Vanhoista puurakennuksista löytyy joskus pientä korjattavaa, mutta sitä ei tarvitse säikähtää. Isot lahovauriot ja kantavien rakenteiden muodonmuutokset ovat kiireellisiä, muuta voi tutkia rauhassa. Jos vanha hirsitalo näyttää kohtuullisen hyväkuntoiselta ja siitä on pidetty huolta, harvemmin siinä on mitään kovin vakavaa, ellei sitä ole remontoitu virheellisesti. Modernilla aikakaudella on saatettu hyvää tarkoittaen käyttää korjaukseen sopimattomia materiaaleja. Nyt ollaan tulossa taas siihen, että tunnistetaan perinteisten materiaalinen hyvyys.

Alimmista ja ylimmistä hirsistä, nurkka- ja väliseinäsalvoksista sekä ikkunoiden ja ovien alaosista. Tarkista myös väli- ja yläpohjan liittymäkohdat ulkoseiniin, alapohja ja savuhormien ympärykset. Selvitä aina vaurion syy, sillä pistemäinen korjaus ei auta, jos ongelma on muualla. Esimerkiksi seinähirren lahoaminen voi aiheutua vesikaton vuodosta.

Talossa kannattaa asua esimerkiksi vuosi ja tutustua siihen kaikkina vuodenaikoina. Käytä kaikkia aisteja ja kirjaa ylös, mitä löytyy. Huono sisäilma saattaa viitata puutteelliseen ilmanvaihtoon, ja yli 85 prosentin ilmankosteus pitkäaikaisesti on materiaaleille haitallinen. Pistele alimpia hirsiä terävällä työkalulla, kiipeä ullakolle ja ryömi rossipohjan alle. Seinän laudoitusta voi tarvittaessa avata rikkomatta.

Suuret tummat laikut sisällä katossa tai seinän tapeteissa voivat kieliä kosteudesta. Hirsirungon vakavista vaurioista seuraa muodonmuutoksia: esimerkiksi välipohjan kantavien ja sitovien rakenteiden irtoaminen saa seinät pullistumaan. Puutuhohyönteisistä saattaa kertoa purukasa, joka tulee siivouksen jälkeen uudelleen.

Tutustu rakennuksen historiaan ja korjaushistoriaan ja tee huolellinen vauriokartoitus. Jos tehtäväksi tulee isoja töitä, ota yhteyttä alueen rakennusvalvontaan ja selvitä, tarvitaanko niihin erityinen lupa. Ennen työn aloittamista on tehtävä haitta-ainetutkimus, jotta ei vaaranneta omaa ja työntekijöiden terveyttä. Vaarallisia, tutkittavia aineita ovat esimerkiksi asbesti ja kyllästetyssä puussa olevat raskasmetallit ja pah-yhdisteet eli polyaromaattiset hiilivedyt.

Jos omistajalla ei ole osaamista, ainakin isommissa korjauksissa kannattaa kysyä neuvoja vanhojen rakennusten korjaukseen erikoistuneilta restaurointi- tai konservointialan ammattilaisilta. On myös osattava ottaa huomioon aikataulut, materiaalimenekki ja kustannukset. Ota korjaustyön tekijät suunnitteluun mukaan, heillä on kokemusta käytännön ongelmien ratkaisusta.

Vanhojen hirsirakennusten rungon korjaamiseen sopii laadukas mäntypuu, joka on vähintään 3 vuotta varastossa kuivunutta. Puun eläminen ei ole enää tällöin kovin suurta. Puun tulee olla talvikaatoista, tiuhasyistä sekä riittävän vanhaa, että se on ehtinyt tuottaa hartsipitoista sydänpuuta, jota alkaa tulla noin 40 vuoden jälkeen.

Kysy piensahayrittäjiltä jo vuotta tai kahta aiemmin ja varaudu varastoimaan puu itse ilmavasti suojaiseen taapeliin. Harvaseinäinen, sadetta pitävä, tuulettuva varasto on hyvä.

Vanhat hyväkuntoiset, tiheäsyiset mäntyhirret ovat yleensä edelleen hyödynnettävissä, eivätkä ne enää kutistu. Ota mukaan hirsiä katsomaan joku, joka osaa arvioida niiden laadun.

Jos vanhoja eristeitä on säilynyt, niitä ei tarvitse välttämättä vaihtaa. Turve, sammal, sahanpuru ja piipun juuren hiekka ovat edelleen hyviä eristemateriaaleja. Jos käytät teollista eristettä, valitse tuote, joka on ollut riittävän kauan markkinoilla ja havaittu hyväksi.

Käsistään kätevä voi tehdä monenlaista, ja aina voi tarkkailla ja oppia. Hirsiin voi tehdä pieniä pintapaikkauksia, joissa puuta poistetaan ja lisätään. Julkisivulaudoitustakin voi korjata osina, ja esimerkiksi ikkunoita ja ovia pystyy korjaamaan itse. Jos haluat opetella hirsien vaihtoa, ensimmäiseksi työksi sopii pienen rakennuksen kuten aitan tai saunan alin hirsi.

Perinteisillä työkaluilla, kuten kirveellä, käsisahalla ja puukolla pääsee edelleen pitkälle. Jos puumateriaalia haluaa jatkojalostaa sopivamman kokoisiksi aihioiksi, moderneja työkalujakin voi käyttää, kunhan muistaa, että niistä jää puuhun koneen jälki.

Korjaus rajataan vain lahoon, eikä enempää puuta tarvitse poistaa, paitsi jos löytyy esimerkiksi lattiasientä. Paras tapa on edetä vähitellen hirsiä paikaten ja täysin lahot osat vaihtaen. Paikkaaminen kannattaa, jos hirrestä on hyvää jäljellä puolet sen vahvuudesta. Alkuperäisen ja uuden hirren välille tehdään liitokset perinteisillä tekniikoilla.

Rajataan suoraviivainen kolo, josta puuta poistetaan kirveen, puukon tai taltan avulla. Koloon tehdään oikean kokoinen paikkauspala ilmakuivasta puusta, joka on samaa puuta kuin paikattava. Pinnat viistotaan ulos- ja alaspäin kalteviksi, jolloin mahdollisesti koloon pääsevä vesi poistuu. Paikkapalan kiinnityksestä, esimerkiksi tapituksesta, pyritään tekemään huomaamaton. Jos mahdollista, tapitus tehdään seinän sisäpuolelta. Pieniä paikkapaloja voi kiinnittää myös kirkkailla nauloilla, jotka ruostuessaan patinoituvat huomaamattomiksi. Työ on melko yksinkertaista, mutta vaatii kädentaitoja.

Seuraa, että kaikki on kunnossa vesikatosta perustuksiin, ja huolla taloa jatkuvasti. Muista esimerkiksi räystäskourujen puhdistus ja alapohjan luukkujen sulkeminen syksyllä ja avaaminen keväällä. Pidä maan muoto sellaisena, ettei vesi valu alapohjaan, ja poista liian lähellä kasvavat puut ja pensaat.

Museoviraston Korjaustaito-nettisivuilta löytyy tuttujen korjauskorttien tieto sekä uutta sisältöä. Neuvoja voi kysyä myös alueellisten vastuumuseoiden asiantuntijoilta. Alan kirjallisuutta kannattaa lukea. Vaikka omistaja ei aikoisi tehdä korjaustyötä itse, teoriaan kannattaa perehtyä. Silloin pystyy paremmin vaatimaan, että työ tehdään laadukkaasti perinteisin menetelmin.

Meidän Mökin perinnerakentaja-sarjassa Museoviraston ammattilaiset opastavat vanhojen rakennusten oikeaoppiseen korjaamiseen liittyvissä kysymyksissä.