Kuvittaja Jenna Kunnas voi työskennellä tunteja ilman, että ajatus lähtee harhailemaan: ”Piirtäminen auttaa käsittelemään tunteita”

”Aloitan työpäiväni hitaasti. Kun lapset ja mies ovat lähteneet töihin, kouluun ja päiväkotiin, juon aamukahvini rauhassa ja katselen Ylen aamu-uutisia ja luen Hesaria. Samalla pohdin, mitä äänikirjaa kuuntelisin tänään. Kuunteleminen tehostaa keskittymistäni ja saatan työskennellä tunteja ilman, että ajatukseni lähtevät kertaakaan harhailemaan.

Kuuntelen paljon dekkareita. Niissä tarinankaari noudattaa tiettyä kaavaa ja siksi ne ovat tavallaan helppoja. Fantasiakirjallisuutta saatan kuunnella, jos kaipaan mielikuvitusta ruokkivia ideoita. Tai sitten kuuntelen jotain yhteiskunnallisesti painavaa. Hiljattain kuuntelin Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin, joka käsittelee muun muassa tyttöjen sukuelinten silpomista.

Jenna työskentelee tabletilla ja kosketusnäyttökynällä. Hän myös askartelee jatkuvasti. ”Kun alan tehdä jotain, työ kasvaa kuin sienirihmasto kunnes lähtee täysin lapasesta.” Jenna julkaisee kuvia Instagramissa tilillä @jennakunnas.

Kotivinkin Kodittajat ovat Jennan piirtämiä. ”Neulootikko on ilmetty siskoni, lastenkirjailija Noora Kunnas. Multa­kämmekän esikuvana olen minä itse. Rakastan puutarhanhoitoa ja olenkin aina kyynärpäitä myöten törkyinen.”

Dinosaurus on tuntemattoman ruotsalais­taiteilijan paperiveistos, jonka Jenna hankki huutokaupasta vuosia sitten. Se on yksi Jennan suurimmista aarteista. Vimman Tuuva-mekon kuo­sin nimi on Kesäyö.

Jenna asuu miehensä, tiedetoimittaja Mikko Pelttarin ja pariskunnan kahden lapsen Ellen, 9, ja Myryn, 5, kanssa Helsingin Hermannissa vanhassa puutalossa. Lastenkirjatuotannostaan tunnettu Mauri Kunnas on Jennan isä.

Lapsena piirsin aina. Oli selvää, että minusta tulee taiteilija. Isäni Mauri Kunnas teki töitä kotona, joten minulle oli luonnollista nähdä piirtäminen oikeana ammattina.

Suomen menestynein lastenkirjailija ja kuvittaja isänä ei ollut mikään helppo vertailukohta. Isä on aina antanut vain positiivista palautetta. Minusta on edelleen kiva kertoa isälle, että minä olen muuten tehnyt tuon ja tuon. Jumitilanteessa voin keskustella hänen kanssaan. Myös mieheni Mikko on tärkeä tuki työssäni.

Työn parhaita hetkiä ovat ne, kun oivallan, että nyt tämä toimii ja kun onnistun luomaan jotain kaunista. En koskaan luonnostele, vaan lähden vain piirtämään. Aloitan jostain pienestä yksityiskohdasta. Kas, tästä tulikin hyvä keppi tai puu, saatan todeta ja sen ympärille rakennan visuaalisen ilmeen.

Piirrän suoraan tabletin näytölle kosketusnäyttökynällä. Piirustusohjelmasta voin valita, miltä piirtojälki näyttää: karhealta puuväriltä, tussilta tai vaikka vesivärisiveltimeltä. Erityisesti pidän siitä, että elementtejä on helppoa siirtää ja sommitella kaikissa työvaiheissa. Aikaisemmin se ei onnistunut, kun piirsin perinteisesti tussilla paperille.

Jenna on kuvittanut useita lastenkirjoja. Hämärävaarit-kirjan teksti on Jennan siskon Noora Kunnaksen. Puoliso Mikko Pelttarin kanssa tehty Näky­mätön myrsky -kirja auttaa alakoululaisia ja heidän vanhempiaan pohtimaan, miltä ilmastonmuutos tuntuu.

Töiden aiheet tulevat usein pohjoisen luonnosta. Kuvan lahjapakkaukset on piirretty Lumenelle.

Jenna valmistui Taide­teollisesta korkeakoulusta sisustusarkkitehdiksi ja kaluste­muotoilijaksi, kun oli ollut työelämässä kuvittajana jo kymmenkunta vuotta. ”Värit luovat minusta kodikkuuden. Lämmin ja syvä tumma oranssi on lempivärini, siitä huokuu voimaa.”

Sielultani olen käsityöläinen ja taiteilija. Teen jatkuvasti valtavasti juttuja, joita en edes yritä myydä. Teen taidegrafiikkaa, mosaiikkitöitä, keramiikkaa ja askartelen.

Teen teoksia paperimassasta, leikkaan kartongista pikkutarkkoja kuvioita tai rakennan pienoismaail­moja. Harmikseni tälle kaikelle ei ole muuta sanaa kuin askartelu, niin kuin se olisi jotain merkityksetöntä puuhastelua. Jos taideyliopistoon perustetaan joskus askartelun maisterilinjaa, minulle saa tarjota työelämäprofessuuria.

Onnistumisen kokeminen on minulle vaikeaa, vaikka siihen olisi hyvät perusteet. Epäilen, että naiskuvittajaa pidetään helpommin piirustelijana, eikä vakavasti otettavana suunnittelijana. Joskus työroolissani saatan vaikuttaa ehkä tylyltä, jos minun pitää varmistaa, että minut otetaan vakavasti.

Periaatteessa voin määritellä itse työaikani, mutta tietysti välillä päivät venyvät pitkiksi. En tee enää töitä öisin. Lasten ja useiden loppuun palamisten myötä opin, että se ei ole sen arvoista. Selkäni kertoo, milloin on aika nousta jaloittelemaan tai lopettaa.

Jenna työskentelee pääasiassa kotona. ”Että joku vielä maksaakin minulle tästä! Näin saan välillä ajatella. Olen sillä tavalla onnellisessa asemassa, että voin valita, mitä töitä teen.” Tyynyssä on Jennan Finlaysonille piirtämä Muutto-kuosi.

Kasvit, metsät ja eläimet ovat Jennalle ääret­tömän tärkeitä. Kotona kasvaa pikkuruisia sieniä pihalta tuoduissa lahopuun palasissa. ”Tutkin, miten ne kasvavat lasikupujen alla. Myös sammalten valtaamat kepit ovat mielenkiintoista seurattavaa.” Lakanoissa on Jennan Pistokas-kuosi. Valokuva on vedos Oasik­sen albumin kansikuvasta. Ylinnä on näyttelyjuliste ja alla Roy Lichtensteinin litografia Against Aparheid.

Jenna suunnittelee esimerkiksi kuoseja ja pak­kauksia. Charivari-viinien etiketit ovat Jennan käsialaa.

Vietän paljon aikaa metsässä, erityisesti syksyisin. Saatan istua kannon nokassa ja olla vaan, koska se tuntuu niin hyvältä. Sienet ovat intohimoni, en tiedä mitään kauniimpaa. Etsin lajeja ja valokuvaan niitä. Kännykässäni on varmasti lähemmäs kolme tuhatta valokuvaa sienistä. Mikon kanssa olemme puhuneet, että teemme niistä vielä jonain päivänä kirjan.

Joskus minua inspiroi raivo, joka kumpuaa turhautumisesta. Venäjän hyökättyä Ukrainaan aloin purkaa ahdistustani piirustuksiin, joita julkaisin Instagramissa. Piirtäminen toimi kuin terapia. Ilahduin, kun sain valtavasti palautetta. Se kertoi minulle, että kuvani auttoivat myös muita käsittelemään vaikeita tunteita.

Olen suunnitellut Finlaysonille eläinsarjan, joka sai hiljattain jatkokseen Selviytyjät-kuosin. Malleina käytin kissaa ja koiraa, jotka ovat löytöeläimiä. Moskovasta tuotu koira on menettänyt yhden jalkansa. Kissa asui piirustushetkellä Hämeenlinnassa kissakodissa, mutta on sittemmin löytänyt uuden kodin.

En usko, että taide muuttaa maailmaa jotenkin taianomaisesti ja hetkessä, mutta uskon että taide voi olla mukana siinä keskustelussa, joka muuttaa maailmaa.”