oma lempeä, ihana hetki rentouttaa, tarvitseeko siitä päästä eroon? Pitäisikö karistaa syyllisyys vai herkku? Karkkipussin rapistelu voi olla tapa, jonka tilalle voi opetella uuden tavan. Jos syömisen takana ovat vaikeat tunteet, on hyvä miettiä, mihin tunteeseen syö. Onko yksinäinen tai tyhjä olo? Jos on, niin mistä saa samanhenkistä seuraa? Jos tyhjyyttä, mistä saisi sisältöä elämään? On aina haitaksi, jos ei osaa olla tunteidensa kanssa.

– Syyllistäminen ja huonon omantunnon kokeminen lisää herkuttelua. Siksi armollisuus on hyvä lähtökohta. Keho tasapainoon, ja hyväksyvä, lämmin asenne itseä kohtaan, Charpentier kannustaa.

Näin pidät lasten herkuttelun aisoissa

✔ Yritä suhtautua ruokaan mahdollisimman neutraalisti. Parasta on, että se on arkinen polttoaine ja muu elämä on varsinainen mielenkiinnon kohde. Toki nautiskellaan ja juhlitaan myös ruoan kanssa.

✔ Pidä kiinni säännöllisestä ateriavälistä. Älä korvaa aterioita herkuilla. Anna kasvikset, kun lapsella on nälkä. Älä lataa asenteita. Jos sokerista tehdään paha ja kielletty, se saattaa aiheuttaa himon.

✔ Rakasta kauniilla katseella, hellillä sanoilla. Älä palkitse tai lohduta herkuilla. Lapsi oppii nopeasti, että pahaan oloon auttaa, kun laittaa jotain hyvää suuhun. Siitä tulee herkästi elinikäinen tapa reagoida.

✔ Herkuttele silloin tällöin, vaikka leipomalla jotain hyvää yhdessä. Yritä ujuttaa herkkuihin ravinteita. Huolehdi, että rakkautta osoitetaan myös muilla tavoilla kuin ruoalla.

✔ Selvitä oma suhteesi ruokaan, jos siinä on ongelmia, ettet siirrä mallia lapselle.

✔ Välttäkää sokeria. Jos makeaa syö usein, sitä alkaa kaivata.

✔ Opetelkaa syömään hitaasti, sillä kylläisyys tulee vasta vartissa. Nopeat syövät enemmän.

Julkaistu: 20.7.2016
Katso myös nämä