
12 neliön ”Röllin tölli” toteutti Hanne Valtarin haaveen vanhasta talosta ja syreenipensaasta – ”Kaupan päälle sain vielä takkatulen”
Lähiömutsina tunnetun vaikuttaja Hanne Valtarin perheen kesämaja sijaitsee vain muutaman minuutin pyörämatkan päästä kotoa. ”Yövymme täällä ympäri vuoden”, Hanne kertoo.

Mökki: 1950-luvulla rakennettu 12 neliöinen kesämaja Helsingin Kivinokassa sekä aarin kokoinen viljelypalsta muutama sata metriä mökistä.
Mökkiläiset: Viestintäalan yrittäjä ja sosiaalisen median vaikuttaja Hanne Valtari, puoliso sekä perheen kaksi lasta.
Seuraa somessa: @lahiomutsi

Helsingin Herttoniemessä asuva Hanne Valtari hyppää monta kertaa viikossa pyörän selkään ja hurauttaa muutaman minuutin matkan perheen kesämajalle Kivinokkaan. Siellä hän rentoutuu hoitamalla puutarhapalstaansa, kastelee ja kitkee. Välillä hän pissaa purkkiin ja jemmaa tuotokset – itse tuotettu typpilannoite tuo hyvinvointia kasveille ja kukille.
”Larppasimme perheen kanssa kivinokkalaisuutta jo vuosia ennen oman kesämajan hankkimista. Vietimme aikaa sienestäen, rannalla uiden ja Rölllin töllejä muistuttavia majoja ihaillen. Oman palstan saaminen täältä oli onnenpotku”, maalla lapsuutensa viettänyt Hanne kertoo.






Viljelypalstansa Hanne sai Kivinokasta vuonna 2019. Kasvisten määrä on kertautunut vuosittain, ja nyt omasta maasta poimitaan esimerkiksi ruusupapuja, kurpitsoja, perunaa ja maissia.
”Kaltaiselleni heti tai ei mitään -ihmiselle on ollut opettavaista, että kasvua tapahtuu hitaasti eikä kaikki ole omissa käsissäni. Suurin oppini on, etten oikeastaan hoida kasveja vaan maata, jotta se jaksaa antaa satoa”, Hanne miettii.



Hanne polkee puolisonsa kanssa usein treffeille Kivinokkaan. He laittavat lounasta, käyvät luontopolulla ja sienestämässä.

Kesämajakulttuuri sai alkunsa Kivinokassa jo 1900-luvun alkupuolella. Majat ovat pienempiä kuin siirtolapuutarhamökit, eikä omia tontteja ole. Hannen perheen mökki remontoitiin mahdollisimman lähelle alkuperäistä tunnelmaa.
”Remontoidessa emme ajatelleet, että tulemme yöpymään täällä kaikkina vuodenaikoina. Meille tämä ei ole vain kesämaja, ja se todella yllätti. Pakkasilla täytyy pitää tulta koko ajan.”




Hanne polkee puolisonsa kanssa usein treffeille Kivinokkaan. He laittavat lounasta, käyvät luontopolulla ja sienestämässä. Uimassa käydään ympäri vuoden, kunnes meri jäätyy niin, ettei siihen saa raivattua aukkoa paljailla käsillä. Kun lapset lähtevät majalle, raahataan mukana myös kannettava projektori. Koko perhe pötköttelee silloin perhepedillä, ja leffat heijastetaan kattoon.
Kun Hanne saa mahdollisuuden pysähtyä, hän istuu takkatulen ääreen teekupin kanssa. Yhä edelleen hän toteaa tasaisin väliajoin puolisolleen, miten onnekkaita he ovat olleet saadessaan näin upean paikan elämäänsä.
”Haaveilin aina vanhasta talosta ja syreenipensaista, mutta niihin ei ole ollut kaupungissa rahallisesti mitään mahdollisuutta. Nyt sain ne, ja kaupan päälle vielä takkatulen.”


Kurkkaa myös Hanne Valtarin perheen kotiin: Hannella on yli 60 viherkasvia ja kasvitapetit – ”Juttelen kasveille ja uskon, että ne voivat silloin paremmin”
