Avotakka

Kyösti Kakkosen jättimäinen keramiikka- ja lasitaidekokoelma sai pysyvän paikan EMMAsta – ”Hyvä taide puhuttelee aina uudelleen”

Kyösti Kakkosen jättimäinen keramiikka- ja lasitaidekokoelma sai pysyvän paikan EMMAsta – ”Hyvä taide puhuttelee aina uudelleen”
Kyösti Kakkonen kerää keramiikkaa ja lasia, koska niissä Suomi on maailman huippua ja kärki on leveä. Mittava kokoelma sai pysyvän näyttelytilan Espoon modernin taiteen museo EMMAsta.
Julkaistu: 24.11.2022

Keräilijä, kauppaneuvos Kyösti Kakkonen istuu Espoon modernin taiteen museon EMMAn uudessa näyttelytilassa, joka on rakennettu hänen kokoelmalleen. Päivän aikana tapaamisia on riittänyt ja kahvi jäähtynyt Paratiisi-kuppiin, mutta innostus designista puhumiseen ei lopu missään vaiheessa.

– Tästä tulee Suomen ylivoimaisesti paras designia esittelevä näyttely tällä hetkellä. Keramiikkaa ja lasia on koottu erinomaisen hienosti eri aikakausilta, klassikoista tämän päivän uusiin kykyihin, hän hehkuttaa.

Näyttelyn pystytys on meneillään. Kakkosen takana seisoo Birger Kaipiaisen kuuluisa Helmilintu-veistos. Paikkojaan vitriineissä odottavat Kaj Franckin, Tapio Wirkkalan, Toini Muonan, Gunnel Nymanin ja monen muun mestariteokset.

Kyösti Kakkonen aloitti designin keräilyn Toini Muonan keramiikasta. Maljakoita 1940–50-luvuilta.
Gunnel Nymanin Serpentiini-maljakko on vuodelta 1947.

Kyse on Kyösti Kakkosen, EMMAn ja Espoon kaupungin yhteistyöstä, joka tuo yksityiskokoelman esineistöä yleisön nähtäville. Kakkosen yli 10 000 esineen kokoelmasta noin 1300 on lainattu pitkäaikaisesti museoon, ja niistä osa tulee nyt esille.

Kakkonen kiinnostui taiteesta nuorena. Ensimmäiset hankinnat olivat maalauksia, mutta pian pääkohteeksi nousi kotimainen muotoilu.

– Suomalainen design menestyi Milanon triennaaleissa. Se oli maailman parasta, toisin kuin suomalainen maalaustaide, Kakkonen perustelee valintaansa.

Hänen aloittaessaan 1980-luvulla löytöjä saattoi tehdä edullisesti, sillä kilpailevia keräilijöitä oli vähän. Sittemmin hinnat ovat nousseet.

Yrittäjänä menestynyt Kakkonen on halunnut käyttää omaisuuttaan kokoelmansa kartuttamiseen. Hän on kokenut kutsumuksekseen erityisesti ulkomaille päätyneen suomalaisen designin palauttamisen kotimaahan.

– Sodan jälkeen monet merkittävät myyntinäyttelyt pidettiin Ruotsissa, ja Yhdysvalloissakin on esitelty yllättävän paljon kovatasoista suomalaista designia. Olen ostanut paljon myös Ranskasta, Italiasta, Belgiasta ja Saksasta.

Michael Schilkin tavoitti teoksiinsa eläinten olemuksen. Tässä Kirahvi 1940-luvulta.

Keramiikassa ja lasissa on syvyyttä

Kaksi materiaalia, keramiikka ja lasi, ovat kokoelman ja myös EMMAan rakentuvan näyttelyn pääosassa.

– Keramiikassa ja lasissa on syvyyttä, Kakkonen vastaa kysymykseen, miksi juuri ne viehättävät.

– Meillä on valaisinten supersuunnittelija Paavo Tynell, tekstiileissä esimerkiksi Dora Jung ja huonekaluissa Alvar Aalto, mutta näillä aloilla ei yhtä laajaa perustaa kuin lasissa ja keramiikassa.

Erityisen tärkeänä lahjakkuuksien kokoajana Kakkonen pitää Arabian taideosastoa, jossa keramiikkataiteilijoiden ei tarvinnut keskittyä sarjatuotantoon.

– Taideosasto oli luovuuden valtakunta, jossa taiteilijat työskentelivät rinnakkain. Kukaan ei kopioinut toista, mutta se inspiroi ja kannusti, kun toisten työ­­tiloihin pysyi avoimet ovet.

Lasin huiput jakaantuivat useisiin tehtaisiin, ja myös niin syntyi hyvin moninainen tuotanto. Tärkeää on taiteilijoiden erilaisuus, sillä juuri se tuo syvyyttä, jossa keräilijälle riittää ammennettavaa. Kakkonen luettelee esimerkkejä:

– Birger Kaipiaisen fantasiamaailma, Michael Schilkinin taito tavoittaa eläinten luonne, Toini Muonan hienot lasitteet ja japanilaisvaikutteet, Gunnel Nymanin henkistynyt tuotanto, Kaj Franckin luovat ratkaisut lasin värien ja tekniikan kehittämisessä, Tapio Wirkkalan yhteys luontoon...

Kaj Franck tunnetaan pelkistetyistä astioista, mutta uniikkityöt ovat kokeellisia. Lautanen 1960-luvulta.
”On ollut itsellenikin innostavaa, kun teoksia on kaivettu varastosta näyttelyyn. Hyvä taide puhuttelee aina uudelleen”, Kyösti Kakkonen sanoi näyttelyn rakennusvaiheessa.

Vaikka erilaisuus kiehtoo Kakkosta, kokoelma on myös tarkkaan rajattu.

– Tarjontaa on paljon, ja minulla on kovat kriteerit. En osta yksittäisiä esineitä, vaan lähden siitä, että kokoelman jokaisesta nimestä pystyy järjestämään taiteilijakohtaisen näyttelyn.

Valinnoissa ei myöskään ole kysymys vain maailmanmaineesta tai teknisestä taituruudesta. Olennaista on, miten esine koskettaa:

– Mikä on esineen aura, miten se värähtelee, iskeekö se sydämeen, mieleen tai sieluun? Se on omanlaistaan hartaussessiota, kun eri esineet aiheuttavat tuntemuksia, jotka vaihtelevat mielentilan, elämäntilanteen, vuodenajan ja valon mukaan.

Kakkonen odottaa pääsevänsä näkemään, millainen elämys tästä näyttelystä tulee. Keräilijä luottaa museon näkemykseen ja on tehnyt vain joitakin ehdotuksia. Yksi niistä on vaihtuvien konseptien tilan ensimmäinen nosto, Markku Salon taideteokset Huvimaja ja Amazonas.

– Yli kolmemetriseen Huvimajaan voi mennä sisälle. Minun mielestäni Markku Salo on monipuolisen tuotantonsa ansiosta Oiva Toikan manttelinperijä suomalaisessa lasissa.

Helena Tynellin Polar-maljakot (1959) ovat saaneet innoitusta revontulista.
Uniikki lasi ja keramiikka herättävät kysymyksiä taiteen ja muotoilun rajoista.

Uusi ja vanha yllättävät yhdessä

EMMAn amanuenssi Aura Vilkuna toimii näyttelyn kuraattorina.

– Kun kävin ensimmäisiä kertoja Joensuussa, oli uskomatonta nähdä teokset Kyösti Kakkosen kotona ja varastolla: toinen toistaan upeampia esineitä lattiasta kattoon. Museon kokoelmaan saadaan monia uusia taiteilijoita.

EMMAan on jo ollut vuodesta 2011 talletettuna Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelma. Kakkosen kokoelma tuo lisää heidänkin teoksiaan.

Vilkuna esittelee, että näyttely on koottu teemoittain, mutta yhdellä seinällä pääsee myös hahmottamaan kronologisen järjestyksen.

– Mukana on taiteilijoita 1800-luvulta tähän päivään, A.W. Finchistä Alma Jantuseen. Kokoelma on runsaudensarvi, josta saisi aikaan monenlaisia näyttelyitä ja esillepanoja. Nyt mukana on yhdenlainen kokonaisuus kokoelmasta nousseita tarinoita.

Birger Kaipiainen teki Helmilinnun 1960 Milanon triennaaliin.
Francesca Mascitti-Lindhin herkkä keramiikkalaatta on vuodelta 1960.

Uusi ja vanha tuottavat yllättäviä rinnastuksia, mutta asettuvat myös jatkumoon, johon kuuluvat materiaalien ja tekniikoiden ohella valmistuspaikat. Arabian taideosastoyhdistys toimii yhä vanhan tehtaan taideosaston tiloissa ja Nuutajärven lasikylässä tehdään edelleen lasia.

Kaj Franck elvytti Nuutajärvellä filigraanilasin valmistustaidon, ja mukana on aivan uusia Joonas Laakson filigraaniteoksia.

– Tuoreimmat näyttelyn teokset ovat vasta valmistumassa. Niiden tekemisestä tulee tänne nykydokumentaatiota, Heini Riitahuhta ja Alma Jantunen työskentelevät videolla, Aura Vilkuna kertoo.

Entä mikä on erityisesti koskettanut kuraattoria, niin kuin Kakkosen mielestä esineiden tulisi vaikuttaa? Vilkuna ei halua nostaa näyttelystä yhtä lempiteosta monien joukosta, mutta myöntää saaneensa inspiraation kotiinsa:

– Innostuin hankkimaan teoksen Francesca Mascitti-Lindhiltä, samantyyppisen seinälaatan kuin näyttelyssä.

Taide ja kauneus voivat tuoda lohtua

Kokonaisuus poikkeaa monista muotoilijoiden näyttelyistä siten, että sarjatuotanto on jätetty pois lähes kokonaan. Uniikkilasi ja -keramiikka herättävät kysymyksiä taiteen ja designin rajoista, ja se onkin yksi näyttelyn teemoista.

– Usein on tyypitelty, että keramiikka tai lasi on muotoilua, vaikka tekijä kokisi työnsä veistokseksi. Haluamme ravistella raja-aitoja ja rakentaa siltoja, Aura Vilkuna kertoo.

Varhaisena esimerkkinä rajoilla työskentelystä hän mainitsee Gerda Thesleffin, joka teki maalauksin koristettua keramiikkaa ja jäi niiden kanssa sisarensa, taidemaalari Ellen Thesleffin, varjoon. Nykytaiteilija Kim Simonsson taas tekee veistoksia eri materiaaleista, joista yksi on keramiikka.

Gerda Thesleffin keramiikkataiteen ytimessä ovat maalaukset. Maljakko vuodelta 1914.

Muissa teemoissa pohditaan muun muassa sitä, miten esineet ilmentävät valtaa, mikä on designin asema kodeissa ja miten eri tavoin kauneus on ymmärretty. Vilkuna muistuttaa, että ihminen on aina tehnyt esineitä kauneusarvojen takia.

– Nykyajankin kriiseissä taide ja kauneus voivat tuoda lohtua. Täällä voi pysähtyä ja miettiä, millainen kauneus puhuttelee itseä, Vilkuna sanoo.

Kyösti Kakkonen toivoo näyttelyn kävijöiltä ennakkoluulotonta asennetta:

– Teokset viestivät sanomaansa, mutta näyttelyvieraan pitää tehdä osuutensa, käyttää aisteja ja oivaltaa.

Keräilijän omista oivalluksista erikoisimpia on Helmilintuun liittyvä havainto. Birger Kaipiainen teki vuonna 1960 Milanon triennaaliin kuusi hieman erilaista lintua. Kakkosen sai ostettua huutokaupasta niistä yhden, jonka rinnassa on kelloja.

Kaikkien kellojen viisarit ovat pysähtyneet aikaan 12.15. Ajankohdalle on arveltu symbolisia ja Kaipiaisen elämään liittyviä selityksiä, mutta Kakkoselle sillä on oma merkityksensä.

– En tajunnut sitä hankkiessani linnun, mutta äitini huomautti, että 12.15 on syntymäaikani. Tiedostin järkyttyneenä, että niinhän se on!

Kim Simonsson on yksi kokoelman nykytaiteilijoista. Nimeämätön keramiikkaveistos on vuodelta 2019.

Collection Kakkonen on pysyvästi esillä EMMA – Espoon modernin taiteen museossa.

Kommentoi »